.
Aamulla pyyhimme märkää lunta auton tuulilasista. Kevään tulo vie aikansa vuoristossa.
Päivä 9: Grand Teton
Aivan Yellowstonen vieressä on toinen kansallispuisto, paljon vähemmän ulkomailla tunnettu Grand Teton. National Geographicin lukijoille ovat tuttuja hämmentävät kuvat tasangolta suoraan kohoavasta huimasta vuoristosta. Valkohuiput nousevat korkeuksiin vaaleansinisen järven takana.
Niin ne nytkin nousevat, mutta maisema on täysin valkoharmaa. Vuorilla on pilvet päässä, ja kauloillakin; ja ne pysyvät vaatetettuina molempien päivien ajan, jotka vietämme puiston alueella ja Jacksonin sympaattisessa kylässä.
Kesällä Yellowstonesta pääsee suoraan Tetoniin, mutta nyt tie on suljettu, ja joudumme kiertämään Idahon kautta. Maisemat ovat kuitenkin mainiot myös siellä: perunoistaan tunnettu osavaltio on karun kaunis. (Joku sanoisi ehkä pelkästään, että karu.) Matkapäivä on sunnuntai; mietimme messuun menemistä, mutta matkalle osuu vain Missouri-synodin luterilainen kirkko. Onhan se surkeaa, että kynnys mennä katoliseen jumalanpalvelukseen on pienempi kuin erittäin tiukkapipoiseen luterilaiseen. (Missourin väki ei laske toisten luterilaisten kirkkojen väkeä ehtoollispöytään, esimerkiksi.)
Scenic Byway, tien luokitus, jota tulemme näkemään matkalla paljon, vie meidät tällä kertaa Tetonin vuorisolaan. Huima paikka, etenkin räntäsateessa ja kesärenkailla. Kymmenen asteen mäet ovat aika jyrkkiä, vaikka luku saattaa kuulostaa pieneltä.
Tetonin kierros on valkeanharmaa. Pari pientä puukappelia, suuret kinokset, aavistus vuorten jylhyydestä, opaskeskusten intiaanitaiteen näyttely sekä esittelyvideo; päivä sulautuu leppeään sateeseen.
Päivä 10. Jackson
Huilauspäivä: lepoa, valokuvien lataamista, viestejä ystäville. Aamupäivällä National Museum of Wildlife Art: arkkitehtuuriltaan komea rakennus, joka kerrankin sulautuu maisemaan. Paljon erittäin komeita eläintauluja, ja sangen kiinnostavia ympäristökasvatuksellisia metodeja sekä ideoita.
Iltapäivällä alkaa taas räntäsade, ja vuoraudumme Antler-motellin lämpöön sekä myöhemmin elokuvateatteriin. Win Win on sympaattinen pienen profiilin elokuva: Paul Giamatti loistaa jälleen, mutta suurimman huomion kerää erinomaisesti painijanuorukaista (!) esittävä poika.
Päivä 11. Jackson – Lava Hot Springs – Salt Lake City
Pitkähkö ajopäivä, räntäsateesta kevään kukkaloistoon. Vuoriston ylitys on tällä kertaa Tetonin solaa huomattavasti helpompi. Pienempi tie vie Soda Springsiin ja tarjoaa jälleen yllätyksiä: valtavat valkeat ylängöt, joita tulvavesijärvet täplittävät. Asutusta vain hyvin harvoin, samoin liikennettä.
Lava Hot Springs tarjoaa autuaita kuumia kylpyjä: vesi tulee luonnonlähteestä, ja tarjolla on neljä eri lämpöistä allasta. Niistä ”viilein” on sekin meille hyvin tarpeeksi lämmin. Selkä ja hartiat nauttivat erityisesti.
Salt Lake City on pitkän laakson päässä, jonne johtaa tasainen asutus sekä suuri moottoritie. Vuoriston rauhan jälkeen on aika karua ajaa kahdeksankaistaista vilkasta baanaa. Stressaavaa. Pelastaudumme mormonipyhäkön rauhaan, joka on ristiriitaista. Temppelialue on järjestyksen ja siisteyden prototyyppi, jota täplittävät mielettömät kukkaistutukset ja (yli-)innokkaat naisoppaat. Räntäsateen jälkeen väriloisto iskee.
Utahia hallitsee mormoniperintö. Siihen on jotenkin vaikea suhtautua. Yhtäältä kaikkia vastuullisia elämäntapoja kohtaan herää vahva kunnioitus. Toisaalta mormoneilla on perinteiseen kristinuskoon nähden niin outoja juttuja, että niihin on hankala sopeutua. Mormonit eivät ole aivan vieraan uskonnon edustajia: mutta ei heitä voi nähdä samankaan uskonnon edustajina. Suosittelen mormonitemppelin vieraskeskuksessa käymistä, ei jätä kylmäksi.
Suuri suolajärvi on karu paikka: sen rannoilla ei pitkään viihdy. Ekosysteemi on planeetan erikoisimpia. Seikkailemme lähiöiden halki Sandyn esikaupunkialueelle, josta netti löysi erinomaisen huokean ja silti tasokkaan majoituksen. Vuoret kohoavat mahtavina kaupunkilaakson takana, ja laakson toisella puolella: auringonlasku värjää ne entistä ylevimmiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti