maanantai 9. toukokuuta 2011

Road trip 1

.
Matkan luonne: Once in a Lifetime.
Kohde: Länsi-Yhdysvaltojen kansallispuistot.
Reitti: Chicago – Yellowstone – kanjonialue – LA – Yosemite.

Päivä 1: Chicago – Minneapolis.


Kuudelta ylös ja arkistoon, skannaamaan viimeisiä dokumentteja. Kolme ja puoli kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika, jos käsillä on valtavasti hyvää aineistoa. Maikki siivoaa tehokkaasti kämpän ja vie ylijääneet ruoat naapuriin. Ripein askelin rinkat ja nyssykät käsissä käymme taksiin: naapurit lainasivat teltan ja makuupussit, mutta ne eivät ole oikein vaelluskokoa.

Greyhound on monesta syystä oiva valinta. Yritämme lentää mahdollisimman vähän, ympäristövaikutusten vuoksi – kahdella tapaa. Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja ympäristön havainnoinnin mahdollistamiseksi. Annamme ympäristön vaikuttaa. Greyhound on kaiken lisäksi usein todella halpa, istuimet ovat tilavia, ja tällä ensimmäisellä linjalla on sähköpistokkeet ja nettiyhteys.

Halkaisemme Wisconsinin. Alavaa. Viimeistelen kirjan englanninkielisen näyteversion, ennen sähköpostin sulkemista pitkäksi ajaksi. Milwaukeen suuret sillat, Wisconsin-joen kuru, suuret maatilat. Tienvarsikyltit kertovat Amerikan nykytilasta: ”Hallitus valehtelee”, ”Minä pidän aseeni” ja ”Pysäyttäkää Obama-sosialismi”. Ystäväpiirimme Amerikassa on painottunut niin paljon korkeakoulutettuun demokraattiväestöön, että toinen puoli maasta hämmentää.

Päivä 2: Minneapolis.

Ystävien ystävät ottavat hyvin vastaan. Yksi on United Church of Christin pastori, toinen luterilainen ’pappiskokelas’. Matkalla kirkolle saamme kyydin Mississippin varteen, jossa on aamuseitsemältä jo kahvila avoinna.

Vaellamme joenvarren puistoa etelään hyytävässä tuulessa. Välillä satelee lumihiutaleita. Joki on jo nyt hyvin laaja, ja sille poikkeuksellisesti jyrkkien rinteiden reunustama. Jokusen kilometrin päässä odottavat Minnehahan putoukset: isohkon kaupungin keskellä saa mainion vaellusreitin.


Ripeä kävely vie Eliel Saarisen suunnittelemaan Christ Churchiin jumalanpalvelukseen. Seurakunnassa on suomen kieltä opetteleva ryhmä, ja vielä muutama suomalaisidentiteetin omaava jäsen. Sattumoisin kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on ilmainen arkkitehtuuriopastuskierros, jolle liitymme mainelaisen arkkitehtiryhmän kanssa. Juuri edellisellä viikolla olen lueskellut Sittlerin puheita Kansallisen kirkkojen komitean Usko ja taide- työryhmän kokouksista tässä kirkossa 1950-luvulla, enkä malta olla välillä kommentoimatta Saarisen, Sittlerin ja kirkkoarkkitehtuurin suhdetta.

Suun avaaminen kannattaa: päädymme lounaalle ja mainiolle kaupunkikierrokselle arkkitehtioppaan kanssa. Datsun hyrisee uskollisesti ympäri Minneapolista. Mainelaiset ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista ja teologiasta, ja kutsuvat oppaan sekä meidät mukaan tilaamalleen kierrokselle Frank Lloyd Wrightin suunnittelemaan yksityistaloon. Not bad.

Päivä 3: Minneapolis-Bismarck-Medora.

Hyvästit mainiolle isäntäväelle ja toisella Greyhoundilla Minnesotan halki. Alavaa, alavaa, ja Fargossa tapahtuvan bussinvaihdon jälkeen vielä avarampaa. Pohjois-Dakota on yllättävän kaunista; kuten on sanottu, missä näkee vähiten, näkee eniten.

Länsi-Yhdysvaltoja on mahdotonta kiertää ilman omaa autoa tai ryhmäturistibussia. Koska jälkimmäinen ei ole varsinaisesti vaihtoehto, siirrymme Nissan Versaan. Automaattivaihteiden kesyttämiseen on hyvää aikaa viivasuorilla teillä. Heti Bismarckin jälkeen maasto alkaa kohoilla, ja muuttuu vielä kauniimmaksi. Näköala jatkuu silmänkantamattomiin karuilla kukkuloilla, eikä asutusta ole juuri missään.

Belfieldin majapaikat ovat täynnä öljynporausväkeä, ja olemme pakotetut jatkamaan matkaa. Jälleen heti taajaman jälkeen maasto muuttuu äkisti: kaikkialla on lumilaikkuja, ja rinteet ovat entistä jylhempiä. Pohjoinen Badlands iskeytyy tajuntaamme auringonlaskun sävyissä. Medoran lännenkylästä löytyy vielä muutama huone.

Päivä 4: Theodore Roosevelt NP – Yellowstone

Teddyn kansallispuisto (NP) pääsee yllättämään. Preeriakoirien kaupungit ovat tiheintä asutusta seudulla. Biisonit ovat vallanneet näköalapaikan: niiden valtavat ruhot kohoavat kuin siirtolohkareet maisemasta. Hirvaseläimet vaeltelevat jylhillä rinteillä, jotka lumi tekee vielä kauniimmaksi. Suurin osa puiston teistä on suljettu lumen vuoksi, mutta parin tunnin ajelu ja kävely riittää vaikuttumiseen.

Pitkä ajopäivä, kenties matkan pisin. Tie kohoaa ja kohoaa kohti osavaltioiden rajaa. Lunta ja tulvalampia. Montanassa alkaa alamäki, lumi katoaa ja naudat ilmestyvät: ne täplittävät maisemaa satojen kilometrien ajan. Jylhät kellertävät kalliorinteet reunustavat tietä, ja Yellowstone-joen vastarannalla kohoavat värikkäät kukkulat.

Kuljemme osittain Zen ja moottoripyörän kunnossapito – kirjan reittiä. Kaikista vuoristoisimmat sisääntuloreitit Yellowstoneen jäävät haaveeksi; lunta on vielä metritolkulla yläsolissa. Talvi on ollut täälläkin lumisin yli kymmeneen vuoteen.

Lounas Miles Cityn kiinalaisessa, market-ostokset Billingsissä. Yhtäkkiä kalliovuoret iskeytyvät horisonttiin: ovatko ne pilviä vai lumisia vuoria? Erityisen vaikutuksen tekee Crazy Mountains – vuorijono, joka kimmeltää edessä valkokirkkaudessaan.

Iltaruokaa Livingstonissa, ja kilpaa hämärän kanssa ylös Paradise Valleyn laaksoa kohti Yellowstonea. Parikymmentä minuuttia joudumme ajamaan tummemmassa hämärässä, mikä on kuin tietokonepelin loppuvihollinen ennen seuraavalle tasolle pääsemistä. Väistämme biisonit ja kauriit, ja tähtien syttyessä pysäköimme helpottuneina Gardinerin pieneen vuoristokylään.

Katso lisää kuvia tästä linkistä.

1 kommentti:

Flora kirjoitti...

Oi Greyhound. Maisemien lisäksi se tarjoaa mielenkiintoisia kurkistuskulmia ihmisyyteen: keitä siellä matkustaa, millaisia hetkiä ovat bussinvaihdot satunnaisilla asemilla kaupungeissa, joihin et ole matkalla.