maanantai 29. kesäkuuta 2009

Sävelten löytöretket


Musiikki on elämän suurimpia asioita. Ellei lopulta itse elämä: universumin tallennusmuoto. En usko, että on sattumaa, että niin moni luomismyytti perustuu laululle, sävelille, jotka synnyttävät maailman – ovat maailma. 


On julkaistu mielenkiintoisia tutkimuksia siitä, kuinka aivomme (kehomme) reagoivat musiikkiin. (Vielä kun saisi joskus ne kirjat kokonaan luettua…) On selvinnyt, että musiikki aktivoi hyvin laajalla ja mielenkiintoisella tavalla sielumme sopukoita. 


Yksi piirre tästä on se, kuinka tarkasti voi muistaa tietyn tilanteen tai tunnelman silloin kuullun musiikin kautta. (Tästä on metkoja huomioita erinomaisen Fleet Foxes – yhtyeen levyn kansiteksteissä, lämmin suositus! Paras pop-levy pitkään aikaan, hienoja keinuvia keskiaika-vaikutteisia melodioita.) 


Mitä kaikkea meissä herättääkään aaltojen ääni?

Kuinka syvälle se vie?

Äitimme kohtuun -

sydämen rytmiin, 

maailmankaikkeuden perusbiittiin? 


Yksi elämän ihania asioita on se, että jokaiselle viikolle on löydettävissä uutta musiikkia, jota kuunnella ja josta ihastua. (Periaatteessa päivällekin, mutta se menisi jakelun kannalta jo vaikeaksi…)

Internet helpottaa tätä huomattavasti, mutta erityisesti mainio kirjastolaitoksemme: retken ulottuvilla on hämmentävä määrä aarteita. 

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Palaute


Jotain, joka palaa. 


Kun teet jotain, palaute on se, mikä palaa. 


Palautetta on monenlaista muutakin kuin sanoja. Teon, työn tulos on vahva palaute: mikä oli tekoni seuraus? 


Vaikeus on siinä, että itse emme aina näe tekojemme seurauksia. Joko emme fyysisesti voi nähdä: tai sitten oma esiymmärryksemme muovaa näkemäämme niin, ettemme näe todellisia seurauksia, vaan oman mielikuvamme asiasta. 


Juuttumatta sen syvemmin tulkinnan kehälle ja hermeneutiikan suohon totean vain, että toinen vaikeus on se, ettemme anna toisillemme palautetta riittävästi ja riittävän selvästi. Arvailemme, epäilemme, olemme salaa tyytyväisiä. 


Erityisen vaikea palautteen ongelma on ammateissa, joissa ei näe työnsä tuloksia suoraan. On opittava tulemaan toimeen usein ilman palautetta, eli harjoitettava itsekuria, jottei sorru välinpitämättömyyteen. Ja on yritettävä saada palautetta: onneksi siihen on keinoja. 


Kiitos kaikille tämän blogin kirjoituksista palautetta antaneille: kommenttikin on aina palautetta, se kertoo, että joku tätä lukee (ja viitsii vielä vastatakin). Kaikki kommentit on luettu ja niitä arvostetaan (ne ovat olleet hyviä), vaikka niihin en vastaisikaan. 


Tämä blogi on siirtynyt kesäaikaan: keskimäärin viikon välein saapuu uutta materiaalia. Loppukesästä siirryn jälleen tuttuun noin kolmen päivän välein - pyrkimykseen. 


Nauttikaahan auringosta,

torstai 11. kesäkuuta 2009

Into the wild


Erinomainen elokuva, epätarkka käännös: Erämaan armoille. Parempi olisi: Tuntemattomaan, sillä siitä elokuva kertoo, erämaan lisäksi. Lähtemisestä pois tutusta ja turvallisesta, perinnäistapojen maailmasta. 


Nuorukainen tekee rajun irtioton, haaveenaan päästä Alaskaan asti. Jutussa on aikuistumisriitin tuntua, sitä ikiaikaista suurta ja haavoittuvaa seikkailua, joka nuorukaisten on käytävä läpi, ennen kuin he voivat asettua aloilleen. Muinaiset heimot tiesivät tämän: nykyäänkin sama voima vaikuttaa, mutta kun ei ole yhteisöä, ei ole yhteistä tapaa tästäkään asiasta. Sen sijaan on välivuosien pitäjiä, InterRail-matkaajia, hummailuvuosia eläviä... ja usein jokaisen on vain käytävä läpi tietyt vaiheet, jotta voi palata perinteisiin. 


Olennaista on, että löytää itse; vaikka toiset kuinka suosittelevat, ei viisauden siirtäminen käy noin vain. 


Elokuva perustuu tositapahtumiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että niistä kirjan kirjoittanut Jon Krakauer teki itse vastaavanlaisen matkan Alaskaan nuorena. 


Into the Wild-elokuvasta ei halua kirjoittaa kovin tarkasti, ettei yllätyksellisyys ja voima vähene. Nuorukaisen matka kohdistuu monella tapaa yhteiskunnan rajaseuduille, jotka eivät ole valtion ympärillä vaan sen väleissä, saumakohdissa; joissa on aina tilaa vaikka hallinto olisi kuinka totalitäärinen. Mielenkiintoisia persoonia, hienoja näyttelijäsuorituksia, näkemyksellinen Sean Pennin ohjaus - ja upeaa musiikkia. 


Eddie Vedderin, vanhan kunnon Pearl Jamin keulahahmon elokuvaan säveltämä soundtrack on ollut kevätkauden levylöytöjä. Ytimekästä, voimakasta musiikkia. Lämmin suositus - elokuvasta, levystä ja etsintämatkoista (riittävän turvallisista, tosin). 


Muutama kappale levyltä:

Society  (tsekkaa sanat!)

Hard Sun

Rise


lauantai 6. kesäkuuta 2009

Pilvet

Harva asia maailmassa on yhtä aliarvostettu kuin pilvet. Uskolliset ystävämme, jotka tuovat elintärkeän sateen. Äärimmäisen monimuotoiset ja sävykkäät elementit.

Pilvet voivat olla hämmästyttävän kauniita. Niiden lumo liittyy toki valoon - mutta niin kaikki muukin näköaistilla havaittava kauneus. Valo tuo muotoon liittyvän kauneuden esiin.

Auringon nousun ja laskun värikkäät, valtavan upeat pilvet… mutta myös aivan arkiset poutapilvet, puolipeitteisen sään muodot.

Näin kulutan aikaa
maatessani alla tämän taivaan
josta pilvet tekevät kauniin...

Eppu Normaalin muusikot osaavat ilmaista joitain asioita hämmästyttävän hyvin. Runoilijoita, äitinsä lapsia. Pilvet tekevät taivaasta kauniin. Miltä auringonlasku näyttää ilman pilviä?

Eräällä kurssilla saimme tehtäväksi kirjoittaa kirjeen itsellemme vuoden päähän. Tervehdin vanhempaa ja muistutin häntä:
muista katsella puita ja pilviä.
Kahta kenties aliarvostetuinta kauneuden lähdettä ympärillämme. Molemmat osaavat tanssia.

-*-

Mieleeni on painunut kuva Jaakko Hämeen-Anttilasta nojaamassa luentosalin ikkunalautaan, pilviä katsellen. Topelia-rakennuksen ikkuna on suuri ja valoisa, ulkona keltaisten kauniiden vanhojen talojen yllä matkaa joukko poutapilviä. Aika on sellainen, jona Hämeen-Anttilaa pyydetään lähes päivittäin televisioon tai radioon kommentoimaan islamilaista maailmaa, jonka tietyt edustajat ovat juuri terrorisoineet ja sen seurauksena myös muut. Lempeä professori puhuu siitä, kuinka joskus tekisi mieli vastata kiireiselle reportterille, että minä katson nyt pilviä.

Eikä kyseessä ollut vitsi: miehestä näki, että hän näki pilvien kauneuden.

-*-

P.S. Lainattu kappale: Eppu Normaali: Näin kulutan aikaa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Can you see the light?

Kuuletko linnun laulun? kysyy Anthony de Mello kirjassaan. ”Toki kuulen”, taitaa useampi meistä vastata. Mutta rehellisesti sanottuna: koska viimeksi todella kuuntelit linnunlaulua? Enemmän kuin vain ohimennen havaiten sen: todella kuullen sen?

Can you see the light?
Vanha amerikkalaishenkinen saarnaajan kysymys, sellainen, joka tuo mieleen Blues Brothersin mustan saarnamiehen kirkumassa soul-henkisesti. Kysymys toimii myös kuten edellinen, linnun laulua tivaava: näetkö valon?

”Toki näen”, vastaa suurin osa: mutta kuinka usein todella näemme?

Kevätaurinko tuulessa huojuvilla keltavehreillä koivuilla – valon ja varjon leikki oksien heijastuksena kadun pinnassa – laskevan illan punertava kajo puiden latvoissa -