Ensilumi

Ensilumeen pitäisi suhtautua kuten Japanissa kirsikkapuiden kukintaan.
Kansallinen vapaapäivä. Kaikki ulos ihmettelemään ja iloitsemaan.

Jos joku protestoi, että talven tulossa ei ole juhlimista, niin hän voi juhlia kiitollisuudella päättyvää syksyä ja kesää.

Muut voivat hämmästellä sitä, kuinka ääriviivat piirtyvät uusiksi.
Maailmassa on uusi valo, ainakin hetken.
Polut muuttuvat valkoisiksi säteiksi.
Keltaiset lehdet kuorrutetaan, koristellaan, kunnes talvi syö ne.
Katot kääntävät takkinsa, täysin, mustasta valkoiseksi.
Hiljaisuudessa voi kuulla ajan äänen, kun lumi laskeutuu.

Ensilumi

Hämmästyttävästi piristää, kun maisema on jälleen valkoinen. Itse lumipyryn piristävyydestä moni on ehkä eri linjoilla, erityisesti autoilijat... mutta lopputulos, talvi, tuo lumen - valoa.

Kaksi ajatusta tästä. Ensiksi, viite aina yhtä taitavan Jim Brandenburgin valokuvablogiin. Minnesotassa satoi ensilumi lähes samoihin aikoihin; luonto onkin siellä monin tavoin samankaltainen pohjoismaihin nähden. Moni siirtolainen täältä asettuikin sinne.

Harmi, että Brandenburg ei lopulta päässyt polvivamman vuoksi Vuoden luontokuva - tapahtumaan. Mutta toivottavasti miehen maine Suomessa kasvaisi silti; niin komean henkisiä ja fyysisesti taitavia hänen kuvansa ovat.

Toiseksi, ystävän seinältä löytyi jäätyvää järveä kuvaava taulu, jonka alla olivat sanat:

Tänä yönä jäätyy järvi. Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen. Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi. Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni, sinä Tajuamaton."

(Saima Harmaja: Jäätynyt järvi, 1931)

Vanhempi polvi ehkä runon tunteekin, minulle se oli aivan uusi. Jos on joskus seisonut pimeänä syysiltana metsän keskellä ja seurannut talven tuloa, ymmärtää jotain siitä ikiaikaisesta syvästä tunteesta, jonka Harmaja loitsii esiin.

Onneksi jään päälle sataa valkea lumi.

Kuvia talvesta

Ketä kiinnostaa talvi nyt, kun kevät huutaa kirkkauttaan?

Sen uhallakin vielä viimeinen vilkaisu lumiaikaan, ennen kun on aivan kesä.

Kulunut talvi (niin, lumi kului ensin vähitellen ja sitten äkkiä hyvin nopeasti) oli erinomainen – paitsi ehkä junalla kulkijoille. Kouluissa huomattiin, kuinka paljon paremmat mielialat olivat, kun lapset pääsivät telmimään lumeen kaikin eri tavoin ja saivat enemmän valoakin. Lumen valovoima! Sitä ei pidä vähätellä.

Flora pani merkille kiintoisan asian tammikuun taivaallisen kuuran aikana. Helsingissäkin, Suomen mittakaavassa kaupungistuneimmassa ympäristössä, ihmiset hiljentyivät. Päiväkodin pihassa äidit puhuivat lähes kuiskaten. Ilmassa oli jotain harrasta: kuura oli niin kaunis, että se havahdutti, herätti, valaisi. Sai hymyilemään.

Itse en kuvannut kuuraa paljoakaan, tosin nautin siitä sitäkin enemmän. Tämän linkin päässä talvikuvia - toivottavasti herättävät hyviä muistoja ja tuntoja. Vielä kerran valkoiseen maisemaan, ennen kesää.

Lumisivut

Hahmot hangella:
talvi kirjoittaa ihmiskirjaimin
elonsanat lumisivuille.