sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Marraskuusta adventtiin


Idolit kaatuvat
liitot purkautuvat
haaveet maatuvat
toiveet surkastuvat

Päivät päättyvät
työt tylsyvät
surut syventyvät
yöt yltyvät

Mutta maailmat muuttuvat
unet uudistuvat
Kerran kuninkaat saapuvat
ja ovet avautuvat.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Marraskuu


Luonto odottaa lämmittävää lunta.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Tommi Musturi ja Toivon kirjat


Vaimo: ”Kuka sen kirjan lukee, kysyn vaan?”
Mies: ”Ei sillä ole mitään väliä…”

Sarjakuvataiteilija Tommi Musturin Toivon kirjat ovat hämmentäviä lukukokemuksia. Voiko viisiosaisen albumisarjan aiheena olla keski-ikäisen miehen kuljeskelu puutalon pihassa, järven rannalla ja unelmissa?

Kyllä voi, ja vieläpä erittäin kiinnostavasti. Puupäähatulla alkuvuodesta palkittu Musturi ammentaa pirkanmaalaisesta ja syväsuomalaisesta sielunmaisemasta kuvia, jotka toimivat sekä yksittäisinä maalauksina että pidempänä sarjana. Sade, linnut, suomalaisen kodin vanhat esineet (kuten Osuuspankin lahjoittama löylymittari!), kasvit, unimaisemat… Toivon kirjat sisältävät hämmästyttävän määrän erittäin oivaltavia ja poikkeuksellisia kuva-aiheita. Laatusarjakuvissa ei ole harvinaista oivaltavuus sinänsä, mutta sen liittäminen arkipäivän esineisiin ja etenkin luonnonelementteihin tässä mittakaavassa on. Missä muussa sarjakuvassa törmää kohdistettuihin kuviin sateen murtumisesta auringonsäteiksi, lumipisaroiden rakenteesta tai koko aukeaman mittaiseen vesivärigalleriaan ruokasienistä?

Toivon kirjat saivat neljännen osansa nyt lokakuussa, ja kirjassa on talven tulo keskeisessä roolissa. Kaksi ensimmäistä osaa maalasivat eniten alkusyksyn maisemia, ja kolmas on melkoinen trippi unien ja kuoleman valtakuntaan. Musturilla on tausta monenlaisissa piirrostöissä, myös tietokonegrafiikassa. Hänen muista töistään etenkin huomiota herättänyt Samuelin matkassa (2010) on myös erittäin lämpimien suositusten arvoinen; haastavaa, mutta palkitsevaa sarjakuvaa, jota voi halutessaan myös vain selailla. Oivaa piristystä marraskuuhun.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Hippien keskellä


Dodon väen ja Desmond Tutun kuunteleminen piristää vanhaa maailmanparantajaa. Megapolis-tapahtuma ja Global Dignity Forum tarjosivat molemmat hengennostatusta, mutta ensimmäinen enemmän varsinaista asiasisältöä.

Toki hengennostatuskin on asiasisältö sinänsä, tietyllä tavalla. Ongelmana ei useinkaan ole tiedon puute, vaan motivaation ja toiminnan puute. Innostaminen on tärkeämpää kuin usein muistammekaan. Changemaker-taustan omaavalle ihmiselle on piristävää kuulla maailmanluokan puhujien kannustavan väkeä muutoksentekijöiksi. Pekka Himasta on syytä onnitella kovasta saavutuksesta tapahtuman järjestyttyä.

Silti Global Dignity Forum oli hienoinen pettymys, etenkin fiilis-lämmön hiivuttua. Jopa Ahtisaaren puhe jäi sangen yleisluontoiseksi. Himanen käsitteli jälleen kuolevaisuutta sinänsä liikuttavan Niin kaunis on maa -laulun kautta, mutta luterilaiselle pyhäinpäivä tarjoaa siihen laajempia mahdollisuuksia. John Hope Bryantin retoriset taidot ilahduttivat, ja oli hauska tuntea olevansa Amerikkalaisen mustan seurakunnan keskellä koti-Suomessa.

Varsinaisella saarnaajalla oli kuitenkin eniten sanottavaa. Desmond Tutu teki tilaisuudesta ehdottomasti osallistumisen arvoisen. Toki Tutun tyyli on jo sinänsä vahva viesti. Ilo ja luottamus henkilöityy, tavalla jolle luo syvän taustan tietoisuus miehen osallisuudesta erittäin vakavien asioiden kärsimyksien täyttämään käsittelyyn. Tutu osaa tiivistää keskeisiä asioita ytimekkäästi. Ubuntu-filosofia (tai teologia) lämmittää mieltä. Me olemme toisistamme riippuvaisia (ja viime kädessä Jumalasta). Ekoteologisessa versiossa kaiken kontekstina on luomakunta.

Edellisenä viikonloppuna kaupunkiluontoa puolustavat Dodo ry:n modernit hipit saivat kuulla kunniansa moottoriturpa Jone Nikulalta, joka onnistui viihdyttämisessä mutta myös osaltaan lähikauppojen ja sitä kautta yhteisöllisyyden puolustamisessa. Paneelikeskustelu oli hyvä lopetus Megapolis-tapahtumalle, joskin Nightriders-polkupyöräily ei nyt ehkä ollut niin uniikki asia kuin millaisena se esiteltiin. Tässä haaste Dodolle: nostakaa joskus esiin vaikkapa Suomen Ladun liikuntapäivät Vantaalla osoituksena hyvästä kansalaisaktiivisuudesta. Kaikki hyvä osallistava toiminta ei perustu Facebookiin tai ole nuorten nohevien aikuisten järjestämää.

Järjestäytyneessä hippitoiminnassa on jotain sangen viehättävää. Arvostan kaikkea maailmanparannusta, joka ei liikaa korosta valistuneiden yksilöiden erottautumista muusta maailmasta. Jos muutosta halutaan, on toimittava yhteiskunnan keskellä; vaikka välillä onkin hyvä hakea uutta näkökulmaa sen laidoilta.


P.S. Pyhäinpäivän viikon tuore teemakappale: Graveyard / Feist.