Jim Brandenburgin taiteen tasoa kuvaa se, että kun vuonna 2010 valittiin kansainvälisesti maailman 40 vaikuttavinta luontovalokuvaa, oli niistä joka kymmenes hänen ottamansa. Tosin ottaa-verbiä osuvampi olisi kenties ”saada”; Brandenburg on usein puhunut siitä, kuinka valokuvaukseen liittyy parhaimmillaan tietty mystinen elementti. Intuitio, tai miksi sitä kukakin kutsuu, johtaa parhaiden kuvien luo. Kuvaaja ottaa ne, mutta pohjimmiltaan saa ne.
Oman valokuvausharrastukseni käynnisti aikoinaan (1998) Brandenburgin sittemmin kuuluisaksi tullut Chased by the Light –projekti, joka tallensi havumetsävyöhykkeen elämää syyspäiväntasauksesta talvipäivänseisaukseen vain yksi valotus päivässä –menetelmällä. Kuvat kertovat luonnon moninaisuudesta ja rikkaudesta, mutta myös henkilökohtaisesta matkasta ja henkisyydestä. Itse katselin niitä National Geographic –lehdestä, mutta kuvista kootusta kirjasta tuli myyntimenestys. Tarina täydentyi muutama vuosi sitten dokumentilla, joka sai Emmy-ehdokkuuden.
Brandenburgilla on oma ääni valokuvaajana; ja kuten hän itse sanoo, se on oikeastaan suurin kunnia mitä kuvaaja voi saada. Lopulta persoona tuottaa taiteen, myös valokuvataiteen. Tekniikkaa tärkeämpää on kyky nähdä ja tuntea.
Salon taidemuseo on saanut ainoana Suomessa ja lähes ainoana Euroopassa 110 kuvan näyttelyn, joka vie katsojansa hämmästyttäviin maastoihin: yksityiskohtien ja panoraamojen luo. Vielä ehtii hypätä junaan!
P.S. Kaupan päälle saa välähdyksen Heikki Willamon erinomaisesta Metsävuosi –kuvasarjasta, jota samanniminen mainio kirja esittelee laajemmin.
