Kiire

Kiire on kuolemaksi.

Jos elämää nopeuttaa, kuten kiirehtivä maailma tekee, mihin päästään nopeammin?

Sinne, mikä on jokaisen määränpää.

Hautaan.

Hamsterinpyörä

(Rautatiemies, osa 2)

Muuttuvan maailman keskellä ei välillä voi välttää rautatiemiehen tunnetta (katso edellinen blogiteksti). Sitä, että maailma kiirehtii, harva ehtii katsoa ympärilleen, ja hidas kauneus on alati uhanalaisempaa. Ne, joiden annetaan toisinaan katsoa sivullekin hamsterinpyörästä, tuntevat olonsa jäänteiksi menneestä maailmasta.

Miksi hamsterin- eikä oravanpyörä? Orava on hamsteria onnekkaampi: se juoksee vapaana. Se ei ole menettänyt otettaan puihin, auringonvaloon, vuodenaikoihin.

Kävelyvauhdilla, tai vielä junassa, ehtii nähdä ympärilleen. Autossa on keskityttävä ajamiseen - tai viimeistään kuulokkeilla kuunteluun. Juoksijatkin, sinänsä mainiota toimintaa harrastavat, yhä useammin peittävät aistihavaintonsa musiikin alle. Kaupungissa tämä on asteen ymmärrettävämpää: osa äänistä on sangen ärsyttäviä. Mutta on kaupungissakin paljon kuuntelemisen arvoista. Maaseudusta puhumattakaan. Ja hetkessä läsnä olo on alati hyväksi. Kuulokkeiden seurauksena jokainen on omassa maailmassaan, soundissaan: nykyajan kuva. Ihmiset samassa tilassa, mutta silti toisaalla.

P.S. Blogi palaa kesäajalta, nyt kun intiaanikesä kääntyy pakoon: luvassa on sisältöä useamman kerran viikossa.

Rautatiemies

I feel like an old railroad man

who's really tried the best that he can

to make his life add up to something good

but this train no longer burns on wood

and I guess I will never understand

the times that I live in

are not made for a railroad man

Mark Oliver Everett, mies jota kutsutaan kirjaimella E, pelkäsi lentämistä niin paljon, että turvautui Yhdysvaltojen poikki meneviin juniin – ja havaitsi, että koko USA:n matkustajajunajärjestelmä oli henkihieverissä. Väki lentää, tai kulkee lyhyempiä matkoja omilla autoilla: kuka nyt junia käyttää? Sehän on hidasta ja epämiellyttävää: siellä on niin paljon tuntemattomia samassa tilassa.

E valmisteli niihin aikoihin kunnianhimoisinta levyään, Blinking Lights and Other Revelations – tuplaa, ja yritti päästä (yli)kaupallistuneen levyteollisuuden muurien yli. Musiikin pitäisi olla nopeaa, helposti omaksuttavaa ja helposti myytävää.

Kirjassaan Things the Grandchildren Should Know E kertoo, kuinka rautatiemiehet vaikuttivat hänestä samanlaisilta musiikkimaailman vanhojen edustajien kanssa: sellaisten, jotka halusivat kulkea hitaasti ja persoonallisesti. Joille nopeus tai helppous ei ollut kaikki kaikessa.

I feel like an old railroad man

getting on board at the end of an age

the station's empty and the whistle blows

things are faster now

and this train is just too slow

and I know I can walk along the tracks

it may take a little longer but I'll know

how to find my way back

Eels: Railroad Man,

levyltä Blinking Lights and Other Revelations

Levyversio, jonkun tekemä rautatieaiheinen video

Hieno live-version video

Asioita joita lastenlasten tulisi tietää

Things the Grandchildren Should Know. Mark Oliver Everett, paremmin tunnettu nimellä E, kirjoitti hämmentävän hyvän kirjan elämästään. Tämä yksi kiinnostavimmista nykyisistä lauluntekijöistä on maailmankuulun kvanttifyysikon poika, jonka ensimmäisiä muistoja isän koskettamisesta on yritys elvyttää häntä; kasvatuksen suhteen eksyksissä olevan äidin omaishoitaja; rakkaan sisarensa hautajaisjärjestelyjen vastaava.

E:n elämä on toden totta tarua ihmeellisempää. Syytä ei edes ole olettaa, että mies liioittelisi: niin moni asioista on yleisesti todennettavia seikkoja, ja niin vahva rehellisyyden tuoksu koko jutussa leijailee. Tunnetko sen: jostain nousevan varmuuden siitä, että nyt ollaan luiden ja ytimien tasolla, jossa ei enää ole tarvetta lisätä tai jättää pois. Totuus on tarpeeksi kova.

E:n kuuluisin yhtye on The Eels. Saatan olla puolueellinen, mutta totean silti, että harvan yhtyeen jokainen levy on selkeästi tutustumisen arvoinen. Eelsin kohdalla näin on.

Toki jotkut nousevat vielä ylitse muiden. Lähimpien ihmisten kuolemien aiheuttamasta syvästä masennuksesta ja siitä toipumisesta kertova Electro-Shock-Blues on ollut monelle hyvin tärkeä levy. Kokemuksen syvyyksistä E onnistuu välittämään jotain aitoa, haavoittuvaa – surullista, mutta ennen kaikkea elämään kurkottavaa. Lattialla makaavan siskon ruumiista kertovista alkusanoista päästään lopulta ”Maybe it’s time to live” – lausumaan, jolla on melkoista kaikupohjaa.

Things the Grandchildren Should Know on paitsi kirjan, myös kappaleen nimi E:n hämmästyttävältä mestariteokselta (enkä lausu näitä sanoja kovin usein) Blinking Lights and Other Revelations. Tuplalevyn saaminen julki oli vaikeaa, eikä ihme: liki 40 kappaletta, osa hyvin vähäeleisiä. Kokonaisuutta rytmittävät instrumentaaliosuudet, laulujen aiheet vaihtelevat suuresti, kantavana teemanaan elämän suloinen karheus.

(jatkuu seuraavassa numerossa)

www.myspace.com/eels tarjoaa lähtöpisteen.

Raamit

Viimeinen ovi

on vaakasuora.