(Rautatiemies, osa 2)
Muuttuvan maailman keskellä ei välillä voi välttää rautatiemiehen tunnetta (katso edellinen blogiteksti). Sitä, että maailma kiirehtii, harva ehtii katsoa ympärilleen, ja hidas kauneus on alati uhanalaisempaa. Ne, joiden annetaan toisinaan katsoa sivullekin hamsterinpyörästä, tuntevat olonsa jäänteiksi menneestä maailmasta.
Miksi hamsterin- eikä oravanpyörä? Orava on hamsteria onnekkaampi: se juoksee vapaana. Se ei ole menettänyt otettaan puihin, auringonvaloon, vuodenaikoihin.
Kävelyvauhdilla, tai vielä junassa, ehtii nähdä ympärilleen. Autossa on keskityttävä ajamiseen - tai viimeistään kuulokkeilla kuunteluun. Juoksijatkin, sinänsä mainiota toimintaa harrastavat, yhä useammin peittävät aistihavaintonsa musiikin alle. Kaupungissa tämä on asteen ymmärrettävämpää: osa äänistä on sangen ärsyttäviä. Mutta on kaupungissakin paljon kuuntelemisen arvoista. Maaseudusta puhumattakaan. Ja hetkessä läsnä olo on alati hyväksi. Kuulokkeiden seurauksena jokainen on omassa maailmassaan, soundissaan: nykyajan kuva. Ihmiset samassa tilassa, mutta silti toisaalla.
P.S. Blogi palaa kesäajalta, nyt kun intiaanikesä kääntyy pakoon: luvassa on sisältöä useamman kerran viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti