Kamalat uutiset?

It is difficult
to get the news from poems
yet men die miserably every day
for lack
of what is found there.

- William Carlos Williams

Katastrofaalisista uutisista tulee mieleen mummo. Vanhusten kodit ovat perusolemukseltaan hiljaisia: mutta päivällä tunneittain iskee ääniaalto. Radiouutiset. ”Voi kamala, mitä on taas sattunut!” Illalla tunneittain iskee kuva- ja ääniaalto. Televisiouutiset. ”Voi kauhia!”

Nykymaailmassa on vaikea elää eettisesti, jos ei seuraa lainkaan uutisia. Toimittajat tekevät olennaisen tärkeää työtä seuratessaan, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta nykymaailmassa on vaikea elää eettisesti myös, jos koko ajan seuraa uutisia. Huonojen uutisten tulva voi turruttaa. Asiat menettävät mittasuhteensa, jos ne iskeytyvät kollektiiviseen tajuntaan tunneittain.

Tämä ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Mutta väitän ja omasta kokemuksesta tiedän, että on mahdollista luoda järkevämpi ja hyvinvoivampi suhde uutisiin. Itselleni tämä on tarkoittanut kolmea asiaa.

1) Ensiksi, omatoimista uutisten seuraamisen rajoittamista. Yleensä muutama kerta päivässä riittää. (Toki on ammatteja, joissa tilanne on toinen. Mutta harvassa ammatissa todella tarvitsee seurata tunneittain.)

2) Toiseksi, samanaikaista ”henkilökohtaisen auttamissuunnitelman” tekemistä. On keinoja auttaa niitä ihmisiä, joiden kärsimys iskeytyy uutisvirrasta tietoisuuteemme. Kukaan yksittäinen ihminen ei voi auttaa heitä kaikkia: mutta jokainen ihminen voi tehdä paljon. Itselleni (enkä halua nostaa itseäni miksikään sankarilliseksi esimerkiksi, sillä sitä en ole, vaan tahdon ainoastaan kertoa oman tieni) tämä on tarkoittanut seuraavia asioita:

- säännöllistä lahjoittamista kansainvälisen solidaarisuuden järjestöille (esim. www.kua.fi)

- hyvää tekevien järjestöjen jäsenyyttä, sekä kotimaisten että kansainvälisten. Vähintä mitä voi tehdä, on tukea pienellä jäsenmaksullaan niitä ihmisiä, jotka auttavat tärkeissä asioissa.

- mikrolainojen välittämistä kehitysmaiden pienyrityksille, ja tämän pääoman asteittaista kasvattamista. Pienten lainojen avulla ihmiset kykenevät auttamaan itse itseään, luomaan hyvinvointia ja toivoa yhteisöihinsä. (esim. www.kiva.org)

- ennen kaikkea aktiivisuutta tai vähintään osallisuutta omassa lähiyhteisössä, mikä tämän muoto sitten onkaan. Tästä riippuvat sellaiset asiat kuten demokratia, seurakunta ja viime kädessä omakin hyvinvointi. Hyvin moni asia olisi Suomessakin paremmin, jos ihmiset kokisivat kuuluvansa yhteisöön.

3) Kolmanneksi, uutisten rajoittaminen on merkinnyt suurempaa hyvinvointia. Aamut alkavat paremmin runoilla kuin katastrofaalisilla uutisilla.

Luterilaisena kristittynä maailmankatsomukseni perustuu ihmisen samanaikaiseen hyvyyteen ja pahuuteen, ja ennen kaikkea Jumalan hyvyyteen. Meidän on tehtävä voitavamme: mutta tehtävämme ei ole masentua kaikesta maailman pahuudesta.

Jos seuraamme vain koottuja havaintoja ihmisten pahuudesta eri puolilta maailmaa, masennumme, ja unohdamme elämän toisen puolen: kaiken sen ilon, onnen ja kauneuden, joka ihmisten elämässä tapahtuu päivittäin – jopa kärsivien ihmisten päivittäisen elämän keskellä. Maailmaa tai kärsimystä ei pidä idealisoida tai vähätellä: mutta monet hyvin köyhät ja paljon koetellut ihmiset viettävät päivänsä iloisempina kuin lukuisat vauraat länsimaalaiset.

Kristityn pohjimmainen elämänasenne on luottamus. Meitä ei ole luotu (ja lunastettu) viettämään päiviämme vain ahdistuneina.

-*-
Kirjoitin tästä aiheesta erityisesti Japanin ydintuhoon liittyen Kotimaa24:n Verkkoessee-palstalle. Tarkkaavainen lukija on kenties huomannut, että tässä blogissa yllä sanotut asiat resonoivat sekä kansainvälisten karseiden uutisten että Suomen katastrofaalisen ”homokeskustelun” kanssa. Jos seuraan surullisia uutisia tunneittain, tulen todennäköisesti surulliseksi. Jos seuraan hyvin tunnepitoista keskustelua erittäin syvälle käyvistä asioista jatkuvasti, herättää se minussa todennäköisesti suuria tunteita.

Maltilliset kirjoittavat harvoin julkisille palstoille; ja toisaalta maltilliset saattavat menettää malttinsa niiden hyvin vahvojen tunneviestien johdosta, joita etenkin internet pursuaa. Nyt tarvitaan malttia; itsehillintää, kärsivällisyyttä. Tiedän kokemuksesta, että yhteyttä on mahdollista löytää hyvinkin erilaisten ihmisten välille, jos siihen on todella tahtoa; ja jos yhdessä sovittujen pelisääntöjen kautta sitoudutaan olemaan provosoimatta – ja provosoitumatta.

Jos ei ole tahtoa ja rakkautta, ei ole kohtaamista; jos ei ole kohtaamista, ei ole ymmärrystä toisesta; jos ei ole ymmärrystä toisesta, mihin ”keskustelu” johtaa?

Kiva kohtaaminen

Miltä tuntuu, jos auttaa ihmistä, jonka kohtaa työmatkan varrella?

Enkä tarkoita edes välttämättä paljon puhuttuja kerjäläisiä; vaan vaikkapa ojaan juuttunutta autoilijaa. Eikö tuloksena ole hyvä mieli siitä, etten mennyt vain ohi?

Luulen, että tämä on olennainen juttu netissä tapahtuvan auttamisen suhteen. Menen mikrolainoja välittävälle Kiva-sivustolle, katselen lukuisia kasvoja eri puolilta maailmaa, klikkaan yhtä ja lainaan 20 euroa yrityksensä perustamiseksi - ja miltä se tuntuu?

Palaute on erilaista kuin kasvokkain. Mutta toisaalta netissä auttaminen on erittäin tehokasta: 20 euroa auttaa kehitysmaan ihmistä saamaan yrityksensä pystyyn ja luo hyvinvointia myös henkilön ympärille - ja sitten rahasumma palautuu takaisinmaksuna uudelleen käyttöön, ja auttaa taas uutta henkilöä. Miten saada ihmiset innostumaan netissä auttamisesta, josta ei saa samanlaista palautetta kuin arkisesta?

Onko kilvoittelun paikka, että tuntee sopivasti positiivista palautetta, kun tekee netissä hyvää? Kristitylle ihanteena on hyvän tekeminen vain hyvän itsensä vuoksi: mutta mitä enemmän annamme hyvän kiertää, sitä paremmin itsekin voimme - ja sitä enemmän jaksamme tehdä hyvää. Tämä lienee inhimillinen tosiasia; ja siksi varteenotettava, vaikka emme mitään irtopisteitä (Jumalalta tai keneltäkään ihmiseltä) avustustoiminnallemme yrittäisikään hankkia.

Nyt on kristittyjen kansainvälinen vastuuviikko - mitä me teemme?
Yksi hyvä vaihtoehto: www.kiva.org