Lasten ja imeväisten huudot

Jos uskot korkeampaan voimaan, joka on kaiken hyvän lähde, millä esimerkillä kuvaisit tuon voiman luonnetta? Eräät muinaiset israelilaiset tekivät yllättävän valinnan:

Herra, meidän Jumalamme, 
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!
Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. 
Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
(Ps. 8:2-3)

Joku kuuntelee lasten huutoja – ja hänelle tulee mieleen, että ne todistavat Jumalan voimasta. Jollekulle toiselle tulee mieleen aivan muuta, mikä on osoitus psalmin ajatuksen käänteentekevyydestä.

Blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko ja kesälläkin se saattaa olla ajoittaista. Olen keskittynyt kuuntelemaan imeväisen huutoja, ja toisaalta yrittänyt saada töitä järkevissä määrin eteenpäin. Paavon kasvua seuratessa on voinut seurata ikkunasta kevään kasvua kesäksi ja valon leikkiä vihreillä lehdillä.

Onko onnellisimpina aikoina vähiten kirjoitettavaa, kuten sanotaan? Ehkä ei, vaan päinvastoin: olisi niin paljon, kaikki! Niin paljon, ettei tule kirjoitettua mitään, vaan yksinkertaisesti oltua.

Eihän huudon kuuntelu aina pelkästään ihanaa ole, mutta levollisina hetkinä suurten silmien katse ja leveä virne vauvan kasvoilla jättävät rasitukset taakse ja mielen valtaa järeä kiitollisuus.

Jukolan ihmeet

En muista ennen katselleeni puun läpi alttaria. Suppa on loistava metsäkirkon pitopaikka, kuten Jukolan viestin jämsäläiset järjestäjät osoittivat.

Se, että alttari on alhaalla, kuvaa mukavasti kristinuskon perussuuntia. Kyse ei ole korkeuksiin kohoavasta salista, jossa ylhäällä, tavoittamattomissa, siintää alttari ja pappi. Sellaisessa tilassa vertauskuvallisuus puhuu Jumalan ylhäisyydestä, joka muuttuu helposti kaukaisuudeksi.

Alttari supan tai amfiteatterin keskellä vuorostaan kuvaa hyvin sitä, kuinka Jumala on tullut alas, ihmisten keskelle. Tässä nimenomaisessa suppakirkkosalissa [olisikohan historian ensimmäinen kerta, kun tätä yhdyssanaa käytetään?] erinomaista oli sekin, että alhaalla oli pieni vesiallas, kuin puhdas lähde, ristin vierellä.

Jukolan viesti tarjoaa monenlaisia ihmeitä. Harvassa niistä on kristinuskon nimilappu, kuten metsäkirkossa, mutta kristitylle koko tapahtuma on osoitus siitä, mitä hyvää voi syntyä, kun ihmiset toimivat epäitsekkäästi yhteiseksi hyväksi. Talkoorekisterissä oli kuulemma lopulta 1666 nimeä (tosin sieltä puuttui nuorin talkoolainen eli Paavo, joten päästään paremmalta näyttävään lukuun 1667; Paavon tehtävä oli herättää positiivisia tunteita toimitsijainfossa. Hymyillessään hän onnistui siinä erinomaisesti!).

Nykyään on vaikeaa saada ihmisiä sitoutumaan pitkäkestoiseen vapaaehtoistyöhön tai sellaiseen toimintaan, mistä ei saa itselle suoraa hyötyä. Onneksi on paljon poikkeuksiakin, ja Jukola esittelee niitä joka vuosi. On hämmentävää ja suorastaan liikuttavaa, että väki ilmoittautuu vaikkapa ohjaamaan liikennettä kaukoparkissa: siellä jököttäessään he eivät edes pääse osallisiksi kisa-alueen hienosta tunnelmasta, kilpailun seuraamisesta puhumattakaan.

Ihmisistä löytyy paljon hyvää, kun sitä yhdessä aidosti etsitään. Jukolassa yhdistyy luonto, liikunta, ilo ja yhteistyö. Tapahtumassa on paljon niitä hyviä piirteitä, joiden vuoksi ihmiset hakeutuvat kesäfestareille, mutta liiallinen kaljanjuonti on poissa ja musiikki on korvaantunut urheilulla. Tarjolla on loistavan urheilulajin lisäksi niitä perusihmeitä, joista kannattaa olla kiitollinen.


p.s. Kristittynä muuten uskon ja ajattelen, että yksi syy, miksi Suomessa on niin paljon ihania kesätapahtumia ja turvallista kesämeininkiä, on täällä pitkään vaikuttanut kristillinen perinne. Moni voi yllättyä, miten paljon ongelmia seuraa, kun julkisista tiloista karsitaan hartaudet, kristillinen kasvatus ohenee ja kasteet vähentyvät. Uskonnonharjoitus ei ole menestysautomaatti tai takuu hyveellisyyden synnystä, mutta kristinusko on kasvattanut epäitsekkyyteen ja Jumala näyttää usein siunaavan heitä, jotka turvautuvat häneen. Yhteiskunnan (eli kaikkien, mikä on aina vaikeaa) tehtäväksi tulee kehittää jokin muu rakenne, joka kasvattaisi hyveisiin; ja kristittyjen tehtäväksi tulee terävöittää vapaaehtoisvoimin toteutettavaa, ulospäin suuntautuvaa kristillistä kasvatusta. Onneksi taitaa vähintään mennä kauan, ennen kuin Jukolasta poistuu metsäkirkko; jos muutoksia halutaan, mahtuu metsään varmasti myös muita vapaaehtoisuuteen perustuvia hiljentymishetkiä.