Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. tammikuuta 2017
Helsinki talvisin
Helsingissä asuminen talvisin on kuin eläisi tunnelissa, jossa on pelkät hätäuloskäynnin valot päällä. Joskus harvoin, kun normaalit valot syttyvät, tulee heti epätavallisuuden olo (joskin piristävä).
torstai 23. lokakuuta 2014
Ensilumi
Ensilumeen pitäisi suhtautua kuten Japanissa kirsikkapuiden kukintaan.
Kansallinen vapaapäivä. Kaikki ulos ihmettelemään ja iloitsemaan.
Jos joku protestoi, että talven tulossa ei ole juhlimista, niin hän voi juhlia kiitollisuudella päättyvää syksyä ja kesää.
Muut voivat hämmästellä sitä, kuinka ääriviivat piirtyvät uusiksi.
Maailmassa on uusi valo, ainakin hetken.
Polut muuttuvat valkoisiksi säteiksi.
Keltaiset lehdet kuorrutetaan, koristellaan, kunnes talvi syö ne.
Katot kääntävät takkinsa, täysin, mustasta valkoiseksi.
Hiljaisuudessa voi kuulla ajan äänen, kun lumi laskeutuu.
Kansallinen vapaapäivä. Kaikki ulos ihmettelemään ja iloitsemaan.
Jos joku protestoi, että talven tulossa ei ole juhlimista, niin hän voi juhlia kiitollisuudella päättyvää syksyä ja kesää.
Muut voivat hämmästellä sitä, kuinka ääriviivat piirtyvät uusiksi.
Maailmassa on uusi valo, ainakin hetken.
Polut muuttuvat valkoisiksi säteiksi.
Keltaiset lehdet kuorrutetaan, koristellaan, kunnes talvi syö ne.
Katot kääntävät takkinsa, täysin, mustasta valkoiseksi.
Hiljaisuudessa voi kuulla ajan äänen, kun lumi laskeutuu.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Narnia-planeetalle
Lumi on verhonnut puut taikamaailmaksi, joten on hyvä aika kirjoittaa Narniasta.
C.S. Lewisin kirjasarjan salaisuuksia on nimittäin selvitetty ennenkuulumattomalla tavalla. Kirjat ovat olleet hyvin suosittuja, mutta lukijat aina Lewisin ystävästä Tolkienista lähtien ovat kummastelleet, miksi niissä esiintyy niin erikoinen joukko hahmoja ja tapahtumia.
Suomessa tammikuussa vieraillut Oxfordin yliopiston tutkija Michael Ward sai lopulta selville Lewisin jekun. Keskiajan kirjallisuutta ammatikseen tutkinut Lewis oli hyvin viehättynyt vanhasta seitsemän taivaan mallista, jossa eri taivaankappaleisiin liittyi kuhunkin oma symboliikkansa. Planeetoilla ja kuulla oli kullakin oma metallinsa, niihin nivoutui tietty temperamentti, hyveet ja paheet.
Ward julkaisi kirjoissaan Planet Narnia ja The Narnia Code todellisen jymyuutisen: Narnian seitsemän kirjaa liittyvät kukin yhteen taivaankappaleista ja niiden symboloimista asioista. Kirjojen hahmoissa näkyvät planeettasymboliikan luonteenpiirteet, sekä hyvissä että pahoissa muodoissaan. Metallit ja värit nivoutuvat osaksi tarinoiden tunnelmaa, ja jopa sanavalinnoissa näkyy taivaankappaleiden pohjalta muotoutuneiden termien suosiminen.
En käy avaamaan asiaa enempää, vaan tyydyn lämpimästi suosittelemaan kirjoja ja Wardin haastatteluja. Viime aikoina on ollut esillä myös Lewisinkin mentorina toiminut G.K. Chesterton, jonka Oikea oppi -teos löytyi jupiteerisen joulupukin kontista. Chesterton, josta myös vieraili puhumassa tutkija Oxfordista, ansaitsee oman blogitekstinsä joskus; todettakoon vain, että Antti Nylenin käännös on kulttuuriteko ja tarpeen tämän ajan keskusteluihin kristinuskosta.
Oxfordilaisen Tolkienin teologiasta olisi paljonkin keskusteltavaa, ja valmis dispositio pienelle kirjallekin siitä, mutta toistaiseksi joudun tyytymään lehtiartikkeliin. Tekstin valmistumisen siivitti työskentelyhytti junassa Orivedelle, jossa lumihankien keskellä vietetty äänitysretriitti piristi perinteisesti. Onneksi Keskuspuistokin tarjoaa lumimaisemia: talvi sivakoi eteenpäin lujaa vauhtia kaikkien haasteiden ja hyvien asioiden keskellä.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Blizzard 2011
”Viranomaiset sanovat, että myrsky voi olla tappava.” Amerikkalainen uutiskulttuuri on omanlaisensa.
Alkuperäisessä tiedotteessa varoitettiin, että suuri lumimyrsky (blizzard) voi olla kohtalokas, jos jää autossa jumiin syrjätielle. Tästä saa tietysti raflaavia otsikoita ”tappajamyrskystä”. Ristiriitaisella Michael Moorella on hieno kuvaus amerikkalaisesta uutiskulttuurissa Bowling for Columbine – dokumentissaan, jota voi muutenkin suositella. Mitä seurauksia on siitä, että kansakunnan kertomus on täynnä uhkakuvia?
Sillä kertomustahan uutiset rakentavat. Keitä me olemme, mikä meitä kiinnostaa; mitkä ovat ne yhteiset tapahtumat, jotka ovat puheenaiheemme, ja sitä kautta yhteinen todellisuutemme?
”Kaikki asiat ovat siedettävämpiä, jos teemme niistä tarinan”, totesi myös Joe Sittler. Tarinoittamisessa lienee sekä ihmiskunnan toivo että tuhon uhka; jälkimmäinen, jos tarina on tuhoisa. Kansallissosialismikin perustui Adolfin ja muiden luomalle tarinalle omasta paremmuudesta. Ja toisaalta: mitä olemme ilman minkäänlaista tarinaa? Aina suuren kertomuksen kadotettuaan on moderni maailma etsinyt korvaajaa, useimmiten karsein tuloksin.
-*-
Takaisin Amerikkaan ja nykyhetkeen: suuren lumimyrskyn jälkeen mediassa on rakennettu selviytymisen tarinaa, ja oikeudenkäynnin tarinaa. Miten naapurit ovat auttaneet toisiaan; miten ennätysmäisestä kaaoksesta on yhdessä selvitty; miten tunti tunnilta, minuutti minuutilta tapahtumat etenevät – älä vaihda kanavaa! Seuraa jatkuvaa raportointiamme Blizzard 2011:sta! (Äläkä niitä neljää muuta kanavaa, jotka myös raportoivat myrskystä.)
Kaupungin viranomaiset ovat syytetyn penkillä. Hoidettiinko kaikki varmasti niin hyvin kuin oli mahdollista? Kenen syy oli, että väkeä jäi jumiin? Taustalla häilyen kysymys siitä, mikä on tämän vaikutus tulossa oleviin vaaleihin. (Kaikkien pormestariehdokkaiden on vähintään hivenen kritisoitava viranomaisia, tietenkin.)
Suomalaisittain olisi helppo oudoksua paikallista uutisointia. Ja siinä onkin paljon kritisoitavaa: sen sijaan, että ihmiset eläisivät ennen kaikkea aitoa kotitodellisuutta, he helposti kiinnittyvät uutistodellisuuteen. Maailma vaikuttaa kyllä pahalta paikalta, jos keskitytään koko maailman koottuihin pahoihin tapahtumiin ja oman lähialueen uhkakuviin.
Mutta kritiikki muuttuu happamaksi, kun huomaa saman kehityskulun Suomessa. Vielä emme ole samassa pisteessä; mutta tuoreessa muistissa on kuvamateriaalin jatkuva raa’istuminen ja vaikkapa koulusurmien käsittämätön käsittely. Jos uutistoimiston nettisivujen ensimmäinen alaotsikko on ”Oletko paikalla? Lähetä kuvasi tapahtuneesta!”, ollaan jo melkoisen kaukana ihmistä kunnioittavasta ja palvelevasta uutisoinnista. Uutisten kilpailu on todellisuutta; ja meillä niiden kuluttajilla (niiden palvelun kohteina!) on myös vastuu siitä, mitä toivomme ja suosimme.
”Tappavaa myrskyä” on myös helppo kritisoida; sataahan sitä lunta Suomessa harva se päivä! Totta, mutta harvoin puolta metriä yhdessä yössä; 50 sentin keskiarvo tarkoittaa melkoisia kinostumia tuulen puolelle – ja tuuli oli hurja. Eikä ole kovin montaa vuotta siitä, kun Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä kuoli turhaan joukko ihmisiä suuressa ketjukolarissa, jonka syynä oli täysin mieletön nopeus lumisateeseen nähden. Pitäisikö suomalaisiakin välillä varoittaa siitä, että sääolot voivat oikeasti olla kuolemaksi, jos niihin ei suhtauduta riittävällä kunnioituksella? Äänieristettyjen autojen ohjaustehostettu maailma luo helposti kuolemattomuuden tunteen.
-*-
Aurinkoinen jälkinäytös. Myrskyn jälkeisenä päivänä sivutiet soveltuvat lähinnä lumikenkäilyyn tai linnojen tekoon – mitä monet lapset iloissaan harrastavat. Yliopistoalueella on helpottunut rieha käynnissä. Nuori mies hyppää ikkunasta lumikasaan, samalla kun kuvaan vanhojen rakennusten lumen kaunistamia piirteitä (tulossa on kuvasarja: yliopistoarkkitehtuuria ja lumeen uponneita autoja). Nuoret ihmiset ihmettelevät, hihkuvat, valokuvaavat; yliopiston sisäpihalla on käynnissä vuosisadan tähän mennessä suurin lumisota, vaikkei ole edes nuoskaa. Sivulta katsoen näyttää hilpeältä, kun kymmenet ja kymmenet ihmiset viskovat lunta. Kadulla pari kundia kantaa puolen metrin kevyehköä lumilohkaretta, iskeäkseen sen edessä kulkevan kaverinsa niskaan. Ei tälle voi kuin hymyillä. Opintolainojensa ja tutkintovaatimuksiensa painamat nuoret aikuiset saavat palata lapsiksi, luentosalit ovat kiinni ja lumen maailma auki.
Alkuperäisessä tiedotteessa varoitettiin, että suuri lumimyrsky (blizzard) voi olla kohtalokas, jos jää autossa jumiin syrjätielle. Tästä saa tietysti raflaavia otsikoita ”tappajamyrskystä”. Ristiriitaisella Michael Moorella on hieno kuvaus amerikkalaisesta uutiskulttuurissa Bowling for Columbine – dokumentissaan, jota voi muutenkin suositella. Mitä seurauksia on siitä, että kansakunnan kertomus on täynnä uhkakuvia?
Sillä kertomustahan uutiset rakentavat. Keitä me olemme, mikä meitä kiinnostaa; mitkä ovat ne yhteiset tapahtumat, jotka ovat puheenaiheemme, ja sitä kautta yhteinen todellisuutemme?
”Kaikki asiat ovat siedettävämpiä, jos teemme niistä tarinan”, totesi myös Joe Sittler. Tarinoittamisessa lienee sekä ihmiskunnan toivo että tuhon uhka; jälkimmäinen, jos tarina on tuhoisa. Kansallissosialismikin perustui Adolfin ja muiden luomalle tarinalle omasta paremmuudesta. Ja toisaalta: mitä olemme ilman minkäänlaista tarinaa? Aina suuren kertomuksen kadotettuaan on moderni maailma etsinyt korvaajaa, useimmiten karsein tuloksin.
-*-
Takaisin Amerikkaan ja nykyhetkeen: suuren lumimyrskyn jälkeen mediassa on rakennettu selviytymisen tarinaa, ja oikeudenkäynnin tarinaa. Miten naapurit ovat auttaneet toisiaan; miten ennätysmäisestä kaaoksesta on yhdessä selvitty; miten tunti tunnilta, minuutti minuutilta tapahtumat etenevät – älä vaihda kanavaa! Seuraa jatkuvaa raportointiamme Blizzard 2011:sta! (Äläkä niitä neljää muuta kanavaa, jotka myös raportoivat myrskystä.)
Kaupungin viranomaiset ovat syytetyn penkillä. Hoidettiinko kaikki varmasti niin hyvin kuin oli mahdollista? Kenen syy oli, että väkeä jäi jumiin? Taustalla häilyen kysymys siitä, mikä on tämän vaikutus tulossa oleviin vaaleihin. (Kaikkien pormestariehdokkaiden on vähintään hivenen kritisoitava viranomaisia, tietenkin.)
Suomalaisittain olisi helppo oudoksua paikallista uutisointia. Ja siinä onkin paljon kritisoitavaa: sen sijaan, että ihmiset eläisivät ennen kaikkea aitoa kotitodellisuutta, he helposti kiinnittyvät uutistodellisuuteen. Maailma vaikuttaa kyllä pahalta paikalta, jos keskitytään koko maailman koottuihin pahoihin tapahtumiin ja oman lähialueen uhkakuviin.
Mutta kritiikki muuttuu happamaksi, kun huomaa saman kehityskulun Suomessa. Vielä emme ole samassa pisteessä; mutta tuoreessa muistissa on kuvamateriaalin jatkuva raa’istuminen ja vaikkapa koulusurmien käsittämätön käsittely. Jos uutistoimiston nettisivujen ensimmäinen alaotsikko on ”Oletko paikalla? Lähetä kuvasi tapahtuneesta!”, ollaan jo melkoisen kaukana ihmistä kunnioittavasta ja palvelevasta uutisoinnista. Uutisten kilpailu on todellisuutta; ja meillä niiden kuluttajilla (niiden palvelun kohteina!) on myös vastuu siitä, mitä toivomme ja suosimme.
”Tappavaa myrskyä” on myös helppo kritisoida; sataahan sitä lunta Suomessa harva se päivä! Totta, mutta harvoin puolta metriä yhdessä yössä; 50 sentin keskiarvo tarkoittaa melkoisia kinostumia tuulen puolelle – ja tuuli oli hurja. Eikä ole kovin montaa vuotta siitä, kun Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä kuoli turhaan joukko ihmisiä suuressa ketjukolarissa, jonka syynä oli täysin mieletön nopeus lumisateeseen nähden. Pitäisikö suomalaisiakin välillä varoittaa siitä, että sääolot voivat oikeasti olla kuolemaksi, jos niihin ei suhtauduta riittävällä kunnioituksella? Äänieristettyjen autojen ohjaustehostettu maailma luo helposti kuolemattomuuden tunteen.
-*-
Aurinkoinen jälkinäytös. Myrskyn jälkeisenä päivänä sivutiet soveltuvat lähinnä lumikenkäilyyn tai linnojen tekoon – mitä monet lapset iloissaan harrastavat. Yliopistoalueella on helpottunut rieha käynnissä. Nuori mies hyppää ikkunasta lumikasaan, samalla kun kuvaan vanhojen rakennusten lumen kaunistamia piirteitä (tulossa on kuvasarja: yliopistoarkkitehtuuria ja lumeen uponneita autoja). Nuoret ihmiset ihmettelevät, hihkuvat, valokuvaavat; yliopiston sisäpihalla on käynnissä vuosisadan tähän mennessä suurin lumisota, vaikkei ole edes nuoskaa. Sivulta katsoen näyttää hilpeältä, kun kymmenet ja kymmenet ihmiset viskovat lunta. Kadulla pari kundia kantaa puolen metrin kevyehköä lumilohkaretta, iskeäkseen sen edessä kulkevan kaverinsa niskaan. Ei tälle voi kuin hymyillä. Opintolainojensa ja tutkintovaatimuksiensa painamat nuoret aikuiset saavat palata lapsiksi, luentosalit ovat kiinni ja lumen maailma auki.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Ensilumi
Hämmästyttävästi piristää, kun maisema on jälleen valkoinen. Itse lumipyryn piristävyydestä moni on ehkä eri linjoilla, erityisesti autoilijat... mutta lopputulos, talvi, tuo lumen - valoa.
Kaksi ajatusta tästä. Ensiksi, viite aina yhtä taitavan Jim Brandenburgin valokuvablogiin. Minnesotassa satoi ensilumi lähes samoihin aikoihin; luonto onkin siellä monin tavoin samankaltainen pohjoismaihin nähden. Moni siirtolainen täältä asettuikin sinne.
Harmi, että Brandenburg ei lopulta päässyt polvivamman vuoksi Vuoden luontokuva - tapahtumaan. Mutta toivottavasti miehen maine Suomessa kasvaisi silti; niin komean henkisiä ja fyysisesti taitavia hänen kuvansa ovat.
Toiseksi, ystävän seinältä löytyi jäätyvää järveä kuvaava taulu, jonka alla olivat sanat:
Tänä yönä jäätyy järvi. Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen. Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi. Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni, sinä Tajuamaton."
(Saima Harmaja: Jäätynyt järvi, 1931)
Vanhempi polvi ehkä runon tunteekin, minulle se oli aivan uusi. Jos on joskus seisonut pimeänä syysiltana metsän keskellä ja seurannut talven tuloa, ymmärtää jotain siitä ikiaikaisesta syvästä tunteesta, jonka Harmaja loitsii esiin.
Onneksi jään päälle sataa valkea lumi.
Kaksi ajatusta tästä. Ensiksi, viite aina yhtä taitavan Jim Brandenburgin valokuvablogiin. Minnesotassa satoi ensilumi lähes samoihin aikoihin; luonto onkin siellä monin tavoin samankaltainen pohjoismaihin nähden. Moni siirtolainen täältä asettuikin sinne.
Harmi, että Brandenburg ei lopulta päässyt polvivamman vuoksi Vuoden luontokuva - tapahtumaan. Mutta toivottavasti miehen maine Suomessa kasvaisi silti; niin komean henkisiä ja fyysisesti taitavia hänen kuvansa ovat.
Toiseksi, ystävän seinältä löytyi jäätyvää järveä kuvaava taulu, jonka alla olivat sanat:
Tänä yönä jäätyy järvi. Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen. Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu sysimustaan pimeyteen.
- Tänä yönä jäätyy järvi. Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni, sinä Tajuamaton."
(Saima Harmaja: Jäätynyt järvi, 1931)
Vanhempi polvi ehkä runon tunteekin, minulle se oli aivan uusi. Jos on joskus seisonut pimeänä syysiltana metsän keskellä ja seurannut talven tuloa, ymmärtää jotain siitä ikiaikaisesta syvästä tunteesta, jonka Harmaja loitsii esiin.
Onneksi jään päälle sataa valkea lumi.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Kuvia talvesta
Ketä kiinnostaa talvi nyt, kun kevät huutaa kirkkauttaan?
Sen uhallakin vielä viimeinen vilkaisu lumiaikaan, ennen kun on aivan kesä.
Kulunut talvi (niin, lumi kului ensin vähitellen ja sitten äkkiä hyvin nopeasti) oli erinomainen – paitsi ehkä junalla kulkijoille. Kouluissa huomattiin, kuinka paljon paremmat mielialat olivat, kun lapset pääsivät telmimään lumeen kaikin eri tavoin ja saivat enemmän valoakin. Lumen valovoima! Sitä ei pidä vähätellä.
Flora pani merkille kiintoisan asian tammikuun taivaallisen kuuran aikana. Helsingissäkin, Suomen mittakaavassa kaupungistuneimmassa ympäristössä, ihmiset hiljentyivät. Päiväkodin pihassa äidit puhuivat lähes kuiskaten. Ilmassa oli jotain harrasta: kuura oli niin kaunis, että se havahdutti, herätti, valaisi. Sai hymyilemään.
Itse en kuvannut kuuraa paljoakaan, tosin nautin siitä sitäkin enemmän. Tämän linkin päässä talvikuvia - toivottavasti herättävät hyviä muistoja ja tuntoja. Vielä kerran valkoiseen maisemaan, ennen kesää.
maanantai 15. helmikuuta 2010
tiistai 9. helmikuuta 2010
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Talvi on lääkäri
Talvi on lääkäri
pukeutuu valkoisiin vaatteisiin
ottaa vastaan
kuuntelee
piristää
kehoittaa pitämään huolta
heti kun voi, käskee kuntoilla
nauttia raikkaasta ilmasta
kotona
posket punaisina
juoda kuumaa
hymyillä
kiittää
parantua.
pukeutuu valkoisiin vaatteisiin
ottaa vastaan
kuuntelee
piristää
kehoittaa pitämään huolta
heti kun voi, käskee kuntoilla
nauttia raikkaasta ilmasta
kotona
posket punaisina
juoda kuumaa
hymyillä
kiittää
parantua.
tiistai 3. helmikuuta 2009
Talvinen luonto
Pakkaspäivä:
kimaltelevien ihmeiden puutarha.
Talvikuvia vuodenvaihteen tienoilta:
http://www.facebook.com/album.php?aid=61739&l=aa874&id=688759070
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)