You Got the Love (Youth)

(You Got the Love. song & lyrics Anthony B. Stephens, Arnecia Michelle Harris & John Bellamy.)

“Sometimes I feel like throwing my hands up in the air.”
Kuulostaako tutulta? Minulle ainakin.

“Sometimes it seems that the going is just too rough
And things go wrong no matter what I do...”

Palaan aina ajoittain Tolkienin kirjeisiin hengellisenä ravintona. Ei saarnoina, ei hartauksina, vaan elämän keskelle tulevien sanojen vuoksi; sellaisten sanojen, joiden taustalta kumpuaa usko ja heittäytyminen Korkeamman varaan.

”Life is rather above the measure of all of us (save for a very few perhaps).” Tämä iäkkään Tolkienin lause on hyvin usein lohduttanut minua. Yli menee, yli käy.

“Now and then it seems that life is just too much
But you’ve got the love I need to see me through.”

Laulu tehtiin jo 1986, itse tutustuin sen miksattuun versioon 1997 ja nyt se soi Youth-elokuvan avausraitana ja avaimena. Elokuvassa vanhat miehet yrittävät jotenkin selvitä tilanteesta, jossa menneisyys on jo kaukana ja tulevaisuus lyhyt.

“Time after time I think, ‘Oh, Lord, what's the use?’
Time after time I think it's just no good
 ‘Cause sooner or later in life, the things you love you lose.”

Suhde menetyksiin on elokuvan yksi pääteema. Eros on poissa, agape suurissa vaikeuksissa, mutta filia, ystävyysrakkaus, sentään on toistaiseksi jäljellä – mutta kuinka kauan?

Tolkien liittyisi laulun säkeisiin luultavasti täydestä sydämestä:
“When food is gone you are my daily meal
When friends are gone I know my Saviour’s love is real.”

Kuka on tämä Sinä, jota puhutellaan uskonnossa ja taiteessa, klassikoissa ja populaarikulttuurissa? Uskovalle ihmiselle inhimillinen ja jumalallinen liittyvät yhteen. Maallinen ja taivaallinen rakastaja.

Youth-elokuvassa nuorempi päähenkilö lainaa Novalista: ”Olen aina matkalla kotiin, aina matkalla kohti isäni taloa.” Tätä pidän toisena avaimena elokuvan puolikätkettyyn hengelliseen ulottuvuuteen. Kaiken maineen, rahan ja elämän korskan alla on syvempi ulottuvuus. Kaikkien ihmissuhteisiin liittyvien sotkujen ja autuuksien taustalla, kaikkien löytämisten ja menetysten keskellä elämässä kulkee syvä juonne. Elämän absurdiuteen ja kuoleman lähes koomisen mahtavaan valtaan tuo vastavoimansa Rakkaus. Suuri Kauneus.

Luovuttaminen voi kääntyä heittäytymiseksi.

“Sometimes I feel like throwing my hands up in the air
‘Cause I know I can count on you
Sometimes I feel like saying, ‘Lord, I just don’t care.’
But you’ve got the love I need to see me through.”

See me through. Se tapahtuu Youth-elokuvan päähenkilölle. Ja pohjalla on lopulta yksinkertainen mutta kaunis laulu, Simple Song, laulu elämälle ja rakkaudelle.

Pieni rakkaudentunnustus

Tunnustan: rakastan. Nimittäin Before -elokuvasarjaa.

Jos olet romanttinen (ja vielä erityisesti jos olet teini), Before Sunrise laulaa vastustamattomasti nuoruudesta ja elämän matkoista. Etsin pitkään Kath Bloomin levyä.

Kymmenen vuotta myöhemmin olet ehkä naimisissa tai vakituisessa parisuhteessa, ja Before Sunset puhuu uskottavasti ja älykkäästi vanhenemisesta, unelmien muuttumisesta ja persoonallisuuksien monimutkaisuudesta.

Jälleen kymmenen vuoden kuluttua, keski-iän kynnyksellä, unelmien arvon muistaminen on entistä vaikeampaa, pitkää parisuhdetta voi helposti pitää itsestäänselvyytenä ja usein lastenhoito haastaa suhteen kestävyyden – ja Before Midnight sähähtelee juuri sillä taajuudella.

Äskettäin julkaistu Rakkautta ennen keskiyötä on hieno elokuva, joka käsittelee parisuhteita harvinaisen moniulotteisesti. Se on myös melkoinen elokuvatekninen taidonnäyte: ohjaaja Richard Linklater ja pääosia näyttelevät Julie Delpy ja Ethan Hawke onnistuvat erittäin pitkien ja intensiivisten yhtäjaksoisten kohtausten tekemisessä. (Kuvaaja Christos Voudourisille pisteet myös.)

Elokuvalla on erityispiirre: se on paras tuntemani elokuva parisuhteessa tapahtuvasta riitelystä. Leffaa voisi hyvin käyttää parisuhdekurssien keskustelumateriaalina. Mutta miksi riitelyn kuvaus on niin onnistunutta? Mainitsen kolme asiaa.

Henkilöt ovat samaan aikaan oikeassa ja väärässä, kuten oikeissakin riidoissa usein tapahtuu. Ei ole kyse siitä, kumpi on yksinkertaisesti oikeassa: vaan molemmat ovat sekä osittain oikeassa että osittain väärässä. Etenkin riidan edetessä.

Before Midnight kuvaa hienosti sitä, miten parisuhteessa vallitsevat perusjännitteet pääsevät riitatilanteiden kärjistyessä esiin ja vaikeuttavat riidan lopettamista. Esimerkiksi (avio)erosta aiheutuvat ongelmat siitä, miten ja missä aiemmasta suhteesta syntyneitä lapsia hoidetaan, väistämättä luovat paineita. Nykyisessä suhteessa aikoinaan tehdyt ratkaisut saattavat yhä hiertää, vaikka niistä on (monta kertaa) sovittu.

Viimeiseksi, elokuva kiinnittää mainiosti huomiota henkilökohtaisiin ongelmanratkaisukeinoihin, jotka kumpuavat sekä persoonallisuuksien luonteesta että opituista käyttäytymismalleista. Näiden keinojen skaala on laaja: myönnytyksiä, uhkailuja, neuvottelua, pakenemista, yrityksiä vain unohtaa… Luultavasti yksi syy, miksi pidin elokuvasta niin paljon, on siinä esiintyvä sama strategia jota itse huomaan käyttäväni (silloin harvoin kun riitelemme :) - eli yritys ratkaista pattitilanteita huumorilla.

Yleensä ne riidat, jotka kärjistyvät, ovat laajemmasta näkökulmasta katsottuna sekä karmeita että koomisia. Ihmisillä on anteeksiantamisen avaimet käsissään, ja silti he sätkivät kuin pellet. Tämän voi tajuta vaikkapa Kreikan-loman viimeisenä yönä.


P.S. Vauvaperhekin voi päästä leffaan, kiitos isovanhempien.