Kuka tuhosi Hvitträskin metsän?

(julkaistu Kirkkonummen Sanomien numerossa 35/2015 (7.5.2015, netissä 5.5.), s. 15)

Hvitträsk on Kirkkonummen ykkösnähtävyys kulttuuriympäristönä. Eliel Saarisen, Armas Lindgrenin ja Herman Geselliuksen kartanolinna on kansallisesti ainutlaatuinen arvokohde ja kansainvälisesti tunnettu matkailunähtävyys. Kevättalvella 2015 koettiin tyrmistys: Senaattikiinteistöt päätti hakata metsän kartanon vierestä. Lähes kaikki kuuset on kaadettu ja maisema on paikoitellen avohakattu.

Kohtuuttoman rajut hakkuut

Senaattikiinteistöt perustelevat hakkuita turvallisuussyillä, mutta kantojen perusteella puut eivät olleet lahoja. Lisäksi on kaadettu aivan terveitä vanhoja mäntyjä. Kyseessä ei valitettavasti ole edes ensi kerta, kun alueella hakataan vanhaa metsää. Tällä kertaa asiasta tekee vielä vakavamman ja surullisemman se, että hakkuut on toteutettu hautojen vierestä.

Hautapaikan häirintä

Hvitträskin maasto valittiin muinoin kartanon paikaksi sen vuoksi, että alue oli luonnonkaunis. Monet Suomen kuuluisimmista taiteilijoista nauttivat Hvitträskin puumaisemista. Eliel Saarinen niitti mainetta myös ulkomailla, mutta halusi tulla haudatuksi Hvitträskin rinteeseen, tummanvihreän kuusikon keskelle.

Eliel ja Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen hauta on ollut olennainen osa myös matkailukäyntejä Hvitträskissä. Pehmeä neulaspolku on lähtenyt mäen laelta ja laskeutunut satumaisen kuusikon halki hautapaikalle. Nyt maisema on kuin sodan jäljiltä, kuten viereisestä kuvasta näkyy. Polkua ympäröivät hakkuujäte ja kannot. Maisema on runneltu, eikä sitä ole edes viitsitty siistiä. Polun päälle katkennut puukin on sahattu hät’hätää poikki vain polun leveydeltä.

Vaurioita myös matkailulle

Hvitträskin vanhan metsän hakkuut ovat tuhoisia monella tavalla. Ne runnoivat hienon ekosysteemin. Ne vaurioittivat vakavasti kulttuurimaisemaa. Ne riistivät kunnan asukkailta ja vierailijoilta esteettisesti kauniin ja virvoittavan maaston. Tämän lisäksi ne ovat huolestuttava vahinko myös matkailuelinkeinolle. Eliel Saarinen on yhä sangen tunnettu etenkin Yhdysvalloissa. Mitä ajattelee amerikkalainen turisti, kun hän lähtee kohti Saarisen hautaa ja päätyy hakkuuaukealle?

Toisaalta Senaattikiinteistöjä voisi myös kiittää rehellisyydestä matkailumainonnassa. Yleensä eri maissa piilotellaan pahimpia hakkuita, tai ainakaan niitä ei toteuteta kuuluisimpien matkailunähtävyyksien tonteilla. Senaattikiinteistöt sen sijaan antavat totuudenmukaisen kuvan siitä, miten Suomessa usein kohdellaan metsiä.

Rahan valta ja välinpitämättömyys

Jostain löytyvät ne henkilöt, jotka antoivat määräyksen hakata Hvitträskin vanhan metsän tällä tavalla. He ovat yhtäältä syyllisiä, mutta ongelma on laajempi. Lopulta metsän tuhosi se kulttuuri, johon suomalaiset ovat langenneet: taloudellisen hyödyn kulttuuri, joka ei piittaa syvemmistä arvoista. Vanhoja metsiä on jäljellä todella vähän, mutta silti niitä hakataan jatkuvasti, kuten tänä keväänä on koettu esimerkiksi Kemiönsaaren Purunpäässä ja Suomussalmen Pesiöjärvellä. Metsien arvostajat, joita on paljon, jäävät jatkuvasti tappiolle pelkän rahallisen arvon jyrätessä.

Mitä voidaan tehdä? Jos ei muuta, niin ainakin ilmaista surua ja tyytymättömyyttä. Kirkkonummella Kristityt luonnon puolesta ry. (A Rocha) järjestää suruhartauden vanhojen metsien puolesta tiistaina 12.5. klo 19 Hvitträskin lähistöllä. Silloin vietetään suomalaisuuden päivää, mikä tarjoaa oivan tilaisuuden miettiä sitä, mitä on jäljellä suomalaisesta metsäsuhteesta. 

Panu Pihkala

Pj, Kristityt luonnon puolesta ry. A Rocha

www.arocha.org

Suruhartauden tapahtumalinkki jaettavaksi: https://www.facebook.com/events/1431970607106517/

Video hakkuista: https://www.youtube.com/watch?v=JroJ6oXutVM&feature=youtu.be

Asian esiin nostanut Päivän Byrokraatti –blogi: http://paivanbyrokraatti.com/2015/05/02/pb-hvittraskin-tuho/

Verkkolehti Viisykkösen artikkeli: http://viisykkonen.fi/uutiset/hvittr%C3%A4skin-museon-er%C3%A4maamets%C3%A4-kaadettiin

[Rakennuttajapäällikön argumentit eivät vakuuta, ja ovat valitettavasti oireiden kuva.]

Museoviraston kuvaus Hvitträskin alueesta ”Valtakunnallisesti merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä”: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=948

[Lainaus: ”Rakennusryhmän ympärillä olevaa istutettua puutarha- ja piha-aluetta ympäröi hoidettu luonnonmaisema uimarantoineen, kulkureitteineen ja oleskelupaikkoineen sekä koskemattomampi jylhä metsä- ja rantamaisema.”]

Vesimyyrä, viisi peuraa ja villihanhet

Onko se kala? Onko se pienoissukellusvene?
Ei, se on vedessä sukeltava pieni nisäkäs.
Hämmentävää. Mielen ala-asteaikaisista sopukoista nousee sana: vesimyyrä. Kai sellainen on olemassa? Ainakin tässä kirkkaassa ojassa sukelteleva otus näytti hiireltä tai myyrältä.

Olen Kasabergetin luona: Kirkkonummen kalliomäkien kierros on jälleen edistynyt. Lähellä Vårnäsin museosiltaa (neukkujen rakentamaa) kiipeän kalliota ylöspäin – valtavan suppilovahverokeitaan halki. Harvoin sitä on näin parasta ennen – rajapyykillä: vielä eilen sienet olivat poimittavissa. Dorgarnin ylängöllä noukimme niitä äidin kanssa kymmenkunta litraa, valmiiksi pakastettuna: ne olivat umpijäässä, mutta aivan hyviä. Tänään ne ovat jo alkaneet mädäntyä.

Mäki on pitkä ja jyrkkä, alkaa vähän hengästyttääkin. Saavun puunrajaan: alkaa sileä, sammaleen ja jäkälän peittämä avokallio kohti taivasta. Sammal on saippuanliukas, kallio pitävämpi: pääsen ylös ja hämmästyn. Käsittämättömän komea avokallionäkymä vastavalossa: kilometrin säteellä kaikkialla kallioita ja neitseellisen vehreää sammalta. Kelopuita, matalaksi jääneitä mäntyjä kovalla alustalla, muutama koivu: taustalla Porkkalan niemen harjanteet auringon hämyssä. Toisella puolella näkyy kerrostaloja aivan lähellä – mitä ihmettä! Hetken pohdinta selittää ne Espoonlahden ja Espoon keskuksen taloiksi, kymmenen ja kahdenkymmenen kilometrin päässä.

Termospullosta kuumaa teetä kallionharjanteella. Tavallista erikoisempia kivenmuotoja: geometristä taidetta. Alhaalla – laakson täysikasvuisten puiden latvat ovat korkeudellani – rääkkyy jokin lintu: krääk krää, uskomattoman ruma ääni. Myöhemmin näen siitä vilauksen: näyttää jonkinlaiselta haukalta. En tutki koko aluetta, on niin pahuksen liukasta. Tyydyn hitaaseen laskeutumiseen, ylitän ojan ja ihmettelen vesimyyrää.

Hiekkatiellä on komeat kivipylväät molemmin puolin: vanhaa asutusta. Aurinko käy jo laskuun, mutta päätän vielä tutkia rantakallion vajaan kilometrin päässä. Vanha metsätien pohja vie vaahteralehtoon, lehdettömään, jonka keskellä lojuu kivijalkoja ja pellinpalasia. Vuokra-ajalta? Ylitän niityn, ilma kylmentää ja usva alkaa nousta valkoisena riekaleverhona. Metsäkaistaleella kasvaa ylikypsiä kanttarelleja, keltaväri loistaa hämärtyvässä valossakin. Merenlahti on aivan tyyni: vastarannan mökin ikkunasta loistaa pronssisena horisontin aurinko. Vain mäen puiden latvoihin osuu enää valo.

Kiipeän ylös, liukasta on, löydän vanhat kiviset ampumamuurit ja pienen uudemman nuotiopaikan. Myslipatukka ja teetä, katselen taivaan mukana värjäytyvälle lahdelle. Tästä olisi mukava seurata lintujen suurmuuttoa, ajattelen. Kuluu minuutti, ja takaata kuuluu kaakatusta. Kahdenkymmenenviiden hanhen parvi suorittaa ylilennon vajaan kymmenen metrin korkeudelta, vaivautumatta nostamaan turhaan korkeutta mäkeä enempää. Näky on niin jalo, etten edes ajattele valokuvausta, ennen kuin parvi on jo lahden yllä ja kääntyy kaakattaen kohti etelää. Sublime.

Usvan halki pellon laitaa kohti autoa. Peura säpsähtää ja juoksee pitkässä kaaressa lahden rantaan, sympaattisesti pomppien. Hiekkatiellä kohtaan neljä lisää: niiden valkohännät vilkkuvat hauskasti hämärtyvässä metsässä. Matkalla keltainen kuunsirppi nousee, pilvet käyvät punaisiksi ja pysäytän auton pellon laitaan näkyä katsellakseni. Ojanvarren puiden hahmot piirtyvät tummina silhuetteina usvaan.

Kirkkonummella parkkeeraan Prisman ylätasanteelle ja hamstraan ruokavarastoa täydemmäksi. Hyllyjen välissä ja liikennevalojen jonossa ajattelen, että jos elinympäristö olisi vain tässä, olisi jotain keskeistä menetetty.

p.s. Wiki-setä kertoo: Arvicola terrestris, vesimyyrä…