Herra, meidän Jumalamme,
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!
Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.
Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi.
Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
(Ps. 8:2-3)
Joku kuuntelee lasten huutoja – ja hänelle tulee mieleen, että ne todistavat Jumalan voimasta. Jollekulle toiselle tulee mieleen aivan muuta, mikä on osoitus psalmin ajatuksen käänteentekevyydestä.
Blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko ja kesälläkin se saattaa olla ajoittaista. Olen keskittynyt kuuntelemaan imeväisen huutoja, ja toisaalta yrittänyt saada töitä järkevissä määrin eteenpäin. Paavon kasvua seuratessa on voinut seurata ikkunasta kevään kasvua kesäksi ja valon leikkiä vihreillä lehdillä.
Onko onnellisimpina aikoina vähiten kirjoitettavaa, kuten sanotaan? Ehkä ei, vaan päinvastoin: olisi niin paljon, kaikki! Niin paljon, ettei tule kirjoitettua mitään, vaan yksinkertaisesti oltua.
Eihän huudon kuuntelu aina pelkästään ihanaa ole, mutta levollisina hetkinä suurten silmien katse ja leveä virne vauvan kasvoilla jättävät rasitukset taakse ja mielen valtaa järeä kiitollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti