(Road trip 3)
Juoksemalla biisonia pakoon ja muita elämyksiä Yellowstonen vuoristolaaksoja vaellettaessa.
Päivä 6. Rescue Creek, Mammoth, Boiling River
Useimmat kansallispuiston polut ovat vielä liiaksi lumen vallassa, mutta Mammothin läheiset toimivat jo. Rescue Creekin reitti tarjoaa ensin alavia vuoristoniittyjä ja paljon kauriita, kunnes se kaartaa upean monivärisen jokikanjonin luota jyrkkään ylämäkeen kapeassa kurussa. Korkeus laittaa puuskuttamaan: korkeanpaikan leirit ymmärtää nyt paremmin.
Ylhäällä odottaa upea lounasmaasto suojaisassa laaksossa. Yleensä biisonit eivät välitä autoistakaan mitään: nyt kaksi puhvelia ja lapsensa häiriintyvät meistä jo kahdensadan metrin päästä, ja jolkottelevat reittiä eteenpäin. Maikki pälyilee lounaan ajan ympärilleen, totean, ettei huolta ole; mutta kuinka ollakaan, kahvia juodessa ilmestyy horisonttiin iso biisoni.
Rakennamme skenaarion jälkeenpäin. Isä-puhveli löhöili kaikessa rauhassa nurmella, kun vaimonsa sekä jälkikasvu äkkiä hölkkäävät laaksosta. ”Isi, isi! Ihmiset häiriköi!”, lapset valittavat. ”Noh, noh. Ei niistä yleensä mitään vaaraa ole ollut enää isoisän ajoista lähtien”, isäpuhveli toteaa. ”Ukko! Tee jotain! Perhettäsi säikytellään!”, nootittaa vaimopuhveli, ja mitäs ukko muuta voi kuin lähteä vähän ärsyyntyneenä jolkottelemaan…
Jos olet tuulen alla ja biisoni ei kuule huutoasi, ja jolkottelee suoraan sinua kohti, on olemassa hyvä ratkaisu: hölkkä takaisinpäin. Laakson alaosassa näemme sen vielä tulevan samaan suuntaan, mutta kapeassa kurussa siitä ei näy enää vilaustakaan. (Todennäköisesti se ei edes todellisuudessa havainnut meitä, sattui vain tulemaan pitkään kohti kapeahkossa laaksossa.)
Mammothin käsittämättömän väriset kiviterassit loistavat iltapäivän kirkkaudessa, ja tarjoavat paluumatkalle vielä uintimahdollisuudenkin: kuumat vedet valuvat Gardiner-jokeen, luoden ideaalit olosuhteet luonnonmukaiselle kuumalle kylvylle. Suloista.
Päivä 7. Norris, Canyon, Lake Yellowstone
Majapaikan vaihto, ja sitä ennen pitkähkö ajelu puiston keski- ja koillisosassa. Maantie Yhdysvaltojen suurimmalle ylänköjärvelle on avattu juuri tänään, ja hyödynnämme toki mahdollisuuden. Tien myöhäisen avaamisajankohdan ymmärtää hyvin, kun ajaa sitä: lumivallit ovat parhaimmillaan kolmimetrisiä!
Yellowstone on niin täynnä ihmeitä, että edes neljän siellä vietetyn päivän tarkempi raportointi veisi kokonaisen sarjan blogeja. Joudun tiivistämään, ja toteamaan, että Norrisin geoterminen kenttä on erikoinen paikka: höyryävä ja värikäs laakso. Kanjonialueen kuuluisin paikka on Lower Falls – vesiputouksesta alkava hyvin jyrkkä ja värikäs rotko: lumi täplittää sitä ja korostaa muotoja sekä värejä entisestään. Vaikuttavaa.
Järvi on suuri ja rauhallinen, ja yhä paksusti jäässä, vaikka kuumat lähteet sulattavat pieniä kaistaleita rannoilta. Visitor Center on avattu tänään, ja kuten niin monessa paikassa matkallamme, uudet työntekijät ovat vielä hellyttävän innostuneita ja osaamattomia. Kahvit ja niiden maksaminen järjestyvät aikanaan; vapaaehtoisten määrä on erittäin arvostettava piirre näissä paikoissa. Maikki miettii eläkekesän viettämistä yellowstonelaisessa opaskeskuksessa.
Päivä 8. Geysir Basin
Nyt on nähty yli puolet maailman geysireistä, kun lasketaan Islanti ja tämä valtava geysirkenttä yhteen. Muir toteaa esseessään Yellowstonesta, että on kuin luonto olisi kerännyt aarteensa yhteen paikkaan, aarrekammioon, esiteltäväksi. On kaiken värisiä kiviä, altaita, vuoriakin; vesisuihkuja, höyrysuihkuja, mutasuihkuja; ympärillä aina eläinten ja kasvien rikkaus.
Yellowstonen geysir-kenttien tutkimiseen menee hyvinkin täysi päivä, etenkin jos haluaa kävellä niiden keskellä. Pyhän huolettomuuden matkalaisille käy jälleen hyvin: tihkusateen keskeltä purkautuu ensin jyhkeä Castle-geysir, sitten Grand (maailman suurin ennustettavissa oleva) ja vielä kohta Riverside, joka suihkuttaa vetensä valokuvauksellisesti joen ylle. Viheltelemme karhuille ja ihastelemme lammikoiden upeita väriskaaloja, lähes yksin: on kohtalaisen varhainen aamu, ja muutenkin turisteista suurin osa jää vain Old Faithfulin luo.
Grand Prismatic on parhaimmillaan kukkulalta tai ilmasta; mutta kumpikaan ei ole vaihtoehto, kun kukkulan polku on suljettu karhukauden vuoksi. Jotain käsitystä sen mahtavuudesta saa viereltäkin, jossa toinen lammikko kastelee meidät höyryillään.
Vaikea näitä näkyjä on kuvailla: valokuvista saatte jotain käsitystä. Toukokuun alkua voi suositella Yellowstonen-kävijöille: on ihanaa, kun tiet eivät ole täysiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti