Palapelimies: Panun tarinoita saatavilla

Iloitsen suuresti siitä, että seitsemän tarinaani päätyi Kerron sinulle tarinan 3-kirjaan, joka julkaistiin viime viikolla. Tässä niistä yksi: sellainen, jonka idea on vanhimpia, juontaen juurensa Lontoon Hampstead Heathiin kesällä 1997.

Suosittelen erottamaan pienen kiireettömän hetken lukemiselle: näiden tarinoiden ideana on pysähtyminen tärkeiden asioiden äärelle. Ne haluavat vastustaa kiirettä, myös nopeaa lukemista.

Palapelimies

Olin hyvin väsynyt. Suuri suunnitelma, jota olin pitkään valmistellut, oli epäonnistunut. Noina päivinä lähdin aamulla kotoa alakuloisena ja palasin iltapäivällä vielä alakuloisempana.

Eräänä iltapäivänä aurinko paistoi. Sen säteet osuivat puuhun, joka kasvoi metsän toista laitaa vievän polun yllä. Puun lehdet säkenöivät. Pitkään aikaan en ollut juuri jaksanut kiinnittää huomiota valoon, mutta nyt päätin hetken mielijohteesta kulkea kotiin tuota toista polkua pitkin. Katselin puita ja valoa ja kuljin eteenpäin.

Polku vei ylämäkeen, jolla kasvoi heinikkoa. Korret huojuivat iltapäivän vaimeassa tuulessa. Äkkiä pysähdyin. Mäen päällä kasvoi suuri vanha tammi, jonka juurella istui joku. Paikallaan, hiljaa, eteensä katsellen. Taivaalta hiljalleen laskeutuvan auringon valo kultasi puun ja sai hahmon muuttumaan silhuetiksi, tummaksi ja tarkkojen ääriviivojen piirtämäksi. Kuljin hiljaa eteenpäin miettien, mitä hahmo oikein teki. Hän näytti katsovan tiiviisti eteenpäin, kunnes äkkiä, kun pääsin lähemmäs, hän käänsi katseensa minuun. Näin hänen olevan mies, jonka ikää oli vaikea määritellä. Hän hymyili minulle, ja olin ihmeissäni. Ei täällä ollut tapana hymyillä ventovieraille. Hänen hymyssään oli nuoruuden iloa, mutta hänen piirteensä näyttivät jollain tapaa koetuilta, elämää nähneiltä.

Kuljin kummastellen eteenpäin. Mies katseli minua yhä, lempein mutta arvoituksellisin silmin. Samassa näin jotain hänen edessään. Siinä oli ohut puinen levy, jonka päällä oli palapeli. Palapeli! Mäen päällä metsikössä. Mitä ihmettä? Tuijotin palapeliä kummissani. Se ei ollut valmis, muttei myöskään aivan alkutekijöissään. Palapelistä oli koottu eri kohtia, mutta siitä ei oikein vielä saanut selvää, mitä kuva esitti. Jonkinlainen maisema se kai oli… Salaperäinen ja lumoava, huomasin, kun liimauduin sitä katsomaan. Vasta hetken päästä havahduin olotilaani, säpsähdin ja nostin katseeni. Mies hymyili ja sanoi:
- Etkö sinäkin laittaisi palaa kohdalleen?
- Minä? Öö… Mutta…
Jäin empimään. Kysymys yllätti ja ennen kaikkea koko kumma tilanne. Itse asiassa minua kiehtoi ajatus palan laittamisesta: siitä oli niin kauan, kun olin tehnyt palapelejä – ei niihin ollut enää aikaa, oli niin paljon muuta tärkeämpää ja hyödyllisempää.
- Istu ihmeessä, ole hyvä, mies kehotti.
Ja oikeastaan omaksi hämmästyksekseni tein niin. Istuin alas ja katselin palapeliä. Puulevyn vieressä oli puinen kori, jossa oli valkea liina, jonka päällä oli iso kasa paloja. Itse asiassa niitä näytti olevan niin paljon, että mietin, mahtuisivatko ne kaikki todella palapeliin.
- Katsele kaikessa rauhassa, tartu osaasi ja laita se peliin, mies neuvoi.

Ja niin tein: istuin hiljaa laskevassa auringossa, katselin peliä ja paloja, taustalla lauloi lintu ja kaiken aikaa mies vain istui hiljaa pelin toisella puolella. Outo, mutta hyvältä tuntuva yhteys alkoi muodostua välillemme. Aikani katseltuani otin kellertävän palan, koska palapelissä näkyi keltainen kohta, ja yritin sovittaa palaani siihen. Mutta ikäväkseni pala ei sopinut, vaikka kuinka yritin laittaa sitä eri päin pelissä olevien palojen reunoihin kiinni. Kurotin ottamaan uutta palaa, mutta mies laittoikin kätensä korin ylle.
- Pahoittelen, osaansa ei voi vaihtaa, mies sanoi. - On vain tultava toimeen sen kanssa. Kuuntele intuitiotasi, sisintäsi: jos luotat itseesi, tiedät kyllä, mihin palasi kuuluu ja miten selviydyt tilanteesta!
Outo, ärsyttävä neuvo, ajattelin. Miten niin muka? Miksei palaa saanut vaihtaa? Mutta miehen katseesta näin, että hän oli tosissaan, enkä käynyt väittämään vastaan, vaikka olisin halunnut. Sen sijaan kävin hivenen ärtyneenä katselemaan uudestaan palapeliä. Mihin pala muka sopisi? Ei ainakaan tuonne… Eikä tuonnekaan, siellä on ihan eri väriä…

Mietin ja katselin pitkään, mutten keksinyt, mihin pala tulisi. Luovuttamisen halu alkoi vallata mieltäni – ihmettelin, ettei niin ollut käynyt jo aiemmin. Katsoin miestä, joka ei hymyillyt, muttei ollut aivan totinenkaan, ja sanoin:
- En kerta kaikkiaan keksi, mihin pala tulee. Minun on jätettävä kesken.
Kumarruin jo laittaakseni palan takaisin koriin, mutta mies esti sen jälleen kädellään.
- Luota itseesi! Etkö muista, kuinka lapsenakin ajattelit ensin, ettet osaa, mutta kun tarpeeksi yritit, onnistuit? Onko vain yksi tapa koota palapeli, vain yksi yritys?
Mistä mies muka saattoi tietää, että olin lapsena koonnut palapelejä? Hän varmasti vain päätteli. ”Luota itseesi…” Miten?
- Sulje vaikka silmäsi, mies sanoi. – Luota itseesi, ja laita pala paikoilleen!
Päätin totella. Laitoin silmät kiinni ja ajattelin palapeliä, ajattelin sen mahdollista kuvaa, omaa palaani. Vähitellen unohdin kaiken muun paitsi palan kädessäni, ja sitten vain tein sen: laskin käteni ja laitoin palan puulevylle. Havahduin hereille oudosta tilastani ja avasin silmäni. Pala oli keltaisen alueen lähellä, vähän matkan päässä muista paloista.
- Hyvä! Hyvä! mies kannusti. - Eihän se ollut niin vaikeaa?
Mies kurotti nyt itse kohti koria ja nosti sieltä palan.
- Katsohan, joskus täytyy uskaltautua tuntemattomaan, jättää arkinen ja tuttu ja turruttava taakseen. Voi tosin olla, että kiinnittyäkseen tarvitsee silloin jonkun toisen apua…
Ja mies kiinnitti palallaan oman palani muihin. Palani muilla sivuilla oli tosin vielä tyhjää, mutta itse asiassa iloitsin siitä. Paljon oli vielä jäljellä. Kuka tietäisi, keiden palat tulisivat minun lähelleni? Huomasin hymyileväni kuten mieskin.

Auringon säteet punersivat palapelin ja metsän saaden kaiken näyttämään hyvin kauniilta. Nousin, kiitin miestä ja lähdin kohti kotia, pidemmän mutta rikkaamman polun kautta.


P.S:
Tässä lista omista tarinoistani kirjassa:
Vieras
Palapelimies
Vanki ja vartija
Poika ja lokit
Ihmeellinen puu
Eikö kasvatus ole samanlaista
Viisas opettaja ja hänen oppilaansa

Kirjaa saa monista kirjakaupoista: halvimmalla ehkä netistä. Esim. Bookplus näyttää myyvän tosi halvalla (tietty tulee toimituskulut päälle).

Toivottavasti tarinoista on iloa! Ja ehkä jopa hyötyä. Paitsi omaan lukemiseen, niitä voi käyttää aamunavauksissa, leireillä tms. Kertokaahan joskus, mitä ajatuksia heräsi!