Oli hämmentävää katsoa Obaman virkaanastujaiskonserttia. Konsertti oli sinänsä mielenkiintoinen nimitys tapahtumalle. Olihan se eräänlainen konsertto: puhujat säestivät toisiaan ja välissä oli musiikkia.
Ylevistä ajatuksista meinasi jo tulla yliannos, mutta silti jotain hyvin arvostettavaa jutussa oli myös. Kyllä välillä kaipaa Suomeenkin kunnon puhetaitoa ja aatteellisuutta. Aatteet ovat vaarallinen asia: mutta ehkä vielä vaarallisempaa on aatteiden puute. Silloin kaikki luisuu mutaiseen välinpitämättömyyteen, jossa jokainen yrittää huolehtia itsestään ja läheisistään.
Syksyllä 1998 kiersimme muutaman kanadalaisen kanssa Normandian maihinnousurantoja. Seutu on sangen sykähdyttävä muistomerkki siitä, mitä amerikkalaiset ovat parhaimmillaan saaneet aikaan Euroopan, koko maailman vuoksi. Ilman aatteen paloa ei olisi lähdetty sotimaan valtameren yli natseja vastaan. Nuorena poikana esitin tuolloin yksinkertaisen väitteen, johon kanadalaiset yhtyivät: ”Amerikkalaiset joko pelastavat tai tuhoavat meidät kaikki.”
Amerikka on häkellyttävä asia. Outo ihmiskunnan uusi mahdollisuus, manner jolle yhdistyivät lähes kaikki kansakunnat ja synnyttivät kapitalismin konnun. Henry David Thoreau pohtii mielenkiintoisesti, kuinka maailmanhistorian kulku näyttää kulkevan idästä länteen (mainiossa essessä Walking). Ja kun länsirannikko on saavutettu, se suuntautuu valtavimman meren tuolle puolen – joko myyttiseen satumaahan tai sitten konkreettisemmin Aasiaan, historiassa uudestaan.
Alexis de Tocquevillen klassikko Demokratia Amerikassa suomennettiin vihdoin pari vuotta sitten. Se on hämmästyttävän kaukonäköinen, vaikka onkin kirjoitettu 1800-luvulla (kuten Thoreaun selvänäköinen tuotanto myös). Tocqueville näkee, kuinka Amerikka ja Venäjä tulevat nousemaan kansojen kohtaloiden pääpelureiksi. Hän näkee, kuinka demokratia tulee leviämään kohti kaikkea muutakin maailmaa kuin Amerikkaa. Ja hän näkee, kuinka samalla leviävät demokratian vaarat: materialismin nouseminen elämän pääsisällöksi ja sen myötä tuleva onnettomuus. Kun kaikki vertaavat toisiaan rahassa, onnellisuus luisuu kadoksiin ja kansakunnan yhteinen moraali hälvenee.
USA on onnistunut säilyttämään osan moraalista – vaikka raha kovasti hallitseekin. Tämän tosiasian sidos uskonnollisuuteen on äärimmäisen mielenkiintoinen. Vaikka esimerkiksi Obaman juhlakonsertin ylevät demokraattiset puheet perustuvat pitkälti yleisiin moraalioppeihin, on niissä silti taustasidos uskontoon. Tätä ei haluta unohtaa, vaan sivumennen toivotaan Jumalalta siunausta. Eikä sitä ehkä voidakaan unohtaa, jos halutaan ylläpitää moraalia. Tämä on myös Tocquevillen näkemys: ei ole yhteistä moraalia ilman uskomuksia, uskontoa.
Se, miten paljon USA:n uskonnollisuus on kansalaisuskonnollisuutta, civil religion, on oma juttunsa: sitä, että valtiosta ja kansalaisuudesta muodostuu uskontomainen rakenne. Mutta siitä ehkä lisää joskus: nyt piste, jotta jaksatte lukea. Ja ehkä joku jaksaa kommentoidakin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti