tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kalifornian rannikko, osa 1

(Road trip 10)

Los Angeles, Channel Islands

Päivä 20: Santa Monica, Los Angeles

LA. Liikaa Autoja.
Huokaisen helpotuksesta, kun pääsemme ehjin nahoin ja peltikuorin Gettyn taidemuseon jättimäiseen parkkiluolastoon. Lonely Planet varoitteli Kalifornian liikenteestä, eikä suotta.

Getty on mahtava paikka. Ilmainen ja erittäin laadukas keskus toteuttaa taiteen keskeistä tehtävää: tuo ihmisiä sen luo, muodostamaan suhteen siihen – eli pohtimaan elämää, ja ennen kaikkea elämään sitä. Arkkitehtuuri on huikeaa, samoin maisemat kaupungin ylle – ja horisontissa siintävälle merelle, joka häipyy sinihämyyn. Ilmansaasteet ehkäisevät suurempaa näkyvyyttä. Silti tietoisuus Tyynestämerestä elävöittää.

Itselleni Gettyn kohokohtana on pieni Caspar David Friedrichin maalaus. New Yorkissa näin yhden Met’ssa; täällä kohtaan sellaisen, jota en entuudestaan tunne. Kävely iltahämärässä on mestarin viimeisiä tauluja, jossa tuttuun tapaan päivänajat yhdistyvät elämänaikoihin; kohti kuolemaa ja ylösnousemusta, kuun ja tähdenkin sitä kuvatessa.

Tien päässä odottaa Santa Monica Beach, vastaan vyöryvä valtameri ja tuulessa leijuva oleminen.


Pyöräilemme Venice Boardwalkin ihmissirkuksen ohitse laiturille katselemaan aaltoja ja kaupunkia; hiekka loistaa, meri on vielä kylmä, ihmiset lojuvat kuka missäkin ja autot ovat hetkeksi katveessa.

Illalla, aidon meksikolaisruoan jälkeen, päätämme ajaa Glendalen motelliimme Hollywoodin kautta. Iso virhe: liikenne on yhä illalla aivan kammottavan jumissa, ja yli tunnin junnaamisen jälkeen seikkailemme sivukatuja pitkin eteenpäin.

Päivä 21: LA, Malibu

Chavez Ridgen frisbeegolfrata kiertää harjua kaupungin yllä; liskot viuhahtelevat, peli kulkee ja aurinko porottaa. Ajamme Sunset Boulevardin lähes päästä päähän: Hollywood on niin täynnä väkeä, ettemme halua pysähtyä, ja jätämme myös epämääräiset Beverly Hillsin julkkiskartat ostamatta. Pacific Palisades tarjoaa paratiisinomaisen rauhanhetken: loistavaa kasvisruokaa, meri silmänkantamattomiin ja kukkien loisto.

Malibun rannalla surffareiden kauniit vaimot katselevat märkäpukuisten miestensä edesottamuksia. Ensikertalaiselle koreografian seuraaminen on lumoavaa. Harjoittelijat molskahtelevat aaltoihin yhdessä laidassa, kymmenet kokeneemmat nousevat keskemmällä laudoilleen, ja aallonkärjessä taiturit syöksähtelevät salamannopeina. Likaisen näköiset suuret pelikaanit liitävät komein, vakain liikkein rannan yllä. Laskuveden jättämiä merenihmeitä on mielenkiintoista tarkastella. Kahlaamme rannan poikki, palmut ja vanha valtatie 1 yläpuolellamme.

Santa Monican vuoret ovat hyvin kauniita: turhaan ei Muir kehunut erilaisia Kalifornian vuoria. Palaamme Mulholland Drivea pitkin itään, maisemia ihastellen ja loistavaa intialaista ruokaa nauttien; huoltoaseman pitäjiltä kannattaa kysyä vinkkejä…

Päivä 22: Channel Islands

Aikainen aamu: ajamme Venturaan ehtiäksemme Channel Islandsin lauttaan. Kaametamaraani puskee sumuun ja loikkii aalloilla, pärskeet lentävät. Pian vedestä kohoilee muutakin: delfiinit parveilevat ympärillä, peräaalloissa leikitellen.

Tunnin matkan jälkeen, sumun hälvetessä, merestä kohoaa pieni jyrkkärinteinen saariryhmä. Kansallispuisto tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan siihen, miltä Kalifornian rannikko muinoin näytti. Nykyään asumattomalla saarella majailivat aikoinaan intiaanit, sitten eurooppalaiset uudisraivaajat; jälkimmäisten jäljiltä kasvaa villiintynyttä kauraa ja fenkolia, jota luonnon entisöijät yrittävät nyt hillitä. Valas syöksee höyryä aivan laivan vierellä, poikanen seurassaan; hylkeet ja merileijonat leikkivät laineilla, ja tunnelma on kovin kaukainen LA:n rantoihin verrattuna.

Vaellamme luonnonsuojelualueen halki Pelican Cove-poukamaa kohti, omintakeisia kasveja ja mahtavia maisemia ihastellen. Vähitellen vaellusryhmä pienenee ja pienenee, väki kääntyy takaisin ennen jyrkkiä jokikanjoneita. Jatkajat palkitaan upeilla näkymillä: meritähtiä on vielä nousuveden jäljiltä rantakivillä, merileijona uiskentelee lahdella ja aaltojen hengitys humisee rauhoittavasti. Paluumatkalla polkua juoksee vielä vastaan saarikettu, paikan oma nisäkäslaji: tuijotamme toisiamme hiljaisuudessa monta minuuttia.

Kuvia voit katsella tästä linkistä.

Ei kommentteja: