Sienien etsiminen on monin tavoin tervehdyttävää puuhaa. Paitsi raikasta ilmaa ja luontokokemuksia, se antaa myös opetuksia. Kuten sen, että kannattaa käyttää järkeä, mutta viime kädessä saalis ei ole itsestä kiinni.
Katseen pitäminen maassa opettaa myös jotain. Enkä tarkoita vain silmien tarkkuutta, jota tähän aikaan vuodesta erityisesti tarvitaan - lehtien kaunis värimatto peittää helposti suppilovahverot.
Maahan katseen kohdistaminen on vanha nöyryyden osoitus. Se, ettei vain kuljeskele leuka pystyssä, kertoo kunnioituksesta.
Voisiko ajatella, että ihminen hetkeksi nöyrtyisi luonnon edessä, painaisi katseensa - ja pyytäisi ravintoa? Kumarassa vaelteleva sienestäjä olisikin hankkimassa myös viisautta, ei vain herkkuja.
3 kommenttia:
Hei Panu, luulenpa, että pyörittelet aivan samoja asioita kuin minäkin, vaikkakin eri näkökulmasta. Tämä oli jälleen kerran hyvä tekstinpätkä - kiitos siitä!
Olen ajatellut ihan samaa. Tänäänkin suppilovahverometsässä. Ehkä elämässäkin oppii näkemään ja löytämään sen, mitä etsii vasta kun on joutunut kaksinkerroin kumarassa ja päälaki ruvella kulkemaan läpi ahtaiden tiheikköjen.
Kiitokset hienoista kommenteista Flora ja Häivähdys!
Lähetä kommentti