Edward Abbey, Exodus ja studeeraus: viikosta muodostui erämaa-teemainen.
Tutkijan työ voi muistuttaa hämmästyttävästi erämaahan vetäytymistä. Kilvoittelusta on kyse, tai sitten kiehtovasta vaelluksesta.
Kilvoittelija on samaan aikaan onnellinen ja vaikeuksissa. Onnellinen, koska hän tekee sitä, minkä kokee oikeaksi ja mitä on tahtonut. Vaikeuksissa, koska hänen pitää itse selvitä siitä. Toiset voivat toisinaan auttaa, mutta selviytyminen on lopulta itsestä kiinni – ja tietenkin korkeimmista voimista.
Aamupäivisin vaellan kiehtoviin maastoihin, jotka tutkimustyön löytöretkeily tarjoaa. Sanomalehden avaan vasta lounaalla, sähköpostin ja Facebookin kahvitauon jälkeen. Se, että näin on mahdollista tehdä, on harvinaista ja onnekasta. Harva tosin ymmärtää, miten haastavaa on vastata ensi sijassa itse tekemisistään. Olen tosin ollut onnekas myös siinä, että juttu toimii.
Loppuiltapäivästä, usein uimisen jälkeen, voi harrastaa muita hyviä hankkeita. Erämaat sattuivat tämän viikon teemaksi: torstain raamattuluentoni Vanhalla kirkolla käsitteli erämaan merkitystä kristinuskossa ja etenkin pyhiinvaellusteologiassa. Samaan aikaan valmistelin Retki-lehden Amerikan kansallispuistot -sarjan seuraavaa juttua Archesin ja Canyonlandsin puistoista, joiden keskeinen kuvailija on luontokirjailija Edward Abbey, suuri erämaiden rakastaja.
Abbey on tullut tutuksi ympäristöetiikan kirjoista, mutta jutunteko tarjosi oivan syyn perehtyä tarkemmin Kesä autiomaassa -teokseen. Suomennus on kulttuuriteko: alun perin vuonna 1968 julkaistu autiomaaluonnon upea kuvaus on nyt helposti tutustuttavissa.
Abbey kirjoittaa nasevasti, paikoin nerokkaasti ja usein yllättävästi. Radikaalisuuteen taipuvainen oman tiensä kulkija yltyy auringonnousujen ylistyksiin, juo aavikolla olutta indigokäärme paitansa sisällä ja kritisoi puistoviranomaisia ”kansallisparkkipaikkojen” luomisesta. Myöhemmin Abbey radikalisoitui entisestään ja hänestä tuli ympäristöliikkeen äärimuotojen sankarillisena pitämä hahmo.
Exodus ja Kesä autiomaassa liittyvät lopulta yhteen. Israelin kansan vaelluksen pohjalta moni myöhempi kristitty on tulkinnut, että erämaat ovat ennen kaikkea karmeita vastoinkäymisten paikkoja, jotka pitää päihittää. Yksi pahimmista tällaisen ajattelun muodoista on ollut Pohjois-Amerikan ylikävely, jossa usein käytettiin juuri erämaavaelluksen tematiikkaa. Raamatun monet tekstit erämaasta Jumalan luomana unohtuivat.
Abbey julistaa erämaan ehdotonta arvoa: kivien ja käärmeiden, kanjonien ja katajien. Siinä missä erämaat olivat Raamatun uskonnollisille johtohahmoille hengellisten kokemusten olennaisia paikkoja, on autiomaa Abbeylle ekstaattisen henkisen kokemuksen lähde.
Perinteinen hurskaus oli Abbeysta kaukana, mutta koskemattoman erämaan laidalle hän kirjoitti: ”Jumalan tähden, jättäkää tämä seutu rauhaan – Abbey.”
Hänen matkakumppaninsa lisäsi alle: ”Abbeyn tähden, jättäkää tämä seutu rauhaan – Jumala.”
(Kesä autiomaassa, s.300, suom. Jussi Hirvi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti