Vadstena on yksi kauneimmista kaupungeista, joita tunnen. Seminarium om pilgrimsteologi 6.-8.2. tarjosi sekä akateemista että hengellistä antia.
Maailmalla tehdään kohtalaisen vähän akateemista teologista pyhiinvaellustutkimusta: useimmiten asialla ovat uskontotieteilijät. Edes valtava yhdysvaltalainen AAR / SBL –konferenssi ei tarjonnut ainuttakaan varsinaista esitelmää alalta. Sen sijaan paikkaan (place) kohdistuu kansainvälisesti alati kasvavaa mielenkiintoa. Usein paikkojen merkitystä käsittelevät kirjat pohtivat samalla luonnon merkitystä ja yleensä myös pyhiinvaellusta, joten kiinnostuksen kohteeni yhdistyvät näissä teoksissa.
Ruotsin kirkon tukema pyhiinvaellusteologia ja sen tutkimus on ensi sijassa luonteeltaan hengellistä, mutta sisältää myös kuvailevaa tutkimusta. Vaikka Ruotsissa on useita pyhiinvaelluskeskuksia ja palkattua henkilökuntaa, on Vadstena alan ydinkeskus, monestakin syystä. Ikivanha birgittalaisperinne tekee kaupungista katolisen pyhiinvaelluskohteen, ja 1990-luvun lopussa syntynyt Pilgrimscentrum on monin tavoin näyttänyt tietä ruotsalaiselle ja koko pohjoismaalaiselle pyhiinvaellusajattelulle.
Erityisen vaikutusvaltainen on ollut Hans-Erik Lindström, jonka seitsemän pyhiinvaelluksen avainsanaa ovat Pilgrimscentrumin teologian ydinaluetta. Ne ovat levinneet muihin pohjoismaihin, joskin Suomessa hyvin harvoin tiedetään Lindströmin osuutta asiassa. Hänen kirjansa Pilgrimslivet (2005) avaa tarkemmin avainsanoja, joiden taustalla on hänen pitkä kokemuksensa pyhiinvaelluksen parissa. Vielä käytännönläheisempiä havaintoja pyhiinvaelluksesta löytyy Lindströmin aiemmasta kirjasta Det Sjunger Under Skosulorna (1997). Toinenkin Pilgrimslivet-niminen kirja on olemassa, nimittäin tuore ja mainio kokoelma ajatuksia sekä kuvia vaelluksiin liittyen (2012, toim. Anna Braw).
Lindström ei tänä vuonna ollut seminaarissa, mutta Sanna Lindström ja monet muut pyhiinvaellusajattelijat kylläkin. Seminaarin ja Vadstenan arvostuksesta kertoo se, että puhujien joukossa oli useita piispoja, etenkin ”kolmen Martin kopla” eli Martin Lind, Modeus ja Lönnebo. Seminaarin esitelmät julkaistaan aikanaan kirjana ja kahden edellisen seminaarin artikkelikokoelmia saa keskuksen nettikaupasta.
Lindin käytännön elämään sovellettu ehtoollisteologia (esim. Salt, bröd och vin - en pilgrimsteologi, 2011) käyttää pyhiinvaellusta kokonaisvaltaisena kuvana kristityn elämästä (”tiestä”). Modeus taasen tunnetaan Suomessakin selkeästä ulosannistaan (mainittakoon samalla, että Lindin skåne-svenska oli muuten hitusen vaikeaa ymmärtää) ja luovasta ajattelustaan esimerkiksi kasvatuksen saralla. Myös hänen tämänkertainen puheensa kasvojen merkityksestä oli kiinnostava.
Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Lönnebo, samaan aikaan hauras ja suoraselkäinen vanhus, jonka rytmitetty puhe eteni syvällisten ajatusten maastossa hiljaa kävellen. Etenkin rukoushelminauhasta tunnettu Lönnebo kirjoittaa yhä kirjoja ja ajatus on terävä. Esimerkiksi käsite ”sentrifugi-yhteiskunta” on sangen osuva. ”Det är svårt att vara still i centrifugen.” Kristinusko ja muut hitauden ideologiat linkoutuvat kauemmas vinhasti sykkivästä nykyelämän liikekeskuksesta.
Lönnebo on osallistunut myös Ruotsin kirkon ekoteologian kehittämiseen, jonka tutkiminen oli matkani sivutarkoitus. Valitettavasti peruskäsitykseni varmistui: yllättävän vähän Ruotsissakin alaa harrastetaan. Stefan Edman lienee nimekkäin hahmo, jonka lukuisten herättelevien kirjojen joukossa on myös Lönnebon kanssa yhdessä kirjoitettuja teoksia (esim. tämä). Ekofeminististä teologiaa edustaa Maria Jansdotter Samuelsson, joka on toukokuussa Sigtunassa pidettävän merkittävän kansainvälisen ekoteologisen seminaarin paikallinen yhteyshenkilö.
Pyhiinvaellusteologiaa on talvella ja keväällä tarjolla myös Helsingissä. Pidän aiheesta kurssia yliopistolla yhdessä Heikki Pesosen kanssa: Pyhiinvaellus, paikka ja pyhä -kurssi tarjoaa mainion mahdollisuuden yhdistää erilaisia kiehtovia aiheita. Yliopistolla metodi on akateeminen, mutta kirkollistakin sovellusta on tarjolla Vanhassa kirkossa torstai-iltoina 21.2., 28.2., 21.3 ja 4.4. Toisesta Mooseksen kirjasta eli Exoduksesta liikkeelle lähtien käsittelen pyhiinvaellusteologiaa sekä kristinuskon ”perusjuonena” että käytännön pyhiinvaelluksiin liittyen. Lisätietoa löydät aihetta käsittelevästä blogistani pyhiinvaelluksesta.blogspot.fi.
Vadstenan ja sen ympäristön kauneudesta kirjoitin syksyllä. Talvipuku on erilainen, muttei vähemmän kaunis: lumi kehystää vanhojen puutalojen värikylläisiä pintoja ja luostarin jyhkeitä piirteitä. Vätternin rannassa jäälautat keinuvat ja tuulisena päivänä aaltojen pisarat jäätyvät koristeiksi rantamuuriin. Jos avantouinti ei houkuta, selkäänsä voi elvyttää uimalla harjakattoisessa hallissa. Kaiketi vain Ruotsissa (ja Vadstenassa) voi onnistua, että kerran viikossa hallissa pidetään ”ui rauhassa”-tunti: valot sammutetaan, kynttilät palavat altaan ympärillä ja hämärään sukeltaessa voi kuvitella uivansa katedraalissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti