Islantilaisyhtyeen uusin levy vie kesäiltaan meren rannalle.
Sigur Ros ei ole koskaan halunnut tehdä helppoa musiikkia. Yhtye on tunnettu pitkistä kappaleista, omasta kielestä (!) ja jopa nimettömistä kappaleista. Bändin taiteellinen taso on kuitenkin ollut huippuluokkaa, mistä on seurannut maailmanlaajuinen kulttisuosio.
Toukokuussa ilmestynyt Valtari-levy on kenties yhtyeen vaikein. Vähäeleisyys hallitsee pitkiä kappaleita, joista suurin osa on instrumentaalisia. Ensimmäinen single, Ekki Mukk, kuvaa hyvin koko albumia. Liki kahdeksanminuuttisen kappaleen videossa laiva lipuu hitaasti sädehtivän meren yllä: koko video koostuu yhdestä kuvasta, jonka halki alus matkaa vääjäämättömästi.
Arviot levystä ovat vaihdelleet. Osa pitää Valtaria päämäärättömänä haahuiluna, osa on syvästi innostunut unenomaisesta matkasta meren rannalla. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Esimerkiksi Ekki Mukk on hämmästyttävä esimerkki siitä, kuinka kappale on mahdollista pelkistää muutamiin erittäin merkityksellisiin sointuihin: loppuosa on nerokas.
Valtari edustaa nykyajan musiikkitarjonnan keskellä jotain erikoislaatuista. Sigur Rosin musiikissa on vahvoja yhtäläisyyksiä hengellisen musiikin kanssa, vaikka bändin taiteessa ei ole mitään tiettyyn uskontoon viittaavaa. Kyse on henkisestä musiikista, halusta kiteyttää, kuunnella hiljaisuutta, kulkea omaa tietä kaupallisuuden valtavirtojen ja nopeiden alusten keskellä. Yhtyeen edellisen levyn kohdalla suomalaisen suuren sanomalehden toimittaja äityi jopa ehdottamaan, että jos Jeesus eläisi nyt, Hän kuuntelisi ennemmin Sigur Rosia kuin keskiverto-kirkkomusiikkia.
Olen kuunnellut levyä myös taustamusiikkina, mutta se ei ole parhaimmillaan sellaisena. Ennemmin sitä kannattaa kuunnella kappale tai muutama kerrallaan; ehkäpä juuri kesäisenä loppuiltana meren rannalla, kun linnut alkavat hiljentyä ja valo sädehtii hiljaa veden sekä sävelten pinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti