Kuinka usein luemme vanhoja kirjoituksiamme? Tämä on haaste: vanhat päiväkirjat, muistiinpanot tai äidinkielen vihkot tarjoavat yllätyksiä ja yleensä iloa.
Kaivoin eräät viiden vuoden takaiset kirjoitukset esiin, monesta syystä. Tuolloin aloitin pastorin työn, ja kirjoitin nimimerkillä tuosta ajasta nuorikirkko.net –sivustolle. Nimimerkillä tahdoin estää sen, ettei kukaan tunnistaisi tekstien henkilöitä. Halusin taata tietyn kirjoitusvapauden, vaikka pidin silti huolen vaitiolovelvollisuudesta. Aivan lähipiiri tiesi toki jo silloinkin, kuka nimimerkin takana on. Itse nimimerkki, pastor bonus (eli käännettynä hyvä paimen), oli sangen nopeasti valittu sanapari, josta kävi heti ilmi ammatti.
Nuorikirkko.net –sivusto uponnee jossain vaiheessa bittimereen, joten halusin pelastaa tekstit. Hyvä syy tehdä se tarjoutui Crux-lehden kirjoituksen myötä, jossa palasin pitkästä aikaa teologikoulutuksen ja pappisvihkimyksen teemoihin. Opiskeluaikana olin paljon näiden teemojen kanssa tekemisissä, ja pyrin järjestötoiminnassa kiinnittämään niihin laajempaa huomiota.
Muistan hyvin, miten kiinnostuneena luin tuolloin vasta-aloittaneiden pastoreiden kirjoituksia –joita ei kovin paljon ollut tosin tarjolla. Ajattelin tarjota omat vanhat tekstit uuden Papin alkutaival –blogin kautta luettavaksi, mutta blogin osoite jäi lopulta lehden taitossa pois. Nähtäväksi jää, kuinka moni opiskelija nyt blogin löytää.
Tekstien lukeminen on ollut kiintoisaa puuhaa. Tein ne aikoinaan samalla metodilla kuin tämänkin blogin tekstit: aihe on valmiina, sitä mietitään hivenen, ja sitten kirjoitetaan yhdeltä istumalta valmis teksti. Oikoluvussa korjataan mahdolliset kirjoitusvirheet, mutta harvoin muutetaan asiasisältöä.
Blogi alkaa lintu-tematiikalla: parvi tulevia pappeja. Teksteissä on monia ideoita, joita pidän yhä sympaattisena. Aikoinaan blogista tuli pääasiassa oikein hyvää palautetta; mutta nimimerkin käyttö toki ehkäisi palautteen saamista. Ehkä arvokkainta teksteissä on niiden välittömyys: ne on kirjoitettu samana aikana, kun niiden kuvaamat asiat tapahtuvat. Jälkikäteen ymmärtää, miten nopeasti monesta asiasta tulee arkipäiväisempiä. Valmistautuminen töiden aloittamiseen ja uran alkutaival on herkkää aikaa, etenkin jos kyseessä on kutsumusammatti.
Toki teksteissä on myös monia piirteitä, joihin nyt suhtautuu lievän huvittuneisuuden ja vaivaantuneisuuden tunneyhdistelmällä –kuten moniin nuorempana kirjoitettuihin teksteihin, ja etenkin alle parikymppisenä tehtyihin. Mutta pohjimmiltaan nuoruuden herkkyyttä ei pidä mitenkään hävetä tai väheksyä: elinvoimaisuuden, kokemattomuuden ja hyväntahtoisuuden hallitsemat nuoret jaksavat yrittää muuttaa maailmaa –tai ainakin itseään. Ehkä kolmi- ja nelikymppisillekin tekee hyvää muistella, millainen oli nuorempana?
P.S. Päivitän Papin alkutaival –blogiin tekstejä kerran viikossa. Teknisistä syistä ne eivät ilmesty Facebookiin (kuten eivät toisinaan nämäkään, vaikka niiden pitäisi…).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti