(Road trip 6)
Kolme hämmästyttävää kansallispuistoa muutaman sadan kilometrin säteellä. Kuvat nähtävillä tästä linkistä.
Päivä 15: Bryce Canyon
Bryce Canyonin kansallispuisto on etenkin ulkomailla paljon vähemmän tunnettu kuin Grand Canyon, mutta omalla tavallaan aivan yhtä vaikuttava. Väriloistossaan Bryce on ylittämätön.
Kaikki on kiinni vedestä. Brycessä maasto muokkaantuu geologisella asteikolla erittäin nopeasti, ja siksi saamme ihailla mitä mielikuvituksellisempia muotoja.
Matka Capitol Reefistä Bryceen on jo elämys. Maantie 12 on yksi Amerikan arvostetuimmista, ja unohtumaton. Mäet ovat parhaimmillaan/pahimmillaan 14 astetta jyrkkiä, ja kulkevat harjanteita sekä rinteitä. Ympärillä avautuu valtava lähes asumaton Grand Stairway – Escalanten suojelualue, jonka loputtomat keltaiset harjanteet kätkevät alleen kapeita vehreämpiä jokilaaksoja. Tie vie Boulder-vuoren kautta ja Nissan ulvoo; huipulla on 9600 jalan kyltti, matkan korkein kohta.
Bryce on erittäin suosittu puisto, ja sisältää Archesin ja Zionin tapaan vain yhden päätien. Onneksi sukkulabussi kulkee ilmaiseksi puistoa halki ja säästää hivenen automäärää. Canyon on sinänsä harhaanjohtava nimitys, että tie kulkee korkean harjanteen päällä: sieltä aukeavat näköalat alas kanjoniin, ”amfiteatteriin”.
Lumi täplittää maisemaa ja tekee kontrasteista hyvin vahvoja: valkoista punaisella hiekalla. Sadepilvet pyyhkivät maisemaa ja tekevät valosta rikkaan sekä yllättävän. Kivilinnat, tornit ja kierot pylväät jatkuvat kilometreittäin. Tie mutkittelee havumetsän keskellä; tuoksu muistuttaa osittain kotimaasta, vaikka alaspäin katsominen on kuin toiseen planeettaan kurkistamista.
Päivä 16: Grand Canyon
Liekö maailmassa monta tunnetumpaa paikkaa kuin Grand Canyon?
Kanjonin eteläreuna on huomattavasti suositumpi, mutta moni kehui meille nimenomaan pohjoislaidan kauneutta. Edellisenä iltana huomaamme, että tie sille puolelle avataan vasta toukokuussa; tarkempi selvitys todentaa, että se avataan juuri samana päivänä kuin suunnittelimme mennä sinne. Tulee hyvä olo.
Tie vie, yllättävää kyllä, suuren metsäylängön halki. Mielikuvissa kanjonia ympäröi aavikko, josta Canyonlandsilla saatiin runsaasti näkymiä. Mutta kanjonin suuruus liittyy osittain juuri tähän metsäylänköön: sen kivilaji on suuresti murenevaa, mikä on tuottanut kanjonin valtavuuden juuri tällä kohdalla.
Intiaanit nimesivät kanjonin ”alaspäin kääntyneeksi vuoreksi”, ja mittasuhteet tukevat ilmaisua. Luontokeskuksessa on myös osuva lainaus Duttonilta: ”Dimension means nothing to the senses, and all we are left with is a troubled sense of immensity.”
Kanjoni on niin valtava, etteivät aistit saa siitä mitään kiinnekohtaa; mutta valtavuuden tunne hallitsee.
Tuuli on niin kova, että korkeimmalla näköalapaikalla kamera heiluu pakosti. Tiet ovat pitkiä ja metsät kauniita. Pieni kävely Cliff Springs-lähteen luo antaa upeita näkymiä kanjonirinteille. Jälleen kerran toivomme, että olisi mahdollisuus viettää useammassa kansallispuistossa useampi päivä; vaelluksia olisi tarjolla monia.
Syömme salmiakit Suomen jääkiekkomenestyksen kunniaksi; ottelu on ohi, mutta kännyköissä ei ole kenttää, eikä meillä mitään tietoa mitalin väristä. Hopeallekin kelpaa juhlasyödä, mutta motellissa juhlien laajuus selvenee.
Päivä 17: Zion
Siion: turvapaikka. Korkeiden pystysuorien rinteiden väliin jää suojaisa vehreä laakso, jota tosin ukkossateet möyhentävät. Mormoniasukkaat sinnittelivät siionissaan, joka on nykyään erittäin suosittu kansallispuisto. Niin suosittu, että viranomaiset ovat tehneet hyvän ratkaisun: syvemmälle puistoon pääsee ainoastaan tiheään liikennöidyllä bussilla.
Idästä tuleva tie vie huiman vuoristomaiseman halki ja läpäisee tunnelin, joka oli aikanaan maailman pisin. Jonotusta, jonossa ajoa; kevät on sesonkia. Päivävaellus vie Emerald Poolsien vehreiden lammikoiden luo; maisemat ovat aivan upeita, mutta väkeä myös hyvin paljon. Vesiputoukset kohisevat, valo kimmeltelee joenuomilla ja vehreät puut piirtyvät mahtavia kallioseinämiä vasten, joilla kiipeilijät uhmaavat painovoimaa.
Pidemmät vaellukset ja kiipeilyt jäävät väliin; illaksi olemme menossa huilaamaan kaupunkiin jonne on monen tunnin ajomatka, ja pitkä kanjonikierros alkaa hivenen tuntua etenkin kuskin olemuksessa. Yritämme kulkea jonkin matkaa kapeaan ja kuuluisaan Narrows-kanjoniin, mutta harvinaisen runsaasta lumentulosta ja -sulamisesta vuolaana virtaava vesi tukkii polun. Siion jättää itsestään kauniin kuvan ja suosituksen muille pidemmistä reissuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti