Yleisesti määriteltynä ”stadion” on paikka, jonne kokoonnutaan merkittäviä tapahtumia ja niiden jakamista varten. Kyse on näyttämöstä: ja näyttämöissä on kyse katsojien ja esillä olevien suhteesta.
Ei ole kyse vain siitä, että esillä oleva, esiintyjä antaa jotain katsojalle, vaikka tämä onkin vuorovaikutuksen pääsuunta. Kyse on vuorovaikutuksesta: esiintyjä voi antaa jotain vain siksi, että seuraaja haluaa ottaa sitä vastaan, ja koska heillä on tietty yhteinen todellisuus, josta ammennetaan. Esiintyjän on kuvattava todellisuutta tavalla, josta katsoja (osallistuja) riittävässä määrin tunnistaa itsensä ja maailman, jossa elää.
Oliko tämä nyt tylsin alku, mitä on nähty U2:n keikkaa käsittelevälle kirjoitukselle? Toivottavasti ei: ainakaan jos asioiden juuret kiinnostavat. Sillä yhteisen todellisuuden sanoittamisessa ja kuvaamisessa musiikin (sekä muun shown) keinoin on U2:n suosion perusta.
Ei voi olla näin suosittu yhtye, jos sanoma ja meininki ei resonoi ihmisten kokemusmaailman tärkeimpien tekijöiden kanssa. U2 uskoo hyvyyteen, ja niin haluavat uskoa ihmisetkin. Kyse on ihmisen ailahtelevien tunteiden kuvauksesta, joiden keskelle iloa ja toivoa välittävä sanoma iskeytyy.
Sama asia tapahtuu (tai pitäisi tapahtua) ripissä messussa. Pahuuden ja kärsimyksen tunnustaminen ja myöntäminen avaa oven toivolle ja vapauttavalle ilolle.
Mutta eikö U2:n keikka (erityisesti perjantaina 20.8.) ollut lähinnä valtavaa biletystä? Miten paha tai kärsimys siihen liittyi?
U2 on aina ollut omatuntoinen yhtye, kuten Otto Talvio hyvässä kirjoituksessaan (Nyt-liite, HS 20.8.) piirtää esiin. Tämä on olennainen osa biletyskappaleidenkin menestystä: ilman vakavampaa puolta niiltä putoaisi syvä kaikupohja. Sunday Bloody Sunday, Bullet the Blue Sky, ahdistuksesta ja toivosta kertovat monet Achtung Babyn kappaleet (kuten One, Until the End of the World, Ultra Violet, Acrobat, Love is Blindness…), Miss Sarajevo, Walk On ja muut: ne kuvaavat ihmisen ja ihmiskunnan syviä ongelmallisia tuntoja. Amnestyn kynttilät syttyvät, maailmassa on paljon työtä pahuutta vastaan.
Mutta silti on syytä iloita. Pohjimmiltaan siksi, että
Kerran on oleva paikka, jossa kaduilla ei ole nimiä
ja se on aika.
Ja näennäisesti uskontoneutraaliudestaan huolimatta ihmisistä huomattava valtaosa uskoo sydämessään hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan ja elämään kuoleman jälkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti