Olin viikon flunssassa, siksi bloginkin kirjoittelussa tauko. Lämpöä vapaapäivinä, niinpä: töihin siis vähän yli puolikuntoisena. Menihän se niinkin, mutta väsyneesti. Toisaalta moni asia olisi hankaloitunut muuten hyvin paljon.
Aamulla avasin äänihuuleni autokorjaamolla - ja ulos tuli pihinää. Sain juuri ja juuri selitettyä asiani.
Hämmentävää. En muista kokeneeni vastaavaa. Ehkä joskus aivan pienenä? Mutten muista. Kiitollinen saa olla siitä, miten terve on ollut.
On sangen mielenkiintoista olla kurssilla rajoittuneen puhekyvyn kanssa. Se tuo hämmästyttävän ulkopuolisuuden. Mitään ei oikein viitsi kommentoida, kun puhe on niin vaikeaa ja toisten täytyy kuunnella tarkkaan, jotta saisivat muminapihinästä jotain selvää. Seurauksena on sosiaalinen laidallaolo.
No, ryhmätyössä oli pakko vähän puhua, ja jossain pöytäkeskustelussakin, ettei aivan outona pidetä. Nyt vasta huomaa, kuinka usein keskusteluissakin sanoo jotain, edes yhden sanan.
Iltarukoushetki oli mielenkiintoinen: suljin silmät ja kuuntelin muiden ääniä. Sangen uusi näkö-eikun kuulokulma maailmaan. Suosittelen kokeilua joskus. Siis vapaaehtoista.
1 kommentti:
Kokeilin. Se oli ihan hyvä kokea, kannatti kokeilla.
Lähetä kommentti