Torsti Lehtinen on kiteyttänyt dostojevskiläisen osuvasti: miten ihminen selviytyy onnellisuudestaan?
Pidän elämässä ihanteellisena sitä, että ei valita turhasta. Tämän asenteen toinen nimi on kiitollisuus. Aina siitä lähtien, kun opin, millaista ihmiselämä on yleensä maailmassa ja millaista se on yleensä ollut historiassa, olen pitänyt suomalaista keskivertoelämää valtavan etuoikeutettuna. Kristitylle kyse on vielä siitä, että Jumala on siunannut suurilla lahjoilla. Vaikka vastoinkäymisiä olisikin, things could be worse, kuten irlantilaiset sanovat. A lot worse.
Kiitollisuuden ja ei-valittamisen ohella korostuu hetkistä nauttiminen. Elämä on nyt. Kaikki opetukset tähän liittyen kuulostavat kliseiltä, mutta vain siksi, että ne ovat niin pysyviä ja perustavanlaatuisia. Kuolema koittaa ja uhkaa, kaikki on rajallista. Nykyhetkessä eläminen on avain ylipäätään elämiseen.
Pienten lasten kasvattaminen sekä vahvistaa että haastaa tämän elämänasenteen. Vauvat ja lapset elävät hetkessä ja opettavat tekemään samoin; ja kuitenkin samaan aikaan työtä riittää jatkuvasti heistä huolehtimisessa. Zen-mestarillekin olisi haastetta pienten lasten vanhempana!
Käännekohdissa on helppo muistaa asioiden arvo, mutta jatkuvassa arjessa se on paljon vaikeampaa. Elämän ”ruuhkavuosia” elävä ihminen, joka yrittää pärjätä nykyajan työelämässä ja samalla huolehtia perheestään, kohtaa todellisen haasteen hetkessä elämisen suhteen.
Olen yrittänyt vähintään kerran päivässä muistaa ja havahtua siihen, kuinka valtava ihme on pieni lapsi. Usein tämä tapahtuu, kun katselee juuri päiväunille nukahtanutta lasta. Hänen kasvonsa ovat autuaat, suorastaan pyhät. Yhtäältä haavoittuvaiset, toisaalta kaikkea vahvemmat.
Omakohtaisesti olen sitä mieltä, että isyys- ja hoitovapaa on ollut eräs elämän parhaista ajoista. Tämä ei tarkoita, että aina olisi ollut mukavaa. Mutta useimmiten on ollut, ja siitä olen hyvin kiitollinen.
Samalla tiedostan sen, miten etuoikeutettua on, että voi olla kotona. Suomessa monet tuet ovat kansainvälisesti hyviä, mutta silti kaksivuotiaan kotihoidontuki on sellainen, että tilanne vaatii käytännössä säästöjä, puolison hyväpalkkaista työtä tai tarkkaa rahankäyttöä. Oma onni herättää väistämättä myös syyllisyyttä ja kyselyä siitä, miksi ei jaksa tai kykene auttamaan muita enemmän.
Hyvä niin, kunhan syyllisyys ei lamauta liikaa. Ihmisen omantunnon on syytäkin pysyä hereillä. Pohjoismaisilla perusihmisillä on valtavasti mahdollisuuksia auttaa muita, sekä kotimaassa että kaukomailla. Joka päivä on haaste olla kiitollinen ja samalla miettiä, miten voisi auttaa.
P.S. Tässä yksi auttamismahdollisuus.
P.P.S. Muutama kuva kesältä, hetkessä elämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti