Viimeisin vaihe itselleni on heinien ja muiden pitkien kesäkasvien kukinta. Se meni aiemmin samalla tavalla sujuvasti sivusta kuin linnun laulu ennen havahtumista (tai elämän kesä, lapsiperhevaihe, jos ei pidä varaansa). Kyllähän sen sivusilmällä huomasi, muttei todella havainnut tai kanssaelänyt. Nyt, kun katsoo kesäkuun lopussa piennarta, alkaa soida Akatistos luomakunnalle.
Suomenlinnassa on juuri nyt poikkeuksellisen helppoa huomata kesäkukkien kauneus. Syvän keltainen kasvi loistaa kirkkaana kaikkialla ja luo järisyttävän kontrastin taivaansinisen kanssa. Ihmiset käyskentelevät kauneuden keskellä ja ovat omituisen hiljaa, ehkä varoen sitä, ettei lumous särkeydy. Tai sitten kesän keltaääni on vain niin vahva, että se sulkee muut soundit syliinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti