Vuoden hienoin kotimainen levy itselleni on Matti Johannes Koivun Toisen maailman nimi.
Koivu on tullut tunnetuksi ehkä eniten Irwin Goodmanin laulujen versioistaan, jotka ovat aidosti Koivun versioita: vähän samalla tavalla kuin Tori Amoksen laulamissa cover-biiseissä, on lopputulos artistin itsensä oloinen. Koivun tulkintoina Irwin-vedot muuttuvat rallatuksista balladeiksi, suomalaisuuden traagisiksi ja koomisiksi kuvauksiksi.
Itselleni tähän asti merkityksellisin Koivun levy on ollut Puuhastellen –debyytti. Lyhyet ja oivaltavat kappaleet ovat tunnelmallisia ja omaperäisiä, sopusointuisesti sovitettuja.
Uusin levy avaa toisen maailman, nimensä mukaisesti. Taitavien jazz- ja popmuusikkojen kanssa äänitetty teos uskaltaa ilmaista asioita sekä sanoilla että sävelillä. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään sanoa, soitinmusiikki voi ilmaista sen osuvammin.
Pianisti-harpisti Iro Haarla on tehnyt loistotyötä sovitusten tukena, ja kitaristi Timo Kämäräinen loihtii komeita soundeja – kuten häneltä on totuttu odottamaankin. Kanneltalon keikalla lokakuussa on paikalla Koivun ja Haarlan lisäksi basisti Ulf Krokfors; Koivu esittää osan kappaleista yksin joko pianon tai kitaran kanssa, ja jazzmuusikot luovat soitinosuuksiin kelluvia maailmoja. Joulukuun alussa esitetyllä Musiikkitalon keikalla on mukana suurempi bändi, ja sähkökitaroita riittää.
YLE:n musiikkitoimittaja Jukka Haarma kuvailee levyä osuvasti arviossaan, enkä ala toistamaan samoja asioita (yllä olevaa enempää). Monta yksityiskohtaa voisi kehua; Nälkä-kappaleen loppuosan dramatiikkaa, Peukaloinen-biisin dramaturgiaa ja nimikkokappaleen kitarasoundia. Itselleni levyin komein veto on kuitenkin Ensimmäinen sunnuntai, joka tavoittaa hetken. Haastava ja palkitseva levy, jonka rohkeutta täytyy kiittää.
Musiikkitalon keikka katseltavissa 28.12.2011 asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti