Vaahtera

Työhuoneen ikkunan toisella puolella seisova vaahtera on kiehtova tuttavuus. Keväällä sen silmut kehittyvät hämmästyttävää vauhtia, kesällä auringonvalo leikkii sen vehreillä lehvästöillä.

Syksyllä vaahtera alkaa loistaa ensimmäisenä puista: kirkas punainen ja keltainen räiskyy tummanvihreitä lehtiä vasten. Aamuaurinko, joka osuu värikkäisiin lehtiin, on suurenmoinen.

Sateisena sunnuntai-iltapäivänä voi vetää sälekaihtimen ylös ja katsella, kuinka lehdet putoavat hiljaa. Osa kiitää, osa kieppuu enemmän: ne ovat kuin kuvia ihmisen elämästä. Tarkat reitit ovat erilaisia, perustapahtumat samoja. Osa saa leijailla enemmän, toiset sinkoutuvat; kaunista ja ohikiitävää - ja usein tyly loppu.

Lomalla Ruotsissa

Kun kertoo lähtevänsä lomalle Keski-Ruotsiin, yleisin vastaus on kysymys: miksi?

Itä-Götanmaa kuulostaa hivenen pömpöösiltä - tai vaihtoehtoisesti ihanan lumoavalta kaikkien kuningasperheen ystävien korvissa. Onhan kyseessä Estellen valtakunta.

Se ei kuitenkaan ollut kohteen valinnan syy, vaan alueen tarjoamat luonnon ja kulttuurin rikkaudet. Ruotsiin pääsee järkevästi ilman lentämistä, kielikin on tuttu ja opaskirjat lupasivat komeita paikkoja.

Ruotsi onkin aliarvostettu lomakohde – sen voi sanoa puolentoista viikon reissun perusteella, ja aiemmat kokemukset tukevat arviota. Maisemat ovat kauniita ja tarjoavat myös yllätyksiä, kuten Vätternin kaakkoisrantojen jylhät rinteet; palveluita on moneen lähtöön ja sympaattista kulttuuria riittää. Jos on kiinnostunut pyhiinvaelluksesta tai uusista ideoista kirkolliseen elämään, tarjoaa Svenska Kyrkan myös niihin virikkeitä.

Yksi lähtökohta reissulle oli Klosterledenin, luostarireitin osataipaleiden kulkeminen. Se jäi lopulta vähemmälle ja päiväreissut ilman rinkkoja olivat lähtökohta, mutta samalla reitin monet kohteet ja opaskirjat tulivat tutuiksi. Reitin pidempi osuus (n. 11 päivän kävely) lähtee Norrköpingin lähistöltä ja kulkee Linköpingin kautta, ja molemmissa kaupungeissa vietimme aikaa. Päämäärä eli Vadstena osoittautui mielikuviakin sympaattisemmaksi.

Tarkka matkakertomus vaatisi monta blogitekstiä, joten tyydyn yleisarvioon ja muutamaan suositukseen. Ehkä ne yhdessä kuvien kanssa kannustavat ylittämään Itämerta entistä ennakkoluulottomasti?

Norrköping on Ruotsin Manse, josta epäilen Tampereen ottaneen mallia. Teollisuuskortteleista on tehty ilmaisia museoita ja kulttuuritiloja. Naapurikaupunki Linköping on vanha hiippakuntakeskus, jonka tuomiokirkko on poikkeuksellisen kiinnostava. Monenlaista taidetta ja toimintaa on yhdistetty hedelmällisesti, joskin iso rakennus antaa siihen tietysti poikkeuksellisia mahdollisuuksia.

Ruotsin kirkko on pakosti joutunut muuttumaan ulospäin suuntautuneemmaksi, ja sama tie on Suomessa jo alkanut. Ohikulkijat toivotetaan tervetulleiksi ja tiloja muutetaan ihmisläheisemmiksi. En muista Ruotsista kirkkoa, jossa ei olisi ollut lasten nurkkausta. Monessa on jo myös pöytäryhmä, jonka äärellä juoda kahvia ja keskustella. Jotkut varmasti kammoksuvat niitä arkkitehtuurin yhtenäisyyden pilaamisena; ja todettakoon, että itse elän kirkkojen arkkitehtuurin mukana luultavasti paljon keskivertokävijää enemmän. Mutta silti tilojen muutos ihmisläheisemmäksi on merkki elävästä kirkosta eikä museosta.

Linköpingin eteläpuolella aukeavat harvinaisen suuret tammimetsät, joissa olisi voinut viettää useamman päivän vaellellen. Monissa metsissä laiduntaminen ylläpitää perinnemaisemia. Bjärka-Säbyn kaunis kartanolinna sijaitsee tällaisen alueen keskellä; hyvin on Peter Halldorf paikkansa valinnut. Itse keskityimme tällä kertaa frisbeegolfiin kartanon pihalla :)

Götan kanavan vartta on kelpo pyöräillä ja lännessä odottavat Vätternin aavat maisemat. Ehkäpä kuitenkin tarinoin niistä toisessa tekstissä – sen verran kertomisen arvoista ne tarjoavat.

Kuvagalleria