Joulu ja maailman valo

.
Joulu on rajapinnan juhla
rajallisuuden ja rajattoman leikkauspiste.

Tarkempia ajatuksia tästä voit halutessasi lukea Kirkkonummen seurakunnan sivuilta, jossa kirjoitan Maailman valosta ja joulusta. Keskustelukumppanina on kirkkonummelainen Maailman valo – ooppera, mutta aihepiiri on laajempi eikä välttämättä vaadi oopperan tuntemista.

Joulun sanoma kohdistuu iankaikkisesta (rajattomasta) ajalliseen (rajalliseen), mutta moni kokee jouluna juuri rajallisuuden vahvasti. Ihmisen hyvä tahto, mutta heikompi toteutuminen antaa usein tulokseksi päinvastaista kuin mitä toivottiin.

Levollinen yhdessäolo perheen kanssa – mutta kiire ja touhu nakertaa, ja samassa tilassa joutuu kohtaamaan rehellisesti toiset. Hyvässä ja vaikeassa.

Keskittyminen kaikista tärkeimpiin, ei-materiaalisiin asioihin – mutta markkinavoimat iskevät joulukrääsän armeijoin.

Toivottavasti sinä, hyvä lukija, onnistut välttymään näiltä karikoilta. Onhan joulu loppujen lopuksi hämmästyttävä mahdollisuus. Kuinka paljon köyhempiä olisimmekaan, jos emme kokoontuisi yhteen kaikista tärkeimpien asioiden äärelle?

Suuren hyvän vuoksi kannattaa taistella hankaluuksiakin vastaan. Perusasioista nauttivaa, yhteisöllistä ja rentoa joulua!

Joulutorin viereltä

.
Aitoa joulua ei voi ostaa
ainoastaan myydä

ja senkin vain kerran
samalla kun sielunsa.


Sarjasta Ajatuksia Kampin joulutorin liepeiltä

Syksyn satoa

Jokaisella vuodenajalla on kauneutensa. Syvä tarkoituksenmukaisuus asuu marraskuisessa metsässä. Tietty karuus kiinnittää huomion uudella tavalla.

Syksyäni on luonnehtinut vanhojen ympäristöön liittyvien tekstien lukeminen. Suomalaisista kirjoista erityisen sympaattinen on ollut Reino Kalliolan Suomen kaunis luonto vuodelta 1946.

Kuka nykyään kirjoittaisi kokonaisesityksen luonnosta? Tuohon aikaan sitä tapahtui. Kirja lähtee liikkeelle karunkauniin rantakallion kuvasta: Suomenniemen etuvartiosta. Suomen luonto saa kertomuksen kehykset; kyse on suuresta kokonaisuudesta, jonka keskellä ihminen ihmettelee.

Kalliolan, yhden 1900-luvun keskeisimmän suomalaisen luontovaikuttajan, luontosuhdetta leimasi kristillinen tausta. 1960- ja 1970-lukujen ympäristöliikkeen tuomiot kristinuskon taantumuksellisuutta kohtaan olivat vasta edessä; ja toivottavasti ne joskus lähitulevaisuudessa ovat vuorostaan takana.

Itse en kykene näkemään estettä sille, miksei kristillistaustainen luonnonsuojelija voisi Kalliolan tavoin lausua:

”Sielumme näivettyy, jos emme saa nähdä ja kuulla,
kaikin aistimimme tuntea luonnon rikkautta ja kauneutta – Jumalan kunniaa luonnossa.”
(Kalliola 1946, 6)

Tästä linkistä pääset katsomaan syksyn 2010 valittua kuvasatoa.

Profeetta - aamut

En enää lue sanomalehteä aamupalalla; vasta lounaalla. Vaikutukset elämänlaatuun ovat olleet sangen myönteiset.

Miltä ulkona näyttää? – tämäkin päivä on lahja, kiitos siitä – musiikki soimaan, mitä tänään? – kahvi, puuro ja leipä – runomuotoiseen ilmaisuun käsiksi.

Aloitin syksyn aamuni Kahlil Gibranin Profeetan seurassa. Nyt ymmärrän, miksi kirja on niin kuuluisa. Ytimekkäässä syvyydessään, kärsimystä ymmärtävässä hyvyydessään teos on omaa luokkaansa.

Ja miten tehdään työtä rakkaudella? - -
Se on kaiken luomasi työn muovaamista oman sielusi henkäyksellä.
Tietäen, että kaikki autuaat vainajat seisovat ympärilläsi katsellen.
(Työstä, s. 38, 1996 painos, suom. Annikki Setälä)

Rakkaudesta, syömisestä ja juomisesta, asunnoista, ostamisesta ja myymisestä, opettamisesta, tuskasta… Aiheet kattavat koko elämänpiirin.

Lukiossa tein filosofian esitelmän kirjasta. Muistan olleeni vähän pettynyt, kun opettaja ei ollut varauksettoman innostunut. Taisi olla nuorelle pojalle liian haastava kattaus; Profeetta vaatii tiettyä elämänkokemusta. Vanha ja kokenut lukee sitä varmasti vielä sangen eri tavalla kuin minä nyt.

Luvut ovat sopivan lyhyitä, vaikka sisällöltään ajattomia (mitattomia). Suosittelen lämpimästi – joko kertauksena tai uutena tuttavuutena.


P.S. Tästä aamuisin – aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin.

P.P.S. Tässä on vaarana se, että Karamazovin veljesten ja Profeetan lueskelu antaa liiankin hienostuneen kuvan lukutottumuksista. Mutta yhä enemmän tulee panostettua laatuun, kun tiedostaa, että aikaa on aina vähemmän… aina vain tämä päivä.