Joulun lapsi

Vasta tänä vuonna olen ymmärtänyt sen syvyyden, joka liittyy käsitteeseen Joulun lapsi. En tunne mitään yhtä puhdasta kuin pienen vauvan iloinen katse: siinä pelkistyy hyvyys, valo ja kauneus. Ihmiselämän kaikenlaiset naamiot ja tahrat ovat vielä poissa.

Jokaisessa lapsessa on jumalallista, mutta Joulun lapsessa vauvankasvojen puhtauteen yhdistyy Jumalallisuus. Seimessä makaava vauva on puhdas kuva Jumalan hyvyydestä.

Ennen pidin seimiasetelmia sinänsä mukavina, mutta nyt ymmärrän paremmin niiden ytimessä olevan kauneuden. Seimien rakentaminen on merkittävä perinne monessa maassa ja lisääntyy Suomessakin. Monessa kaupungissa on tarjolla erilaisia seimiä näyttelyissä ja näyteikkunoissa.

Helsingin tuomiokirkon kryptassa on loppiaiseen asti esillä harvinainen seiminäyttely. Italiassa perinne on vahva ja seimet ovat pienoismalleja, monet niistä pienoisdraamoja. Näyttelyn suurimmat asetelmat ovat pieniä kyliä.

Itseäni viehätti kovasti myös se, että jouluasetelma oli kontekstualisoitu, tuotu eri aikoihin ja paikkoihin. Esimerkiksi italialaisen vuoristokylän puusepän paja oli mainio: varhaisnuori Jeesus avusti töissä.

Samasta kontekstualisoinnista on kyse aidossa vauvassa ja seiminäyttelyiden parhaimmistossa. Jumalallinen tulee todeksi arjen keskellä. Pyhä näyttäytyy sellaisessa muodossa, jonka voi tavoittaa, vaikka kaikkea sen syvyyttä ei voikaan sanoittaa. Vallitkoon jouluinen rauha sydämissä!



P.S. Toinen näyttely, joka on vielä esillä tammikuun alussa (12.1. asti) ja on erittäin suositeltava, on Sinebrychoffin museon Puut ovat runoja (Kristoffer Albrecht, Taneli Eskola, Ritva Kovalainen ja Pentti Sammallahti). Valtavan upeita valokuvia puista – ja samalla muista.

Hyvä, paha ja Vartija

On vaikeaa tavoittaa samanaikainen hyvä ja paha. Silti ainoa rehellinen vaihtoehto on todeta molempien vahva olemassaolo. Tästä peruslähtökohdasta kumpuavat neljän radiohartauden sarja ja Vartija-lehdessä ilmestynyt artikkeli teologianhistoriasta.

Kirjojen aihe voi kuulostaa tylsältä, mutta sen ei pidä antaa hämätä. Gary Dorrienin teokset liberaaliteologian historiasta Amerikassa johtivat minut monen teologisen löydön äärelle ja olivat jopa lukuelämys. Vasta viime vuosina itselleni on toden teolla selvinnyt, miten vahvasti teologian historiassa lyö aaltoliike. Välillä on tarpeen korostaa hyvyyttä, jottei lamaannus valtaa alaa. Mutta hyvyyden korostus voi langeta ylioptimismiin, ja viimeistään seuraava suuri katastrofi kasvattaa teologeja, jotka korostavat jälleen tarvetta ottaa pahuuden valta riittävän vakavasti.

Tämä aihe ei ole tärkeä pelkästään teologiasta kiinnostuneille, vaan myös muille. Maallistuneissa yhteiskunnissakin käy huonosti, jos hyvän ja pahan todellisuus unohtuu.

Sain tehtäväkseni neljän radiohartauden sarjan, kaksi marraskuussa ja kaksi tammikuussa, ja tämä valikoitui aiheeksi: hyvän ja pahan samanaikaisuus. Taustalla on Dorrienin teoksista tehtyjä löytöjä, kuten Reinhold Niebuhrin, Paul Tillichin ja Langdon Gilkeyn teologian rikkaus. Erityisesti Gilkeyn omaelämänkerrallinen romaani Shantung Compound antoi virikkeitä moneen radiohartauteen: toisen maailmansodan aikainen vankileiri Kiinassa tarjosi yhteiskunnan pienoiskoossa.

Radiohartauksille on tapahtumasivu Facebookissa ja marraskuun hartauksiakin voi kuunnella Yle Areenasta joulukuun alkupuolelle saakka. Aiheet, aikataulu ja linkit ovat alla. Dorrienin teoksista kirjoitin Vartija-lehden tuoreimpaan numeroon esittelyn, jota täydensin nettikirjoituksella. Toivottavasti nämä herättävät ajatuksia: kommentit ovat tervetulleita!

Hyvä ja paha: neljä keskiviikkoaamun radiohartautta
6.11. Arkipäivän tilastoimaton hyvyys
13.11. Perisynti ja perisiunaus
22.1. Haudaniloinen
29.1. Vanhojen viisaus