Hyvä, paha ja Vartija

On vaikeaa tavoittaa samanaikainen hyvä ja paha. Silti ainoa rehellinen vaihtoehto on todeta molempien vahva olemassaolo. Tästä peruslähtökohdasta kumpuavat neljän radiohartauden sarja ja Vartija-lehdessä ilmestynyt artikkeli teologianhistoriasta.

Kirjojen aihe voi kuulostaa tylsältä, mutta sen ei pidä antaa hämätä. Gary Dorrienin teokset liberaaliteologian historiasta Amerikassa johtivat minut monen teologisen löydön äärelle ja olivat jopa lukuelämys. Vasta viime vuosina itselleni on toden teolla selvinnyt, miten vahvasti teologian historiassa lyö aaltoliike. Välillä on tarpeen korostaa hyvyyttä, jottei lamaannus valtaa alaa. Mutta hyvyyden korostus voi langeta ylioptimismiin, ja viimeistään seuraava suuri katastrofi kasvattaa teologeja, jotka korostavat jälleen tarvetta ottaa pahuuden valta riittävän vakavasti.

Tämä aihe ei ole tärkeä pelkästään teologiasta kiinnostuneille, vaan myös muille. Maallistuneissa yhteiskunnissakin käy huonosti, jos hyvän ja pahan todellisuus unohtuu.

Sain tehtäväkseni neljän radiohartauden sarjan, kaksi marraskuussa ja kaksi tammikuussa, ja tämä valikoitui aiheeksi: hyvän ja pahan samanaikaisuus. Taustalla on Dorrienin teoksista tehtyjä löytöjä, kuten Reinhold Niebuhrin, Paul Tillichin ja Langdon Gilkeyn teologian rikkaus. Erityisesti Gilkeyn omaelämänkerrallinen romaani Shantung Compound antoi virikkeitä moneen radiohartauteen: toisen maailmansodan aikainen vankileiri Kiinassa tarjosi yhteiskunnan pienoiskoossa.

Radiohartauksille on tapahtumasivu Facebookissa ja marraskuun hartauksiakin voi kuunnella Yle Areenasta joulukuun alkupuolelle saakka. Aiheet, aikataulu ja linkit ovat alla. Dorrienin teoksista kirjoitin Vartija-lehden tuoreimpaan numeroon esittelyn, jota täydensin nettikirjoituksella. Toivottavasti nämä herättävät ajatuksia: kommentit ovat tervetulleita!

Hyvä ja paha: neljä keskiviikkoaamun radiohartautta
6.11. Arkipäivän tilastoimaton hyvyys
13.11. Perisynti ja perisiunaus
22.1. Haudaniloinen
29.1. Vanhojen viisaus

Viimeistä viedään

Keskiviikkona 10.11. on tarjolla toistaiseksi viimeinen radiohartaus ja keikka.

Raamattu, luonto ja lohdutus; tällä otsikolla konsertoimme Matti ”Nitti” Niemisen ja hänen tyttärensä Linnean kanssa Helsingin Tuomiokirkon kryptassa klo 18. Nitti on kokenut trubaduuri, meikäläinen tuoreempi laulunikkari; tarjolla on molempien biisejä, muutama uusi suomennos ja sovitus.

Edellinen keikka Herttoniemessä lokakuussa oli toteuttajalleen vahva kokemus. Enemmän laatuun kuin määrään keskittyneen yleisön tunnelma oli hieno. Raamatunkohtien, lyhyiden puheiden ja laulujen yhdistelmä ei ehkä ole se kaikkein perinteisin tapa lähestyä ihmisen luontokriisiä.

Radiohartauksien leipominen on omanlainen prosessinsa. Kuulijakunta on hyvin monialainen. Lähes kaikki hartaudet kuunteleva eläkeläinen tai töihin kiiruhtava autoradiota kuunteleva aikuinen odottavat hivenen eri asioita.

Mutta pohja on kuitenkin yhteinen. Kyse on yrityksestä välittää jotain Jumalan todellisuuden viestistä tämän ajan keskelle. Yritys on lähtökohtaisesti sellainen, ettei sitä omin voimin saa onnistumaan. Kyse on meidän kauttamme toteutuvista asioista. Sen enempää mystifioimatta arkista tietokoneen äärellä istumista ja ulkona kävelyä sanakulkuja pohdiskellen: se on yksi kuuliaisuuden noudattamismuoto.

Sangen mieluusti olisin näissä pyhäinpäivän tienoon hartauksissa puhunut kuolemasta, tai sitten vielä tarkemmin tästä vellovasta keskustelusta Jumalan Sanan merkityksestä (sillä siihen niin sanottu homokeskustelu lopulta päätyy, nähdäkseni). Mutta isäinpäivän alla puhun aiheesta, josta on puhuttava, koska siitä puhutaan aivan liian vähän: lapsettomuudesta. Eräistä maan hiljaisista, jotka vain vähitellen ja hyvin pienin askelin saavat muilta ymmärrystä tilanteensa vakavuudesta.

Tervetuloa matkaan, siis, vielä tälle viimeiselle kierrokselle. Keskustelua voi käydä halutessaan tämän blogin kautta.

Katselin radiosta

Näköradio.

Sanaa käytettiin aikoinaan televisiosta, mutta se sopii myös perinteiselle radiolle. Radio on näköaistillinen väline.

Miten niin?

Samalla tavalla kuin tarinat iltanuotiolla tai päreen valossa ovat olleet näköaistillisia, vaikka muuta silmin havaittavaa ei ole ollut kuin puheen lähde. Me kuvitamme tarinat mielessämme, asetamme itsemme niiden maailmaan.

Mitä vähemmän turhia sanoja tai kuvia, sitä vahvempi on tarinan maailma. Radiossa ei ole mahdollisuutta häiritä tarinaa yhtä paljon kuin televisiossa, ja siksi radio on erityisen visuaalinen väline.

Teen tänä vuonna kaikkiaan 12 radiohartautta. Niistä kahdessa ensimmäisessä on erityisen visuaalinen alku: tarinan maailma, johon kuulijaa kutsutaan. Ensimmäinen, 13.1. lähetetty, on kuultavissa 20.1. asti YLE Areenassa. Samana päivänä lähetetään toinen, joka on vuorostaan viikon ajan saatavilla. Käsikirjoitukset löytyvät KT:n arkistosta.

Tervetuloa kuuntelemaan - ja katselemaan! Palautetta otetaan mieluusti vastaan, kiitokset sitä jo antaneille.

(näistä seuraavat hartauteni ovat 10.3. ja 17.3.)