Sinun kauttasi olen oppinut, mitä tarkoittaa kasvojen loistaminen ja silmien syttyminen. Olin toki onnekseni kohdannut näitä ihania ilmiöitä ennenkin, mutta Sinä olet ylittänyt kaikki aiemmat. Kun innostut, kasvoillesi syttyy valo, jota on vaikea kuvata. Sitä voisi sanoa taivaalliseksi tai tuonpuoleiseksi, sillä se on niin täyttä ja arjen-ylittävää; mutta samalla sen tekee niin kauniiksi juuri se, että tuo valo loistaa maallisessa. Kasvojesi valo on taivaallista-maallisessa, maallista-taivaallisessa.
Toivon, että saisit aina säilyttää jotain tuosta katseesta, valosta, asenteesta. Että saisit elämän kaikkien kolhujenkin jälkeen heijastaa taivaallista lapsenkatseessasi; myös lapsena-aikuisuudessa.
Sillä samalla kun olen ihaillut silmiesi kirkkautta, olen toisinaan pysähtynyt sen tosiasian äärelle, että aika vie vääjäämättömästi Sinuakin kohti haasteita. En ollut ennen Sinua ymmärtänytkään, miten autuas on alle yksivuotiaan maailma. Kaikki on vielä aitoa: ihmisten väliset kieroilut ja naamiot ja väkivallan kierteet eivät vielä ole saaneet Sinusta tukevaa otetta. Pian siirryt enemmän toisten seuraan, etsit paikkaasi yksilönä yhteisössä ja jaat ihmisen osan. Sitä ei voi välttää; sitä ei pidä liikaa murehtia; mutta silti siinä on tietty haikeus.
Päällimmäisenä on silti ilo ja kiitos; kaikki on armoa, kaikki on lahjaa, kaikki on lainaa; ja Sinä olet pienuudessasi suurista suurin, koska Kaikkivaltiaan henki virtaa Sinussa väkevänä ja tuoreena.
