Muistan kesän

Kesä jonka kerran elää sain
mielestä ei haihdu milloinkaan

Lämpö, valo ja hymy.
Kun kesää 2014 katsoo taaksepäin, soi mielessä vanha klassikkolaulu. Kesän valloittavin hymy on ollut uusin: yksivuotiaan valovirne.

Tomerat askeleet
vielä hivenen haparoivat
hiekkarannalla
tuulessa ja auringossa.

Valo läpäisee kaiken.

Tällaisia kesiä ei voi elää monia.

Aika tekee tehtävänsä, mutta valitettavasti myös historia. Ihmiskunnan velat lankeavat maksettavaksi, vääjäämättä. Terveys, ylellisen vakaat yhteiskuntaolot, lämpenevän ilmaston toistaiseksi suosiolliset rantasäät – kaikki muuttuu, nopeammin tai hitaammin. Tulevaisuudessa entistä useampi myös meistä länsimaalaisista muistelee ”kesää, jonka kerran elää sain”.

Mutta valosta on silti oltava kiitollinen. Samalla kun yrittää tehdä jotain.


p.s. Laulun sanoitus viittaa myös ikiaikaiseen viisauteen: tien (ja totuuden) löytää vain rakastamalla. Rauno Lehtinen ja Augustinus ovat ainakin tästä samaa mieltä. 

Suuri kauneus

Rooma, ikuinen kaupunki, ihmisen ainainen kuva.

Eliitti juhlii, väki virtaa kaduilla, jokainen etsii jonkinlaista tarkoitusta elämälleen.

Paolo Sorrentinon hieno elokuva Suuri kauneus (La Grande Bellezza) on aikansa kuva ja toisaalta ajaton. Musiikki ja ilmiöt liittävät elokuvan 2000-luvun alkuun. Moni on nähnyt elokuvassa Berlusconin ajan Italian kritiikkiä.

Elokuvan ydin on kuitenkin ajaton: ihmisen etsintä. Juhlinta ja maine houkuttelevat. Nautinnoista ja statuksesta muodostuu elämän perusta. Ja kuitenkin jokin sisällä kalvaa: tässäkö kaikki?

Ehdin pitkästä aikaa elokuviin ja valitsin leffan trailerin perusteella. Sen lyhyt 'saarna' oli hieno. Ehkä se muistutti Waltarista? Ainakin elokuvan jälkeen, jostain syystä, poimin hyvin pitkästä aikaa Valtakunnan salaisuus -teoksen kirjahyllystä. Takakansi oli jätetty kirjanmerkiksi sivulle 288, jossa päähenkilö puhuu:

”Onnen oikusta sain tosiaan miehuuteni alkaessa mahdollisuuden saavuttaa kaiken, mitä nuorena olin turhaan ja kuluttavasti himoinnut”, jatkoin. ”Ystävyyttä, suosiota, ruumiin nautintoa. Jopa valtaa olisin voinut saavuttaa, jos olisin himoinnut valtaa, mutta vallanhimoa en koskaan ole ymmärtänyt. Pian tunsin vain tuhan maun suussani. Määrättömän nautinnon jälkeen olin vain lohduton. Mutta tiedän etten tahdo turvonneeksi elähtäneenä ukkona Roomassa toistella typerästi vanhoja ajatuksia ja loppuun naurettuja kaskuja.”

Sorrentino ja Waltari soittavat samoja säveliä. Syvällä elämän keskellä on Suuri kauneus, rakkaus ja usko, kestävä perusta elämän korskan keskellä.


p.s. Sorrentinolle kiitos myös johdannosta Vladimir Martynovin musiikkiin.

Ihmisen tila

Ihminen
on taivaan tiellä.

Millainen on Sinun laulusi?

Keväällä ilahtuu linnunlaulun kauneudesta. Nyt se onkin monella tapaa vireimmillään – ja uutta. Kuinka helposti käykään, että totumme tuttuihin asioihin niin, että unohdamme ne!

Kaksi ajatusta:
1) Kuuletko linnun laulun?
Jesuiitta ja psykoterapeutti Anthony de Mello otsikoi loistavan tarinakirjansa tällä lauseella. Sen yksinkertainen kysymys osoittautuu aina päteväksi. Kuinka usein todella kuulemme yhden linnun laulun, pysähdymme sen ääreen? Kuinka usein todella näemme kukkivan kukan? Useimmiten vain havaitsemme ohimennen, että linnut kuuluvat laulavan ja kukat näkyvät kukkivan – ja kiirehdämme muka tarpeellisemmille puuhillemme.

Toinen tarina – tosi, kuten kaikki tarinat ainakin tarinoina – kertoo kylän väestä, joka heräsi eräänä yönä levottomuuteen. Syytä vain ei löytynyt, vaikka kuinka jokainen mietti. Seuraavana aamuna silmäpussiset ihmiset havaitsivat, että toisetkin olivat valvoneet – ja syy keksittiin: kylän halki kulkevalla junaradalla oli jäänyt jokaöinen tavarajuna kulkematta.

Joskus huomaamme meille tärkeät, elämämme matkaa mittaavat asiat vasta, kun ne ovat poissa. Tärkeämmätkin kuin junan äänet. Ekologisen liikkeen yksi herättelijä, Rachel Carson, kirjoitti 60-luvulla kirjan Äänetön kevät. Sen kauhuviesti kuvasi aikaa, jolloin linnut eivät enää laulakaan: DDT ja muut saasteet ovat tappaneet ne.

Linnunlaulu ei ole vain aistinautinnollinen tai elämäntaitoa opettava asia, vaan toiminnan syy ja kohde, luonnonsuojelun tärkeyden vahva muistuttaja.

2) Eikö ole hassua, kuinka paljon laulu määrittää lintua?
Lintu tavallaan on laulunsa: laulu on sen tunnus, olemus, sen vastaus olemassaoloon.
Lintu laulaa. Aamuin, illoin, kumppanille, auringolle.

Eikö ihmiselläkin ole soundinsa? Ääni, olemus, laulu, joka hänestä välittyy? Elämänasenteen kuva, vaikutelma ja vaikutus. Jokaisen ihmisen vastaus olemassaoloon.
Valitus tai ilovirsi, viheltely ohimennen tai laulelu työtä tehden.

Millainen on laulu, jonka toiset kuulevat minun, sinun seurassa?