mielestä ei haihdu milloinkaan
Lämpö, valo ja hymy.
Kun kesää 2014 katsoo taaksepäin, soi mielessä vanha klassikkolaulu. Kesän valloittavin hymy on ollut uusin: yksivuotiaan valovirne.
Tomerat askeleet
vielä hivenen haparoivat
hiekkarannalla
tuulessa ja auringossa.
Valo läpäisee kaiken.
Tällaisia kesiä ei voi elää monia.
Aika tekee tehtävänsä, mutta valitettavasti myös historia. Ihmiskunnan velat lankeavat maksettavaksi, vääjäämättä. Terveys, ylellisen vakaat yhteiskuntaolot, lämpenevän ilmaston toistaiseksi suosiolliset rantasäät – kaikki muuttuu, nopeammin tai hitaammin. Tulevaisuudessa entistä useampi myös meistä länsimaalaisista muistelee ”kesää, jonka kerran elää sain”.
Mutta valosta on silti oltava kiitollinen. Samalla kun yrittää tehdä jotain.
p.s. Laulun sanoitus viittaa myös ikiaikaiseen viisauteen: tien (ja totuuden) löytää vain rakastamalla. Rauno Lehtinen ja Augustinus ovat ainakin tästä samaa mieltä.
