Tori Amos

Kenenkään artistin on vaikea myöhemmin elämässä saada sitä merkitystä, mikä murrosiässä kuunnellulla musiikilla on. Iron Maiden ja Metallica pysyvät takaraivossa, mutta myös lukiovuosien tärkeimmät – kuten Tori Amos. Vaikkapa Winter yhdistyy ennen kaikkea 1990-luvun lopun talviin ja palapelin kokoamisiin.

Suomea kohtasi harvinaislaatuinen kunnia, kun Amos aloitti maailmankiertueensa muutama viikko sitten Helsingistä. Jousikvartetin kanssa tehty uusi Night of Hunters –levy merkitsee Amokselle paluuta juurille, klassiseen musiikkiin. Legendan mukaan Tori joutui teininä eroamaan konservatoriosta, koska soitti ennemmin Beatlesia kuin klassista pianomusiikkia. Lapsena opittu tekniikka ja säveltietous on sävyttänyt kuitenkin koko myöhempää uraa, vaikka joskus pianosta on haettu sähkökitaran sävyjä.

Amoksen tuotanto on ollut alati kiinnostavaa, mutta 2000-luvulla sangen epätasaista. Scarlet’s Walk ja American Doll Posse –levyiltä löytyi monta helmeä, mutta uusin albumi kuulostaa minun korviini monin paikoin parhaalta Amokselta sitten 1990-luvun. Tietty tunnevoima ja herkkyys, jota vaikkapa Under the Pink –levy pursusi, on löytynyt jälleen. Kappaleet kuten Fearlessness, Star Whisperer, Nautical Twilight ja Carry tarjoavat väkivahvoja melodioita ja tunnelmaa.

Tori on pastorin tytär, ja se on jättänyt jälkensä. On erittäin kiintoisaa, että niin moni taiteilija eri aloilta on kasvanut ’pappiloissa’. Halu ilmaista syvimpiä asioita yhdistää uskontoa ja taidetta, jotka monelta osin ovatkin päällekkäistä aluetta. Ehkä ne siksi ovat niin usein myös jännitteessä, ja erilaisten ristiriitojen lähde?

Amos on kulkenut pitkän tien protestanttisesta kodistaan, mutta yhtäläisyys yhden keskeisen kristillisen ideaalin kanssa on säilynyt: halu tehdä hyvää on seurannut häntä. Tori on tunnettu naisten aseman puolestapuhuja ja ylimaskuliinisuuden kritisoija. Ensilevyn Me and a Gun on riipaiseva laulu Amoksen omista raiskatuksi tulemisen kokemuksista. Siinä missä U2 on pitänyt Amnesty Internationalia esillä, on Tori kampanjoinut vääryyksiä kokeneiden naisten tukijärjestöjen puolesta. Hänen kuulijakuntaansa onkin aina kuulunut suuri joukko naisia, mutta ei pelkästään.

Nämä kaksi mainittua yhtyettä yhdistyivät Helsingin keikalla, kun yllätyscoverina kuultiin tulkinta Running to Stand Still –kappaleesta. Videon kuuntelu antaa kuvan lavaesiintymisen taiasta, ja alla olevat linkit vievät uuden levyn kappaleiden tulkintoihin. Apollon Musagete -kvartetti soittaa upeasti taustalla.

Running to Stand Still
Fearlessness
Star Whisperer
Carry

Paluu menneisyyteen

Kuinka usein luemme vanhoja kirjoituksiamme? Tämä on haaste: vanhat päiväkirjat, muistiinpanot tai äidinkielen vihkot tarjoavat yllätyksiä ja yleensä iloa.

Kaivoin eräät viiden vuoden takaiset kirjoitukset esiin, monesta syystä. Tuolloin aloitin pastorin työn, ja kirjoitin nimimerkillä tuosta ajasta nuorikirkko.net –sivustolle. Nimimerkillä tahdoin estää sen, ettei kukaan tunnistaisi tekstien henkilöitä. Halusin taata tietyn kirjoitusvapauden, vaikka pidin silti huolen vaitiolovelvollisuudesta. Aivan lähipiiri tiesi toki jo silloinkin, kuka nimimerkin takana on. Itse nimimerkki, pastor bonus (eli käännettynä hyvä paimen), oli sangen nopeasti valittu sanapari, josta kävi heti ilmi ammatti.

Nuorikirkko.net –sivusto uponnee jossain vaiheessa bittimereen, joten halusin pelastaa tekstit. Hyvä syy tehdä se tarjoutui Crux-lehden kirjoituksen myötä, jossa palasin pitkästä aikaa teologikoulutuksen ja pappisvihkimyksen teemoihin. Opiskeluaikana olin paljon näiden teemojen kanssa tekemisissä, ja pyrin järjestötoiminnassa kiinnittämään niihin laajempaa huomiota.

Muistan hyvin, miten kiinnostuneena luin tuolloin vasta-aloittaneiden pastoreiden kirjoituksia –joita ei kovin paljon ollut tosin tarjolla. Ajattelin tarjota omat vanhat tekstit uuden Papin alkutaival –blogin kautta luettavaksi, mutta blogin osoite jäi lopulta lehden taitossa pois. Nähtäväksi jää, kuinka moni opiskelija nyt blogin löytää.

Tekstien lukeminen on ollut kiintoisaa puuhaa. Tein ne aikoinaan samalla metodilla kuin tämänkin blogin tekstit: aihe on valmiina, sitä mietitään hivenen, ja sitten kirjoitetaan yhdeltä istumalta valmis teksti. Oikoluvussa korjataan mahdolliset kirjoitusvirheet, mutta harvoin muutetaan asiasisältöä.

Blogi alkaa lintu-tematiikalla: parvi tulevia pappeja. Teksteissä on monia ideoita, joita pidän yhä sympaattisena. Aikoinaan blogista tuli pääasiassa oikein hyvää palautetta; mutta nimimerkin käyttö toki ehkäisi palautteen saamista. Ehkä arvokkainta teksteissä on niiden välittömyys: ne on kirjoitettu samana aikana, kun niiden kuvaamat asiat tapahtuvat. Jälkikäteen ymmärtää, miten nopeasti monesta asiasta tulee arkipäiväisempiä. Valmistautuminen töiden aloittamiseen ja uran alkutaival on herkkää aikaa, etenkin jos kyseessä on kutsumusammatti.

Toki teksteissä on myös monia piirteitä, joihin nyt suhtautuu lievän huvittuneisuuden ja vaivaantuneisuuden tunneyhdistelmällä –kuten moniin nuorempana kirjoitettuihin teksteihin, ja etenkin alle parikymppisenä tehtyihin. Mutta pohjimmiltaan nuoruuden herkkyyttä ei pidä mitenkään hävetä tai väheksyä: elinvoimaisuuden, kokemattomuuden ja hyväntahtoisuuden hallitsemat nuoret jaksavat yrittää muuttaa maailmaa –tai ainakin itseään. Ehkä kolmi- ja nelikymppisillekin tekee hyvää muistella, millainen oli nuorempana?


P.S. Päivitän Papin alkutaival –blogiin tekstejä kerran viikossa. Teknisistä syistä ne eivät ilmesty Facebookiin (kuten eivät toisinaan nämäkään, vaikka niiden pitäisi…).

Syksy ja havahtuminen

Aurinko nousee sädehtivänä usvaisen lammen takaa: valo siivilöityy männikön lävitse kultaisena ja kirkkaana. Ihailen näkyä lumoutuneena - ja käännyn katsomaan muita junassa istuvia. Kukaan vaunussa ei katso ikkunasta.

Syksy loistaa ympärillämme hämmästyttävän värikylläisenä, ja kasvit muuttuvat jalokiviksi. Keskellä romuisia ja harmaita teollisuustontteja loimuaa keltaisia puuntaimia juhlapuvuissaan; syksy ei kursaile siitä, kenen luona se juhlii.

Ei kukaan aina jaksa olla pirteä. Mutta jos näkee ympärilleen, kasvaa myös pirteys. Havahtuminen on toive, jonka joukkoliikennevälineissä ja kaduilla havaitsee kohdistavansa kanssaihmisiin. Kovin paljon kauneutta jää huomaamatta.

Alice Walkerin Color Purple (Häivähdys purppuraa) on syksyn lukulistalla. Ajatus on sattuva: jos on luonut jotain niin hienoa kuin purppuraisen värin, eikö sinuakin harmittaisi, jos toiset eivät iloitsisi siitä? Soveltuu Jumalaan, Walker huomauttaa. Ja soveltuu syksyyn.