Saariston lapset ja opetus

Islannista riittää tarinoita. Eräs nuori aikuinen muisteli Mývatnin Kraflan jatkuvia laavapurkauksia 1980-luvulla. Ne sattuivat ajoittumaan aina hänen syntymäpäiviensä aikaan. Ankeaa - tulivuori esti juhlat!

Ihmiset, jotka kasvavat läheisemmässä yhteydessä luonnonvoimiin, joutuvat sopeutumaan paljon. Samalla he saavat kasvatusta, joka ei ole itsestäänselvyys. Luonto, ja yleensä myös heidän ympärillään elävät sopeutumaan joutuneet aikuisensa, kasvattavat heitä ihmisen osaan maailmassa. Kyse ei ole edes siitä, että aina ei saa, mitä haluaisi. Kyse on jopa siitä, että useimmiten näin käy, ellei suostu suhteuttamaan toiveitaan tilanteeseen ja tekemään itse parhaansa.

PISA-tutkimusten ja suomalaisen koululaitoksen budjettikurjuuden keskellä tulee usein ankea olo. Hallitseva maailmankatsomus perustuu siihen, mitä voi laskennallisesti mitata. Säästötoimet vievät koko ajan aikaa henkilökohtaisilta kohtaamisilta ja yhteisöllisyyden mahdollisuuksilta. Kun luokkakoot kasvavat liian suuriksi ja ryhmässä on liikaa oppilaita, jotka kaipaisivat erityishuomiota, alkaa yhtälö olla mahdoton.

Saariston lapset eivät välttämättä loista PISA-tutkimuksissa, yhtä vähän kuin metsäseutujen kyläkoulujen väki. Mutta heille on jäänyt enemmän aikaa kasvatukseen, kun taas muualla painotetaan opetusta.

Kasvatus on tärkeintä, ei opetus. Jos lapsi kasvaa vastuulliseksi nuoreksi - pohjalla se, että häntä on kunnioitettu, rakastettu ja hänelle on asetettu rajat - hän pärjää hämmästyttävän hyvin missä tahansa ammatissa hän toimiikin. Miten niin? Kun vierailee saaristoseudulla, tämän huomaa. Vaikkapa Islannissa, saaristoa sekin.

Miten kääntää koulutuslaitoksen, yhteiskunnallisen ohjauksen suuntaa siihen, että kasvatus on kuitenkin tärkeämpää kuin opetus? Onneksi Mika Ojakangas ja monet muut yrittävät.

Tuli vuori

Tuli vuori
muutti ihmisten suunnitelmat.

Jännä ajatus, että olen retkeillyt nyt purkautuvalla tulivuorella. Ensimmäinen, pienempi purkaus oli hyvin lähellä Skogar-Thorsmörk – reitin erämajaa Fimmvorduhalsissa. Siellä joskus pidettiin tuulta lähes vuorokausi. Välillä pilvien välistä aukeni unenomaisena Atlantti kilometri alapuolella. Matkalla Skogarista ylös on kymmenittäin maailmanluokan vesiputouksia – ja tiukka kiipuu.

Ilmaisen sympatiani kaikille niille, jotka joutuvat venymään purkauksen vuoksi. Itse pääsin juuri päivää ennen Suomeen, lähellä oli minullakin. Laajemmalla skaalalla on mielenkiintoista pohtia ilmiön merkitystä.

Ihminen on tottunut jo liikaakin siihen, ettei mikään luonnonvoima estä businesselämän pyörimistä. Toisinaanhan tämä kostautuu rankasti, kun unohdetaan tarvittava varovaisuus luonnonvoimien edessä. On terveellistä muistaa oma pienuus ja kuolevaisuus.

Islantilaiset ovat erikoista kansaa. Eyjafjallan viereinen valtava Katla-tulivuori on jo vuosikausia jäljessä yleisesti purkausaikataulustaan. Miltä tuntuisi elää alueella, josta tiedät, että koska tahansa voi alkaa järistä ja jyristä? Islantilaiset, ainakin osa heistä, omaavat mahdollisuuksia eksistentiaalisen vireen vahvaan säilyttämiseen. Elämää ei voi kokonaan laittaa taskuun, hallita ja hillitä. On vain otettava tämä hetki sellaisena kuin se on – ja tehtävä parhaansa siinä.

(kuvassa Eyjafjalla Thorsmörkistä päin)

Unkarin pääsiäinen

Aurinkomme ylösnousi!

Unkarilaisilla on tähän erityistä symboliikkaa. Pääsiäisyön messu pidetään usein aamuyöstä, tänä vuonna viideltä. Alussa on tyystin pimeää (ja muutenkin synkkää, ei vähiten turhan aikaisen heräämisen vuoksi…). Vähitellen ylistys alkaa nousta, pääsiäiskynttilä saapuu sisään häikäisevänä, se sytyttää jokaisen oman valon; ja valoaalto käy hitaasti mutta varmasti kirkon lävitse. Kristikunta julistaa ylösnousemusta ja aurinko nousee: kun ovi aukeaa muuhun maailmaan, loistaa sieltä uusi päivä, valoisana ja raikkaana.

Pääsiäisen valo

Pääsiäisenä on eriskummallinen valo.

Vaikka maa on vielä loskainen, vaikka puissa ei ole vielä edes vihreää
- silti pääsiäisenä on valo, joka lupaa kaiken versovan.

Katsot talvesta toipuvaa maisemaa ja tiedät, että kevät on tuleva.