John Adams

Hieno minisarja sai loppunsa eilen – todellakin lopun tunnelmissa, päähenkilöiden kuoleman vaiheet kuvaten. Sarja oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka henkilötason kautta voidaan kuvata merkittäviä historiallisia vaiheita. Lopulta kaikki palautuu henkilöiden toimiin, ja niiden seuraaminen on myös aivan eri tavalla koskettavaa kuin suurten historiallisten faktojen luettelointi.

Sarja oli malliesimerkki myös siitä, että yhteiskuntafilosofiaa on mahdollista käsitellä yleistajuisesti - sekä siitä, että yhteiskunnallisella ajattelulla todella on aatteelliset juurensa: käsitys ihmisen pahuuden ja hyvyyden suhteesta. Nykyajan politiikan kriisissä kohtaa harvoin mitään viittauksia aatteisiin, maailmankatsomuksiin, perimmäisiin kysymyksiin: mikä valtiomuoto on paras, koska ihminen on sellainen kuin hän on (eri näkemysten mukaan)?

Kahden eri itsenäisyysmiehen ja presidentin, Adamsin ja Thomas Jeffersonin, näkemyserot toimivat kohokuvina laajoille ajatustapojen eroille. Jefferson oli melkoinen radikaali filosofina: ajatus siitä, että yksilön tulee olla siinä määrin vapaa, etteivät edes edellisten sukupolvien velat sido häntä, on tässä maailmassa melkoista erikoisuutta. Sivumennen sanoen, reformaattorit kuten Luther olivat myös erittäin kriittisiä rahavaltaan ilman sidosta henkilökohtaiseen työansioon.

Uskonto näyttelee sarjassa lopulta suurta roolia, vaikka sitä ei mitenkään nosteta erityisesti esiin: kertaakaan ei käydä kirkossa, esimerkiksi. Mutta se käy ilmi, kuinka suurimmissa henkilökohtaisissa vaikeuksissa rukoillaan ja kuinka henkilöiden itsensä sekä kansojen kohtalot annetaan Sallimuksen käsiin. Jo alusta asti uskonto kietoutuu valtionhallintaan Yhdysvalloissa (civil religion). Väistämättä mieleen nousee Suomen itsenäisyyden alkuaikojen päättäjien kristillinen vakaumus (esim. Paasikiven päiväkirjat!). Ilman vakaumusta on vaikea tehdä epäitsekkäitä ratkaisuja suuremman joukon kuin itsensä hyväksi.

Adamsin ja Jeffersonin toisiinsa kietoutuvat kohtalot saavat mystisen huipentumansa heidän kuolemissaan: pitkän elämän jälkeen samana päivänä! Ja tuo päivä on vielä itsenäisyysjulistuksen 50-vuotisjuhlapäivä, täsmälleen. Sattumaa?

Sarja kuvaa tapahtuman niin, että Adamsin kuuluisat viimeiset sanat saavat lisävaloa. Kuoleman lähestyessä Adams mumisee näkevänsä läheisensä – ilmiö, jota tapahtuu paljon, vaikka siitä ei tieteellisen epämääräisyytensä vuoksi paljon julkisuudessa puhuta. Jefferson kuolee muutama tunti Adamsia ennen: ja Adams lausuu tämän maailman rajalta, että ”Jefferson jää eloon”.

Pyhiltä poluilta

Ryhmässä vaeltaminen on mielenkiintoinen kokemus, monella tavalla. Ehkä se on vielä vertauskuvallisempaa kuin yksin tai muutaman hengen kanssa vaellus? Ryhmä on kuva koko ihmisyhteisöstä. Erilaisuuden keskellä on vain tultava toimeen - ja avain siihen on, että ymmärrämme toistemme pohjimmaisen samankaltaisuuden.

On hämmästyttävää, miten erilaisiksi erilaiset ryhmät voivat muodostua sen mukaan, lähdetäänkö liikkeelle siitä hyvästä, mikä meitä yhdistää, vai siitä pahasta, joka meitä erottaa.

Pyhät polut - vaellus on hullu ja hieno hanke; ehkä sitä hienompi, koska se on niin hullu. 160 kilometriä kävellen ja 20 soutaen viikossa, usein metsäpolkuja pitkin (siis kävely, ei soutu). Joskus hankkeet onnistuvat juuri siksi, että niihin käydään sydämellä: luottamuksella, työllä, uskolla. Hämmästyttävästi kaikki voi järjestyä - kuten nyt kävi. Elämän syvimmät asiat vaativat itsensä likoon laittamista; pyhää voi lähestyä vain asettumalla alttiiksi. Luottamalla, että maa kantaa.

Älä purista liikaa

Liika analyysi
johtaa dialyysiin.

Modernin ajan ongelma

Modernin ajan ongelma on se
että emme enää olleet sitä mitä teimme.

Parhaat paikat

Parhaat paikat
eivät yleensä ole pääkadulla.

Opettajille

Kun ylioppilaat puhkeavat kukkaan
on hyvä muistaa kiittää pölyttäjiä