maanantai 5. maaliskuuta 2018

Retriitin jälkimaininki

Hiljaisuuden retriitin jälkimaininki: hetken vielä väreilee rauhan aallokko, ennen kuin väsymys vie sen jälleen pois.

Maailmaa jaksaa katsoa eri tavalla. Talvisen auringonvalon ilo pääsee paremmin läpi. Metron ikkunasta ilahduttavat Herttoniemen siirtolapuutarhan mökit – värikkäät majat täynnä unelmia ja pettymyksiä – ja Kulosaarta ympäröivät merenlahdet. Kirkkojen itäkasvot lepäävät auringossa keskustan suunnassa.

Retriitin rauha tarttuu. Hiljaisuus on kuin ruoka, joka sulattuu osaksi kehoa ja säilyy jonkin aikaa aterioiden jälkeenkin.

Retriittipaikkojen kauneus tarttuu. Tällä kertaa Heponiemen ikivanha ja ikieloisa tammisto, jonka yllä kaartelee kotka kun olemme sunnuntaiaamun pienellä toivioretkellä. Lauantaiaamuna kauris katseli järven jään kirkkaudesta, kun kappelissa väreili aamurukoushetki. Kuinka sopivaa ekopaastoretriitille.

Ja kaksi täyttä nukuttua yötä peräkkäin! Kuinka voikaan ihminen iloita jo siitä, että saa nukkua aamuviiteen asti ilman keskeytystä. Saati sitten kaksi yötä.

Hiljaisuuden retriitin jälkimaininki: hetken vielä väreilee rauhan aallokko, ennen kuin väsymys vie sen jälleen pois. Mutta kevään toivo säilyy.

Ei kommentteja: