lauantai 7. lokakuuta 2017

Ympäristöahdistus ja toivo

Uusi kirjani ”Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo” ilmestyy virallisesti 26. lokakuuta. Kyseessä on ensimmäinen laajempi teos aiheesta. Toiveeni on, että lukija ymmärtää kirjan avulla paremmin omia ja muiden tunteita ympäristöasioihin liittyen.

”Suren sitä, kun naapurista kaadettiin metsä.”
”Tuntuu niin ahdistavalta, kun ilmastonmuutoksen seuraukset vaikuttavat pahenevan koko ajan.”
”En halua olla tekemässä lapsia maailmaan, jonka ekologinen kantokyky heikkenee alati.”

Nämä ja monet muut tunteet saavat kirjassa sanoituksensa. Sisällytän ympäristöahdistus-käsitteen alle monenlaisia vaikeita tuntemuksia ja ajatuksia. Psykologit ja sosiologit ovat maailmalla tehneet aiheesta uraauurtavaa tutkimusta. He ovat huomanneet, että ihmiset usein vaikenevat näistä asioista, koska eivät löydä keinoja tuoda tunteitaan esiin. Kirjani avulla yritän omalta osaltani auttaa tilannetta. Kaikkia ei ahdista, mutta heidänkin olisi hyvä ymmärtää toisten tunteita.

Kirjassa on kaksi pääosaa. Niistä ensimmäinen kuvaa monista eri näkökulmista käsin ympäristöahdistukseen liittyviä asioita. Erityishuomiota kiinnitän erilaisiin tunteisiin. Pinnan alla vaikuttaa kuplivan epämääräistä syyllisyyttä ja häpeää, surua ja vihaisuutta. Tunteita olisi tärkeää päästä käsittelemään yksin ja yhdessä, jotta ne eivät kanavoituisi vääriin paikkoihin tai koteloituisi ahdistukseksi.

Kirjan toinen osa käsittelee toivon luonnetta ja sen merkkejä nykyaikana. Ympäristöahdistus voi myös muuttua voimavaraksi. Kun yhdessä jaamme tuntojamme ja teemme asioita maapallon hyväksi, se voimauttaa ja piristää. Maailman kokonaistilanne on vakava, mutta samaan aikaan on olemassa valtavasti toivon merkkejä, jotka eivät vain yleensä pääse esiin. Kirjassa on niistä pitkä luku.

Tässä lainaus kirjan johdannosta ja kuvaus kahdesta keskeisestä teemasta.

”Toivo, jonka rakennusaineita käsittelen kirjan toisessa osassa, liittyy läheisesti rohkeuteen, luottamukseen ja sitkeyteen. Erityisesti korostan kahta olennaista asiaa: mielen vuodenaikoja ja kahden tason näkökykyä.

Mielen vuodenajoilla tarkoitan sitä, että erilaisten kausien esiintyminen kannattaa hyväksyä. Joskus jaksaa olla valoisampi, joskus masentaa enemmän. Vuodenaikojen teema muistuttaa siitä, että toisenlainen aika voi koittaa. Jopa talven pimeydessä voi olla jonkin uuden alku. On vain sitkeästi käytävä odottamaan kevättä ja harjoittamaan hyveitä. Ei pidä vaatia itseltään liikoja, kuten ainaista pirteyttä, mutta ei myöskään kannata hyväksyä pelkkää masentuneisuutta.

Kahden tason näkökyky on lahja ja taito, jonka avulla huomaamme, kuinka maailmassa tapahtuu koko ajan sekä hyvää että pahaa. Yleiset tunnetilamme voivat vääristyä kumpaan suuntaan tahansa, ylioptimismiin tai lannistavaan masennukseen.”
- Päin helvettiä?, luku 1

Toivottavasti löydät kirjasta hyödyllisen matkakumppanin. Tervetuloa myös keskustelemaan kirjasta ja aiheesta! Keskustelua voi käydä kirjan myöhemmin avattavilla Facebook-sivuilla sekä myös täällä blogissa. Toivottavasti käyt sitä myös livenä läheistesi kanssa.





Ympäristöahdistuksesta voit kuulla ja lukea lisää:

- la 7.10. Helsingin Sanomat, Lauantai-osan sivut 2-3 (Antti Tiaisen haastattelu Panu Pihkalasta)

- to 12.10. Hollo Conference, Taideyliopisto, Anna Lehtosen ja Panu Pihkalan esitelmä taidekasvatuksesta ja ympäristöahdistuksesta klo 11.30, Helsinki

- ti 17.10. Luento ympäristöahdistuksesta ja teologiasta, Chicago, Lutheran School of Theology, 11.45-13

- ti 31.10. klo 13.03 - 14 YLE Puhe, Perttu Häkkisen vieraana Panu Pihkala

- su 5.11. Vaellus luontokeskus Haltian lähimaastossa, oppaana PP, järjestäjänä Espoon seurakunnat. Pieni ”luontopyhiinvaellus”, jossa yhtenä aiheena myös ympäristöahdistus ja toivo.

- ke 22.11. Ekosäätiön luentosarja, teemana vesi ja siihen liittyvät asiat, PP mukana paneelissa, Sitran torni, Helsinki

- la 25.11. Heurekassa suuri Hyvän sään aikana –ilmastotapahtuma
Noin klo 16.30 Panu Pihkalan puheenvuoro ja haastattelu

- ma 27.11. Oulu, Tuiran seurakunnan tapahtuma ”Luther ja luonto”. Luennoitsijana PP, yhtenä aiheena myös ympäristöahdistus ja toivo.
 
- to 14.12. Ympäristökasvatus-tapahtuma, Helsingin yliopiston tiedekulma
Klo 14-15 “Ilmastonmuutos – ilmastoahdistus – ilmastokasvatus”, panelisteina John Webster, Panu Pihkala ja Laura Riuttanen, puheenjohtajana Hannele Cantell


[Lisätty 9.11.: Linkki Perttu Häkkisen ohjelmaan ja loppuvuoden tapahtumia]


- Hartauksia aiheesta:
YLE radio 1 torstaisin klo 18.50

To 12.10. Kahden tason näkökyky

To 19.10. Toivo vastoin toivoa

neliosaisen sarjan aiemmat osat:

to 31.8. Jeesus katsahti häneen ja rakasti häntä
(toiselta nimeltään: Vanhurskauttamisoppi ja ympäristökäyttäytyminen)

to 7.9. Kyky nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat
(toiselta nimeltään: Ristin teologia ja antroposeenin aika)¨

Tekstejä:

- Elonkehä 3 / 2017: ”Ympäristöahdistus ja ihmisten välinen vuorovaikutus”

- Yleistajuisia artikkeleita tutkimukseen perustuen:

Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa”, Ainedidaktiikka 1 (1), 2–14.

Miksi ilmastonmuutoksesta on niin vaikea puhua? Monitieteellisiä näkökulmia”, Tieteessä tapahtuu 35 (1), 23–29.

- Akateeminen artikkeli ympäristökasvatuksesta ja näistä teemoista:
"Environmental Education After Sustainability: Hope in the Midst of Tragedy", Global Discourse 7 (1), 109–127.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjastasi Päin helvettiä. On kuin olisin saanut pitkäaikaiselle sairaudelleni diagnoosin! En siis olekaan yksin enkä outo olio surressani omien luontopaikkojeni hakkuita, kaavoituksia, rakentamista. Kyynelsilmin olen jättänyt hyvästejä polkureiteilleni ja rannoilleni kun kaavoituksista on tullut tieto. Ja ensimmäsen henkilön kanssa jutellessani asiasta hän sanoi surevansa sitä, että taajamien pienetkin luontoalueet rakennetaan, puita kaadetaan. Hän ei ikääntyvänä, autottomana enää jaksa eikä pääse taajamasta luontoon...kun vähäinenkin luonto "siirtyy" kilometrien päähän. Jatkossa päätimme viedä aina kynttilät taajamassamme kaadetun puun kannolle, jokaisen tuhottavaksi aiotun viheralueen reunalle. Aiomme surra surumme jatkossa näkyvästi, emmekä yksin ja äänettömästi.