Chicago Transport Agency. Rotta juoksee metron kiskojen välissä, ihmiset seisovat laiturilla ilmeettöminä ja musiikki täyttää kaartuvan tunnelin. Kannettavat kovaääniset katusoittajalla?
Ei kaiuttimia, ei soitinta, ei yhtyettä: yksi kuluneisiin vaatteisiin verhoutunut musta mies, joka katsoo infotaulua ja laulaa. Hämmästyttävän hieno lauluääni kimpoaa seinästä kattoon ja kaikkialle, ja muovitettu taulu toimii rytmisoittimena. Taulu joustaa juuri sen verran, että sitä voi käyttää rumpukalvona, ja erilaiset iskutavat tuottavat kokonaisen rumpusetin.
All flesh is grass
all beauty a flower
but the Word of God
stands forever.
Laulusäkeet ovat raamatunlauseita, rytmitettynä räppäyksellä ihmisen osasta; juna rymisee paikalle ja gospel sekoittuu kolinaan.
Moottoritien yläpuolella melu ja pakokaasut suhisevat, väki pakkautuu pimeässä bussin suulle. Sisällä tungoksesta kirkuu huuto. Nuoren opiskelijatytön älypuhelin on juuri varastettu. Tyttö itkee, naiskuljettaja karjuu että pitää olla varovainen, koko auto surisee reaktioita. Useampi tarjoaa puhelintaan, jotta tyttö voi soittaa yhtiöön ja sulkea numeron, keski-ikäinen nainen yrittää lohduttaa, naapuripenkin mies murjoo: ”This is Chicago! You gotta be awake!”
Auto sysähtelee eteenpäin, itku ja neuvot ja toru ja poru kaikuvat, latinomies etsii yhtiön numeron ja soittaa ja antaa puhelimen tytölle. Liittymä suljetaan, melu hiipuu, väki vähenee. Naapuripenkin mies yltyy profeetalliseksi: ”Minä näin, se mies näki, sinä et nähnyt, hän luuli että kukaan ei näe! Mutta Taivaallinen Isä näkee. Hän näkee, ja tuomitsee.”
Thank you for riding the CTA, kiittää metallinen naisääni automaattikaiuttimista. University Street, ollaan perillä, ollaan keskellä Amerikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti