Uskonnollisella kielellä Las Vegas on enemmän kuoleman laakso kuin itse Death Valley. Unelmien kaupunkien katuojissa makaa painajaisiin langenneita. The American Opportunity on usein kuin pesäpallolyönti: jos missaat, olet ulkona.
Nevadan aavikkoa hallitsee autius. Valtatie piirtää pienen viivan hiekan keskelle. Kaktukset katselevat välinpitämättöminä, pitävät huolen omista asioistaan kiireisen ihmiskunnan naapureina.
Keskeltä karuutta nousee outo kaupunki; nykyajan Baabel, joka puhuu vain yhtä kieltä – rahaa. Tornit tavoittelevat taivaita, valokeilat kohoavat korkealle mutta eivät löydä kohdettaan, ihmiset vilisevät kuin muurahaiset – mutta pesästään eksyneinä.
Sukellus Las Vegasiin kanjoneissa vietetyn viikon jälkeen on raju. Pelikoneet vinkuvat ja vilkkuvat, neonvalot särisevät ja häikäisevät, puheensorina ja jorina ympäröi.
Aamun tullen kaupunki saa uuden sävyn: leikki on loppu. Valo paljastaa rakennelmien pienuuden aavikkoon ja suureen taivaaseen nähden. Keskusta on kuin umpeutunut, kuihtunut kukka, nyt harmaa ja huomaamaton, kunnes sen tekoterälehdet nostetaan taas sähköllä ylös illan lähestyessä.
Päivä 18: Vegas
Mitäpä Las Vegasissa muuta voisi tehdä – kuin pelata frisbeegolfia ja siivota sähköpostia? Paikalliset fribaajahipit ilahtuvat kaukaisista vieraista ja ovat ylitsepursuavan ystävällisiä.
Iltapäivällä taistelemme freewayn halki Hooverin padolle, yhdelle 1900-luvun mittavimmista rakennushankkeista ja amerikkalaisen kansalaisuskonnon erikoiselle ilmentymälle. Pato on teknologian temppeli, jonka muistopatsaat ja museot eivät jätä tilaa eriäville mielipiteille. 1930-luvun suuret sisämaalaukset muistuttavat hämmentävällä tavalla neuvostopropagandan vastaavia: lihaksikkaat miehet työstävät valtavia koneita.
Casino Strip, Vegasin valtakatu, on absurdi kokemus. Kilometreittän kasinoita, valtavana aikuisten huvipuistona, rakennettuna kuten vain Amerikassa voi: pyramidi ja ritarilinna, kultainen leijona ja riemukaari, merirosvolinnake ja valtava sähkökitara… Kaikki on Vegasissa kaupan; tyylitaju myytiin vuosikymmeniä sitten.
Vanhan kasinoalueen hotellimme, halpa ja hirveä, kilisee ja vilkkuu läpi vuorokausien, mutta huone on rauhallinen ja siisti. Pihalla jylisee Fremont Street Experience: valtava videoscreen välkkyy kadun yllä, värien ja musiikin ilotulitus roihuaa ja ihmiset kiitävät köysirataa kuluttajavirtojen yllä.
1 kommentti:
Las Vegas on kamala paikka. Oletan siis, ettei se ole neljässä -viidessätoista vuodessa juuri muuttanut luonnettaan. Ehkä sen näkeminen oli silti tarpeen, antoi perspekstiiviä.
Lähetä kommentti